Marjaisan makea gluteeniton kaurapaistos

Marjaisan makea gluteeniton kaurapaistos

Viime päivinä ilmassa on ollu mielestäni varsin marraskuinen tunnelma. Aamuisin silmiä on vaikea saada auki ja heräämiseen menee tovi, mieleni tekee leipoa ja herkutella, ja viltti, kuuma juoma ja leppoisa lukeminen olisi sopivaa ohjelmaa jokaisena päivänä. Marraskuussa on monia kivoja asioita, mutta usein tässä kohtaa vuotta huomaan kuitenkin haukottelevani ja mietiskeleväni herkkureseptejä tavallista useammin.

En kuitenkaan ole ryhtynyt leipomaan kakkuja tai karkkeja joka päivä, sillä alkuhuuman jälkeen tuollainen mukava herkuttelu saisi minut vaipumaan talviunille. Niinpä yritän ulkoilla, syödä monipuolisesti, nukkua ja nauraa riittävästi, jotta olen hyvällä tuulella. Makeanhimoani lepytelläkseni olen kuitenkin kokkaillut keittiössä muutamia hyviä juttuja. Hyväntuulisuuttani edistää nimittäin satunnainen leipominen, joka saa sekä mieleni että vatsani hyrräämään hyvällä tahdilla.

Syksy on usein erilaisten omenaleipomusten ja kauraomenapaistosten juhla-aikaa, mutta jostakin kumman syystä en ole näiden muffinsien lisäksi leiponut mitään omenasta. Mielessäni oli kuitenkin jo tovin ollut tehdä kauraomenapaistoksesta hieman erilainen versio käyttäen omenan tilalla marjoja.

Marjat maistuvat mielestäni missä tahansa ihanilta, mutta niistä tuli erityisen herkullisia uunissa kypsennettynä. Tein tämän marjapaistoksen viime viikolla isänpäivän lounaalle, ja sen hupenemisen tahdista päätellen uskon leipomukseni olleen varsin onnistunut. Tämä jälkiruoka on todella helppo ja vaivaton valmistaa ja sen lisukkeeksi sopii hyvin jäätelö, jugurtti tai kermavaahto. Teinkin tämän lisukkeeksi kookoskermavaahtoa, joka oli mielestäni kivan raikas seuralainen. Iskä nautti oman palansa jäätelön kera ja muut taisivat kokeilla molempia lisukkeita. Paistos sopii ihanasti myös aamupalaksi ja sen maut paranevatkin vielä entisestään, kun se saa hieman vetäytyä.

Kun kaipaat jotakin lämmintä ja lempeää, suosittelen leipomaan vaikkapa tätä marjapaistosta. Leipominen, marjat ja sopivasti makea lopputulos ovat juuri niitä asioita, jotka tekevät tästäkin marraskuusta mukavan.

Voit muunnella reseptiä oman makusi mukaan vaihtamalla pähkinöitä ja siemeniä. Myös kuivatut hedelmät sopisivat joukkoon varmasti mainiosti.

[line]

Marjainen kaurapaistos (gluteeniton, maidoton)

n. 500 grammaa pakastemarjoja
4 dl gluteenittomia kaurahiutaleita
2 dl pähkinöitä ja manteleita
1 dl auringonkukansiemeniä
3 rkl kookosöljyä
3 rkl hunajaa
1 tl kanelia

OHJEET:

1. Lämmitä uuni 175 asteeseen. Laita pähkinät, mantelit ja siemenet tehosekoittimeen ja sekoita niitä vain sen aikaa, että pähkinät pilkkoutuvat hieman pienemmiksi. Älä jauha jauheeksi. Sekoita sitten keskenään kaurahiutaleet, pähkinät ja siemenet sekä kaneli.

2. Sulata kookosöljy ja hunaja matalalla lämmöllä tai vesihauteessa juoksevaksi ja lisää seos kuivien aineiden joukkoon.

3. Ripottele marjat uunivuoan pohjalle ja lisää kauraseos marjojen päälle tasaisesti. Koristele halutessasi pähkinöillä.

4. Laita uuniin 30 minuutiksi, mutta tarkkaile kuitenkin, että kaurahiutaleet eivät pääse palamaan. Nauti lämpimänä kookoskermavaahdon tai muiden lisukkeiden kera.

Kookoskermavaahto

1 tölkki kookosmaitoa (jääkaapissa säilytettyä)
1 rkl hunajaa
1/2 tl vaniljauutetta

Kookoskermakuorrutukseen tarvitset vain kookosmaitojen päälliosan, eli sen kovan kerman joka jää tölkkien yläreunaan, kun ne ovat kylmässä. ”Kuori” kovettunut kookoskerma purkeista ja vatkaa se sekaisin vaniljan ja hunajan kanssa, kunnes se on hieman kuohkeampaa. Nauti heti.

[line]

Ei kommentteja

Tyhjennä

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.