Kolmen kerroksen herkkusmoothie

Kolmen kerroksen herkkusmoothie

This post is also available in: English (englanti)

yhteistyössä AsennemediaGo Green.

Jos jotakin olen oppinut ruokabloggaamisesta viimeisen parin vuoden aikana, on tärkein havaintoni tässä: kun löydät hurmaavaan uuden makuyhdistelmän tai valmistat samaa ruokaa monena päivänä putkeen tai yli kolme kertaa, velvollisuutenasi  jakaa kyseinen resepti eteenpäin muulle kansalle.

Joten ystävät hyvät, tulin tänne tänään vain suorittamaan kansalaisvelvollisuuteni. Ja sepä nyt sattuu sopivasti olemaan suklaasmoothien muodossa.

smoothie1

Kyseessä ei kuitenkaan ole mikä tahansa smoothie, vaan kolmekerroksinen makunystyröitä hivelevä herkkupläjäys. On marjaa, on vaniljaa, on suklaata. Sanoisinpa jopa, että tässä on smoothien pyhä kolminaisuus kasassa.

Kerrossmoothie ei ole mikään uusi oivallus, sillä nopea katsaus omalle Instagram-tilille kertoo, että olen näköjään koukuttunut näihin jo viime kesänä. Vuoden aikana lasissa on ollut monenlaista vihreää, välillä marjoja ja aika monesti suklaata. Ja koska sisäinen suklaamonsterini on viime aikoina nostanut päätään varsin aktiivisesti – eli siis about joka päivä noin kello kahden aikaan – päätin tarjota itselleni ja teille asiaan sopivan ratkaisun. Saanen siis esitellä: kerrossmoothie suklaalla ja vaniljalla, olkaa hyvä!

Chocolate & Vanilla Hemp Smoothie w/ Mashed Berries Hemp seeds

Olen tänä vuonna mukana parissa Go Greenin blogikampanjassa ja sen tiimoilta sain käsiini pussillisen merkin uusia hampunsiemeniä ja toiveen kehitellä niistä jonkinlainen resepti. Hampunsiemenet on omassa kokkailussani ihan tuttu juttu, ja niitä tulee käytettyä melkein päivittäin muiden siementen ja pähkinöiden tapaan puuron päällä, salaateissa tai vaikka granolassa. Säilytän hampunsiemeniä lasipurkissa keittiön avohyllyllä, jolloin niitä ja niiden mukana tuomia hyviä rasvoja, kuitua ja protskua tulee napattua säännöllisesti. Ja kun siemeniä voi hyvin käyttää sellaisenaan kuumentamattomana, pysyy niiden kaikki ravintoaineet kätevästi tallella.

Kuten saatoit jo arvatakin, hampunsiemenet löysivät tiensä myös tämän herkkupommin joukkoon, sillä niiden tuoma kermaisuus on täydellinen lisäboostaus pakastettujen banaanien pohjalta syntyvään juomaan. Ja kun lasien pohjalle muussaa vielä hitusen marjoja, on vitamiinitankkauskin hoidettu. Suklaasmoothiesta tuli siis juuri terveysteko, hurraa!

Nyt ei siis muuta kuin banaanit pakkaseen, kaupasta hampunsiemenet kainaloon ja suklaasmoothiet huulille! Nauttikaahan antaumuksella!

Chocolate & Vanilla Hemp Smoothie w/ Mashed Berries

Kolmen kerroksen herkkusmoothie

huomiot: kun pakastat banaaneja, muista aina kuoria ja pilkkoa banaanit ennen pakkaseen laittamista, sillä pakastetun banaanin pilkkominen on varsin haastavaa.

2-3 annosta

2,5 dl tuoreita tai pakasteesta sulatettuja marjoja
3 pakastettua banaania
4 rkl hampunsiemeniä
1/2 tl aitovaniljajauhetta
2 tuoretta taatelia, kivet poistettuna
5 dl mantelimaitoa (tai muuta maitojuomaa)
1-2 rkl raakakaakaojauhetta (tai makeuttamatonta kaakaojauhetta)

OHJEET:

1. Muussaa marjat soseeksi haarukalla pienessä kulhossa. Jaa marjasose kahden tai kolmen lasin pohjalle.

2. Lisää banaanit, hampunsiemenet, vaniljajauhe, taatelit ja mantelimaito tehosekoittimeen ja sekoita tasaiseksi. Maista, ja lisää taateleita jos tarpeen. Kaada noin puolet smoothiesta marjojen päälle. Lisää kaakaojauhe tehosekoittimeen ja sekoita tasaiseksi. Kaada suklaasmoothie vaniljakerroksen päälle. Tarjoile ja nautiskele heti!

Ei kommentteja

Tyhjennä

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.