Gluteeniton puolukka-kookoskakku kinuskikuorrutteella

Gluteeniton puolukka-kookoskakku kinuskikuorrutteella

This post is also available in: English (englanti)

Jotenkin kummasti se joulu aina yllättää, ja jopa jetlagin sumentamat aivoni ovat viime päivinä havahtuneet siihen, että tässähän vedellään jo vuoden viimeisiä viikkoja (jihuu kevät!). Uskaltaakohan tätä edes sanoa ääneen, mutta huomaan olevani vuosi vuodelta yhä vähemmän innoissani joulusta. Voisin jopa sanoa olevani antijouluihminen. Kääks. Joulukoristeiden määrä kotona: zero. Hankittuja lahjoja: zero. Joululahjatoiveita tasan yksi: hyvin nukkuva vauva (uskomme vakaasti joulun ihmeeseen). Onneksi lapset muistavat asioita vasta parivuotiaasta eteenpäin, niin tässä on vielä tovi aikaa ottaa uusintastartti koko jouluhommaan. Phuuh.

Yksi asia, josta kuitenkin pidän päivästä ja vuodenajasta riippumatta: ruoka! Ja leipominen. Se rentouttaa, rauhoittaa ja on kivaa yhdessä puuhastelua. Blogiin on kertynyt vuosien varrella erilaisia joululeipomuksia (mm. gluteeniton taatelikakku, piparinen raakakakku ja luumukääretorttu) ja ajattelin lisätä näiden kaveriksi tänne vielä yhden talvisen tapauksen, nimittäin tämän melko ihastuttavan puolukka-kookoskakun kinuskikuorrutteella.

Gluteeniton puolukka-kookoskakku kinuskikuorrutteella

Halusin kerrankin leipoa jotakin hieman perinteisempää makeaa, joten päädyin tällaiseen kuivakakkumaiseen tuotokseen. Kuivakakku kuulostaa sanana aina jotenkin niin…kuivalta, vaikka tämäkin kakkunen on kuitenkin ihanan mehevä, etenkin uunista tullessaan. Kakussa on kookosta muutamassa eri muodossa – sokerina, hiutaleina ja maitona – mutta sen maku ei kuitenkaan ole liian yliampuva. Kookosta kaihtavat toverini, älkääpä siis lannistuko. Puolukka on tähän vuodenaikaan suosikkimarjojani ja se tuo kakkuun kivaa kirpsakkuutta, mutta sen tilalla voisi hyvin käyttää myös karpaloa, jos olet vaikka sattunut poimimaan niitä talteen pakkaseen kesän jäljiltä. Erityisen ihanan kakusta tekee mielestäni tuo kinuskikuorrute, jota tekee mieli lusikoida suuhunsa ihan vaan sellaisenaan. Mmm, hello lover.

Kinuskit suupielissä ja vauva kainalossa toivotan teille mitä suloisinta ja lämpöisintä joulua. Nauttikaa ja levätkää!  

Gluteeniton puolukka-kookoskakku kinuskikuorrutteella


Gluteeniton puolukka-kookoskakku kinuskikuorrutteella

huomiot: tällaisissa kakuissa suosin yleensä manteli- ja riisijauhon yhdistelmää, mutta jos haluat testata muitakin jauhoja, voisi gluteeniton kaurajauho tai tattarijauho toimia. 

ohje julkaistu myös Risentan sivuilla

rengasvuoan halkaisija 22 cm

3 luomukananmunaa
1 ¾ dl kookossokeria
3 dl mantelijauhoa
2 dl vaaleaa riisijauhoa
¾ dl kookoshiutaleita
2 tl leivinjauhetta
1/2 tl vaniljajauhetta
ripaus suolaa
1 dl juoksevaa kookosöljyä
2 dl täysrasvaista kookosmaitoa
1 dl puolukoita

Kinuskikuorrute:
8 tuoretta taatelia
2 rkl kookosöljyä
1 dl täysrasvaista kookosmaitoa
ripaus vaniljajauhetta
pieni ripaus suolaa

OHJEET:

1. Lämmitä uuni 180 asteeseen. Riko kananmunat isoon kulhoon ja lisää kookossokeri. Vatkaa munia ja sokeria sähkövatkaimella muutaman minuutin ajan, kunnes saat kuohkeaa vaahtoa (kookossokeri ei vaahdotu yhtä hyvin kuin valkoinen sokeri, mutta vaahdosta pitäisi kuitenkin tulla hieman kuohkeaa).

2. Mittaa mantelijauhot, riisijauho, kookoshiutaleet, leivinjauhe, vanilja ja suola toiseen kulhoon ja sekoita hyvin. Lisää kookosöljy ja kookosmaito. Lisää sitten muna-sokerivaahto ja sekoita. Kääntele lopuksi joukkoon puolukat.

3. Voitele rengasvuoka kookosöljyllä ja ripottele vuoan pohjalle ja reunoille hieman mantelijauhoa. Lusikoi taikina vuokaan ja paista uunin keskitasolla noin 50 minuuttia, kunnes kakku on saanut kauniin kullanruskean sävyn. Voit myös tarkistaa kakun kypsyyden cocktailtikulla: kakku on valmis, kun tikkuun ei kokeiltaessa jää taikinaa. Anna jäähtyä kymmenisen minuuttia ja kumoa kakku lautaselle. Anna kakun jäähtyä täysin ennen kuorruttamista.

4. Valmista sillä välin kuorrute. Poista taateleista kivet. Lisää kaikki kuorrutteen ainekset tehosekoittimeen ja sekoita sileäksi. Lusikoi kuorrute jäähtyneen kakun päälle. Tarjoa ja nauti! Valmis kakku kannattaa säilyttää tarjoilun jälkeen jääkaapissa.

Ei kommentteja

Tyhjennä

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.