Mustikka-mozzarellasalaatti x Vallila AW15

Mustikka-mozzarellasalaatti x Vallila AW15

Valilla Puistossa-kangaskassiYhteistyössä Asennemedia ja Vallila.

Pidimme pari viikkoa lomaa, tai jotain sen suuntaista ainakin suurimmilta osin. Suomeen muuton jälkeen on vietetty kahtia häitä, käyty saaristossa, järvellä ja kaupungissa. Ja kirjoitettu kilometrin mittainen to do -lista, jossa lukee esimerkiksi etsi asunto. Joskus epätietoisuus ahdistaa, mutta tälläkin kertaa uskon vakaasti siihen, että asioilla on tapana järjestyä. Siispä sillä aikaa kun tavaramme, ja vähän kaikki muukin, on hieman levällään, voi vielä hetken olla vapaalla ja nauttia kesästä rennosti.

Vallila Puistossa-kangaskassiTuulia

Kesään kuuluu kaikenlainen helppous ja huolettomuus, niin ruuanlaitossa, pukeutumisessa kuin sisustamisessa. Vaatteet saavat olla kevyitä ja pehmeitä päällä, ruoka raikasta ja täynnä makuja ja koti eletyn näköinen. Maukkaimmat raaka-aineet saa torilta ja niitä kannattaa hamstrata sateenkaaren väreissä huoletta.

Huoleton kesäfiilis näkyy myös Vallilan uudessa syyskokoelmassa, josta sain muutaman tuotteen itselleni pari viikkoa sitten. Puuvillaisiin Puistossa-kangaskasseihin mahtuu helposti koko viikonlopun kasvikset, rantakamat tai vaikkapa kasa kirjoja ja lehtiä. Kaunis kangaskassi on jo itsessään oiva lahja, mutta kun sen sisään sujauttaa vielä esimerkiksi jonkun ihanan teepaketin, on kesän helpoin lahjaidea niin mökki- kuin kaupunkivierailulle ratkaistu.

Vallilla Puistossa-pöytäliinaMustikka-mozzarellasalaattiMustikka-mozzarellasalaatti
Puistossa-kuosista on saatavilla myös sininen vahakankainen pöytäliina, joka on kesäkokin pelastus. Kun pöytäliinan voi helposti pyyhkäistä, ei ruoka- ja viinitahroista tarvitse stressata. Kesäkeittiössä ruuanlaitto ja syöminen saa nimittäin olla vaivatonta, eikä mustikkatahroista tarvitse hermostua – niiltä kun kaltaiseni mustikoiden suursyömäri ei ikinä voi välttyä.

Sama kuosi löytyy niin sinisenä, vihreänä kuin liilana myös valmiskapasta ja valmisverhosta. Pöytäliinakangasta ei löydä verkosta, mutta sitä voi etsiä Vallilan jälleenmyyjiltä.

Mustikka-mozzarellasalaattiVallila Vapaalla--viinit

Kesällä sitä aina muistaa miten ihanalta peruna maistuu. Parhaita ovat ne ihan pienet, kirsikkatomaatin kokoiset, jotka napsitaan suuhun kokonaisina – tai voisilmän kera kuten isoisälläni oli tapana. Lempruokaani kesällä onkin uudet perunat, kala ja runsaat salaatit ja kasvikset. Ja silloin tällöin on myös ihanaa nauttia lasi kylmää viiniä. Uudet Vapaalla-viinit yhdistää Vallilan pakkaussuunnittelun sekä ranskalaisen viinin kierrätettävään kartonkipakkaukseen, joka on näppärä ottaa mukaan myös piknikeille. Sarjassa on sekä puna- että valkoviiini ja molemmat olivat mielestäni kivan raikkaita ja varsin helppoja, eli ne sopivat varmasti monenlaisen kesäruuan kaveriksi tai vaikkapa kesäisen sangrian pohjaksi.

Perunoiden lisäksi olen viime päivinä napsinut suun täydeltä mustikkaa, jota löytyy mökkimme takapihalta. Omat mustikkareissuni ovat enemmänkin nautintoa kuin säilöntää varten, mutta pyrin tuomaan edes pienen kipon sisälle saakka. Jos onnistut säästämään mustikoita muuhunkin kuin naposteluun, kannattaa ehdottomasti kokeilla niitä salaatissa. Mustikan makeus ja mehevyys sopii nimittäin mainiosti mozzarellan kaveriksi, eikä kastikkeeksi välttämättä tarvitse kuin pienen puristuksen sitruunamehua ja lorauksen tummaa balsamicoa. Tai sitten voi nopeasta pyöräyttää helpon basilikaöljyn, jonka suurpiirteiset ohjeet löydät salaattireseptin kaverina hieman alempaa. Lempeitä ja huolettomia kesäpäiviä ja -iltoja ystäväiset!

blueberry mozzarella salad

Mustikka-mozzarellasalaatti

reilusti erilaisia salaatteja
viinisuolaheinää & herneenversoja koristeluun
3-4 dl tuoreita mustikoita
1 pallo buffalamozzarellaa

OHJEET:

Huuhtele ja kuivaa salaatit huolellisesti. Revi ja asettele ne laakealle tarjoiluastialle. Asettele kerroksittain tuoreita mustikoita ja pieniksi paloiksi nypityyä mozzarellaa. Koristele viinisuolaheinällä ja herneenversoilla ja tarjoile sitruunamehun ja tumman balsamicon tai basilikaöljyn kera.

Nopea basilikaöljy

1 basilikaruukku
½ sitruunan mehu
2-3 dl oliiviöljyä
1 tl hunajaa
(1 rkl ravintohiivaa)
suolaa & mustapippuria

OHJEET:

Laita kaikki ainekset tehosekoittimeen ja sekoita tasaiseksi öljyksi. Maista ja lisää mausteita tarvittaessa. Säilytä jääkaapissa.

 

2 kommenttia

Tyhjennä

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  1. Ihana ohje! Juuri tulin lapsuudenkotini metsästä suu sinisenä pieni jogurttiämpäri täynnä mustikkaa – tätä täytyykin kokeilla, ihanan helppo ja huoleton resepti oman maan salaattien kaveriksi! :)

    • Oi kuulostaa ihanalta! Ja jee, että resepti maistui, kaikki simppeli onkin kesällä ihan parasta :)