Kookos-cashewkerma ja banaanipannukakut

Kookos-cashewkerma ja banaanipannukakut

Olen tässä jo tovin haeskellut hyvänmakuista kermavaahdon reseptiä. En ole ikinä ollut perinteisen kermaaahdon ystävä ja saan kylmiä väreitä, kun vain ajattelenkin kaupassa myytävää purkkikermavaahtoa, joka koristi aina lapsuudessani kahviloiden jätskiannoksia. Kylmistä väreistä huolimatta kermavaahdossa on mielestäni jotain juhlallista ja kaunista. Mansikat valkoisella hunnulla, pirtelö kermakuorrutuksella ja letut koristeenaan kermaista herkkua näyttävät vuodesta toiseen yhtä herkullisilta.

Kauneudestaan huolimatta en ole nautiskellut perinteistä kermavaahtoa hetkeen, sillä olen kovasti tykästynyt kokeilemaan erilaisia maidottomia vaihtoehtoja. Kookosmaidosta tehty kermavaahto, jota käytin esimerkiksi tässä kakussa, on aina toimiva vaihtoehto. Pari viikkoa sitten tein manteleista kermaista massaa, mutta lopputulos ei ollut tarpeeksi koukuttava. Viime viikonloppuna, elokuisen lempeänä sunnuntai-iltana makeannälkääni tyyydyttäessä löysin kuitenkin varsin ihastuttavan lopputuloksen. Kookoskerman keveys yhdistettynä cashew-pähkinöistä tehtyyn kermaan on jotakin rahkan ja kastikkeen välimaastosta. Tämä yhdistelmä olisi taipunut hyvin myös jäätelöksi, jos kärsivällisyyteni olisi riittänyt niin pitkälle. Tällä kertaa paistoin kerman seuraksi jo monelle tutuksi tulleita banaanipannukakkuja.

Pannukakujen lisäksi olen nautiskellut kermaa sellaisenaan hedelmien seurana ja lusikoinut sitä aamusmoothieni päälle. Seuraavaksi kaavailen tekeväni tästä kakun täytteen, lopputuloksen näette täällä, jos kokeiluni onnistuu.

Tämä kermainen herkku on helppo valmistaa, mutta se vaatii hieman aikaa. Cashew-pähkinät kannattaa liottaa ennen käyttöä ja kerman annetaan paksuuntua jääkaapissa pari tuntia. Chia-siemenet huolehtivat kerman hyytymisestä varsin vikkelästi. Kerman voi toki nauttia heti valmistumisen jälkeen, jolloin se on varsin nestemäistä tai sitten voi odotella sen hyytymistä rahkamaiseen koostumukseen. Maku on kummassakin muodossa mainio. Tästä reseptistä tulee aika riittoisa annos, joten kerma kannattaa laittaa lasipurkkiin ja säilyttää jääkaapissa. Se säilyy hyvänä noin 4-5 päivää.


Kookos-cashewkerma

2,5 dl cashew-pähkinöitä
400 ml kookosmaitoa (jääkaapissa säilytettynä)
2 rkl chia-siemeniä
2 rkl hunajaa
1 tl aitoa vaniljaa
1-2 dl vettä

1. Liota ensiksi cashew-pähkinät. Peitä ne vedellä ja laita jääkaappiin likoamaan vähintään neljäksi tunniksi. Huuhdo pähkinät ja laita ne blenderiin.
2. Lisää joukkoon kookosmaidon kermainen osa, eli kaavi purkista valkoinen jähmettynyt massa. Jäljelle jääneen veden voi käyttää esimerkiksi smoothiessa.
3. Lisää blenderiin vielä muut ainekset ja sekoita tasaiseksi massaksi. Lisää vettä tarvittaessa. Tarkista kerman maku ja jos pidät makeammasta, annostele vielä lisää hunajaa.
4. Laita kerma jääkaapiin ja anna jähmettyä vähintään kaksi tuntia, tai jopa yön yli. Jos kerma on jähmettymisen jälkeen liian paksua, voit notkistaa sitä vedellä.
5. Nauti pannukakkujen, hedelmien ja marjojen tai esimerkiksi puuron seurana.

Banaanipannukakut

2 kananmunaa
1 banaani
1 rkl gluteenitonta kaurajauhoa
2 rkl maitoa (esim. manteli- tai riisimaitoa)

1. Laita kaikki ainekset blenderiin ja sekoita tasaiseksi.
2. Kuumenna pannu ja paista pannukakut kookosöljyssä miedolla lämmöllä.
3. Nauti heti haluamiesi täytteiden sekä kookos-cashewkerman kanssa.

Ei kommentteja

Tyhjennä

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.