Marjaisa macasmoothie

Marjaisa macasmoothie

Voisin sanoa, että erilaiset smoothiet ovat yksi ruokavalioni kulmakivistä. Juon niitä niin aamupalalla, lounaalla, iltapäivällä välipalana kuin myös iltapalana. Aamulla tekee mieli usein jotain kirpsakkaa ja piristävää, päivällä raikasta, iltapäivällä täyttävää, ja illalla makeaa ja pehmeää. Joten blenderiini lentää siis kaikenlaista mielihaluistani riippuen.

Näin talvella käytän paljon marjoja ja inkivääriä, sillä ne jotenkin sopivat tähän vuodenaikaan. Kesällä maistuu selleri ja muut pirtsakan vihreät vihanneshyllyn asukit, mutta tällaisena kylmänä vuodenaikana kaipaan jotain lämmittävämpää ja pehmeämpää. Tällä hetkellä marjojen, inkiväärin ja hedelmien lisäksi blenderiini sujahtaa usein myös muutamaa tehopulveria, eli superfoodia.

Nokkosen lisäksi minulla on ollut viime aikoina käytössä maca, jonka makuun olen kovasti mieltynyt.  Aluksi en voinut sietää macan pistävää makua, mutta nyt se maistuu paremmin kuin hyvin, ja tuntuu siltä kuin kehoni oikein himoitsisi tuota pulveria.

Tällainen himotus on kuitenkin onneksi vain positiivista, sillä maca on täynnä hyvää niin keholle kuin mielellekin. Sen hyötyjä tutkiessani päätin taas turvautua luotettavaan lähteeseen, ja näin ollen löysinSuperfoodien nettisivulta lisätietoa macan hyvistä vaikutuksista.

Maca on voimakas adaptogeeni, joka tukee munuaisten toimintaa, lisää fyysistä suorituskykyä, antaa energiaa ja lievittää stressiä. Adaptogeeni on termi, joka annetaan lääkinnällisille kasveille joiden avulla keho kykenee mukautumaan (adaptoitumaan) haastaviin olosuhteisiin – esimerkiksi stressiin. Lisäksi se tukee sisäeritystä ja tasapainottaa hormoneja sekä on seksuaalitoonikumi, joka parantaa sekä miesten että naisten hedelmällisyyttä. Macaa käytetään säännöllistämään kuukautiskiertoa, selkeyttämään mieltä, parantamaan muistia, helpottamaan masennusta ja parantamaan unenlaatua.

Lähde: Superfoodit.fi/maca

Macan on todettu myös tasapainoittavan hormonitoimintaa ja tämän vuoksi aloin itsekin lisätä sitä juomiini. Olen myös huomannut macan virkistävän vaikutuksen ja siksi se onkin oivallinen lisä aamupalaan. Jauhetta onkin helppo ripotella esimerkiksi smoothien, puuron, jugurtin tai mehun joukkoon.

Olen tehnyt tätä smoothieta nyt muutamana aamuna ja luulen, että olen saanut kurkunpäässä kolkutelleen flunssapöpön karkotettua näillä vitamiinipommeilla. Kokeile ihmeessä tätä ihanan väristä smoothieta jos kaipaat piristystä ja energiaa, tai muuten vain marjaisia makuja.

Marjaisa macasmoothie

yhdelle

banaani
2 -3 dl mustikoita tai mustaherukoita (laitoin puolet ja puolet)
palanen inkivääriä
1 dl vettä
1 tl nokkosta
1 rkl macaa
1 rkl kookosöljyä

Jos et ole aiemmin käyttänyt macaa, aloita teelusikallisesta ja lisää määrää pikku hiljaa, kun totut makuun. Voit lisätä myös hieman hunajaa jos inkiväärin tai macan maku tuntuu liian kirpeältä.

Huom. Macan käytössä kannattaa aina välillä pitää taukoja, tai kuten Superfoodien nettisivu ohjeistaa jaksottamaan sen käytön. Eli voit käyttää macaa esimerkiksi kolme kuukautta ja sitten pitää kuukauden tauon, tai vaihtoehtoisesti kolme viikkoa ja sitten viikko taukoa.

Ei kommentteja

Tyhjennä

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.