Häätunnelmia

Häätunnelmia

This post is also available in: English (englanti)

Aika harvoin jaan mitään muuta kuin ruokajuttuja täällä blogissa, mutta tänään ajattelin jakaa jotakin hieman toisenlaista: kuvia ja lyhyen kertomuksen häistämme.

Kuten moni teistä tietääkin, menimme poikaystäväni kanssa naimisiin noin kolme kuukautta sitten, syyskuun kymmenentenä päivänä. Olin aina haaveillut rennoista puutarhajuhlista ulkona, mutta häät ulkona + Suomen sää = varma stressitekijä. Niinpä etsimme paikkaa, jossa vihkimisen voisi toivon mukaan pitää ulkona ja juhlat sisällä. Suhteellisen haastavan etsinnän jälkeen päädyimme Tuomarinkylään kartanoon, jossa oli iso, puistomainen piha (hauska juttu: kuvasimme siellä myös tämän jädevideon kesällä!) ja itse kartano oli todella kaunis. Sään kanssa kävi onneksi mieletön tuuri, oli lämmintä ja aurinko alkoi paistaa juuri, kun seremoniamme alkoi. Vihkiminen oli ihana. Intiimi, täynnä tunteita ja juuri sellainen kuin toivoinkin sen olevan. Ystävämme soittivat musiikkia ja saimme päällemme kasoittain kuivattua laventelia ja mustikanlehtiä (jotka keräsimme ja kuivasimme pari viikkoa ennen), kun kävelimme pois alttarilta. Löysin laventelia hiuksistani ja mekostani koko loppuillan ajan, mikä oli ihanaa.

Halusin kirjoittaa häistämme ennen kaikkea kiittääkseni niitä kaikkia mahtavia ihmisiä ja paikallisia yrittäjiä, jotka olivat mukanamme tässä päivässä sekä siihen valmistautumisessa. Kiitos lahjakkaille ystävillemme koskettavista musiikkiesityksistä, ne tekivät päivästä erityisen. Kiitos Kukkakauppa Piia Jaala uskomattoman kauniista kukista. Joidenkin mielestä saattaa olla hitusen hassua tuoda kukat Turusta, mutta tiesin että Piialle voi antaa vapaat kädet ja kukista tulee upeat, ja niin niistä tulikin. Rakastuin erityisesti omaan kimppuuni, jossa oli hurmaava tuoksu – siinä oli nimittäin rosmariinia. Nyt kimppu roikkuu kuivattuna työpöytäni yllä ja se on muuten edelleen todella kaunis. Sulhasella ja bestmaneillakin oli kukkien sijaan yrttikimput, mikä sopi meille yrttien suurkuluttajille varsinaisen hyvin :)

Rakastamme molemmat ruokaa, joten pohdimme pitkään minkälaista ruokaa haluaisimme tarjota juhlissa. Halusimme etenkin sesonkiin sopivaa ruokaa emmekä lainkaan lihaa, joten alkuruokana meillä oli runsaasti kasvisruokia ja pääruokana kalaa. Koko menu oli gluteeniton ja maidoton, ja lämmin kiitos Agata Bakerylle ihanista gluteenittomista sämpylöistä. Koko menun tähti oli kuitenkin se jälkkäri, eli hääkakku. Raakakakku tuntui jotenkin raskaalta, joten halusimme jonkinlaisen klassisemman täytekakun, mutta tietty gluteenittomana, maidottomana ja luontaisesti makeutettuna, mikä asetti hitusen haasteita. Onnekseni sain vinkin Tiiasta, joka pyörittää Onnenrusinaa ja tekee mielettömiä kakkuja. Tiia teki meille yhteensä seitsemän (!) kakkua, jotka olivat tajuttoman herkullisia ja raikkaita (ja muuten myös vegaanisia!) ja ehkä parasta oli syödä jäljelle jäänyttä kakkua uudestaan seuraavana päivänä. Osa ystävistämme puhuu vieläkin kakuista – ne olivat oikeasti niin hyviä! Tiia on myös ehkä suloisin tyyppi kenet tiedän ja voinkin siis lämpimästi suositella Tiian herkkuja kaikenlaisiin kemuihin.

Ja vielä viimeisenä, kiitos mahtavalle valokuvaajallemme Ari Hallamille päivän ikuistamisesta. Lopulta se päivä sujahtaa niin nopeasti ohi, että on ihanaa palata valokuviin muistelemaan päivää ja sen ainutlaatuista tunnelmaa. Kiitos!

breakfastbreakfast 2016-09-10-10h14m21-img_2298 getting ready getting ready getting ready putting on the dressthe dress putting on the dress putting on the dressTuomarinkylän kartanowild flower bouquetswild flower bouquetswild flower bouquetslate summerkartanoseating chartmemories from our weddingmemories form our weddingtuomarinkylän kartanowedding detailswedding detailsmy flower girlsthe ceremonythe ceremonythe ceremonythe ceremonythe ceremonythe ceremonythe ceremonythe ceremonythe ceremonythe ceremonythe ceremonythe ceremonythe ceremonymy bouquetmemories form our weddingme & himthe dresscheers!the whole gangwhat we served in our weddingbeetroot, goat cheese & greensroasted veggies with fetathe foodthe feelsthe feelsthe boysmy bridesmaidsfriendshipme & himlate summerthe open backthe candid shots are the bestmy gangwith the familythe open backmy sisterour wedding cake! vegan + gluten-free and oh-so-deliciousour wedding cake! vegan + gluten-free and oh-so-deliciouscutting the cake!cutting the cake!memories form our weddingsummer eveningsthe boy with the guitarmemories form our weddingthe partythe partyme & himshe got the bouquwt

Hääpaikka: Tuomarinkylän kartano | Valokuvaus: Ari Hallami | Kukat: Kukkakauppa Piia Jaala | Kukkaseppeleet: Stephanie Stoorvogel | Hääpuku: Fiancée | Sulhasen puku: Herrainpukimo | Sormukset: vintage by Rubens | Hiukset: Nelli Bussman | Meikki: Aino-Sofia Kojonen | Hääkakku: Onnenrusina

Sydämelliset kiitokset kaikille päivässämme mukana olleille! 

4 kommenttia

Tyhjennä

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  1. Ihania, ihania kuvia! Fiilis välittyi ✨

  2. Voi mitä ihania kuvia! Upea morsian, komea sulhanen ja niin kertakaikkisen mieletön miljöö ja tunnelma! Vähän tirautin kyyneleen tai pari näitä katsellessani. Olet niin kaunis ja niin onnellinen! Onnea vielä!