Sadonkorjuun kevyt kasvissosekeitto

Sadonkorjuun kevyt kasvissosekeitto

Elokuu on mainio aika kokkailla erilaisia kasvisruokia, sillä tällä hetkellä kasvikset elävät loistohetkiään. Tomaatit ovat kuin karkkeja, kurkut mehukkaita, kesäkurpitsat taipuvat grillissä mahtavan maukkaiksi ja salaatinlehtiä voi napostella ihan sellaisenaan. Eräs lempipuuhistani (ja olen ihan tosissani) on käydä torilla ihastelemassa kaikkia tuoreita luonnon antimia. Tuoreen ruuan ostaminen ja valikoiman ihaileminen rentouttaa ja inspiroi. Jos en olisi huolissani lompakkoni laihtumisesta, ostaisin joka päivä torilta rasioittain marjoja, hedelmiä ja kasviksia. Nyt yritän rajoittaa marjahulluutteni vain noin joka toiseen päivään, jotta kaapistani löytyisi jotain muitakin raaka-aineita.

Sateiset ja tuuliset ilmat saivat minut kaipaamaan jotakin pehmeää ja täyteläistä kasviskeittoa. Lopputuloksena syntyi tämä varsin kepeän makuinen keitto, joka kätkee sisäänsä sekä torin tuoreita antimia että lempijuurestani, bataattia. Voisin syödä bataattia lähes joka päivä, sillä se on niin ihanan makuista. Bataattia voi myös käyttää hyvin monipuolisesti, niin keitossa kuin soseena, rieskojen pohjana, suklaakakussa (!), raakapastana ja simppelisti uunissa kypsytettynä. Kaneli ja bataatti muuten muodostavat täydellisen makuyhdistelmän uunissa, kannattaa kokeilla. Ainut harmittava asia bataatissa on se, ettei sitä kasva täällä kauniissa kotimaassamme, vaan joudumme nöyrtymään kaupan hyllylle ja ostamaan kaukomaiden herkkuja. Mutta se toivottavasti annettakoon meille anteeksi, sillä kyseessä on kuitenkin loppuen lopulta varsin vaatimaton juures.

Tämän runoilevan bataattioodin jälkeen taitaa olla sopiva aika siirtyä itse reseptiin. Tämä keitto on maultaan kevyt, mutta muutamilla mausteilla siihen saa halutessaan lisää makua. Ripaus chiliä, palanen inkivääriä, enemmän pippuria – valinnanvaraa on paljon. Tällä kertaa maustoin keiton sekä kuivatuilla että tuoreilla yrteillä, sillä tuoreet yrtit ovat kesällä niin mahtavan makuisia. Keiton päälle kannattaa myös laittaa hieman vuohenjuustoa, mikä antaa sille kivasti täyteläisyyttä. Kylkeen pari siivua ihanaa leipää, lasi raikasta valkoviiniä ja elokuisen kesäillan juhla-ateria on valmiina.

Kevyt kasvissosekeitto

4 annosta

2 bataattia
nippu kesäporkkanoita
3 pientä kesäsipulia
1 kesäkurpitsa
2-3 valkosipulinkynttä
2 dl kookoskermaa
kuivattuja yrttejä
suolaa & pippuria
+ tuoretta timjamia, kurpitsansiemeniä ja vuohenjuustoa

OHJEET:

1. Kuori kesäkurpitsa. Pilko kaikki kasvikset sopivan pieniksi paloiksi ja laita kattilaan. Lisää vettä niin paljon, että kasvikset peittyvät. Lisää kasvisten joukkoon vielä kuivatut yrtit, suolaa ja pippuria sekä muita haluamiasi mausteita. Kiehauta ja keitä matalalla lämmöllä noin 15-20 min, kunnes kasvkset ovat kypsiä.

2. Säästä pieni määrä keitinvettä ja kaada se muuten pois. Lisää joukkoon kookoskerma, tilkka keitinvettä sekä tuoretta timjamia ja soseuta tasaiseksi. Tarkista maku. Lisää mausteita tarvittaessa. Tarjoile paahdettujen kurpitsansiementen, silputun tuoreen timjamin sekä vuohenjuuston kera.

Ei kommentteja

Tyhjennä

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.