Sisäisen auringonpaisteen smoothie

Sisäisen auringonpaisteen smoothie

This post is also available in: English (englanti)

Pari viimeistä viikkoa kaikki on ollut jotenkin vähän…plääh. Koko ajan on kylmä, leipomukset ei maistu miltään eikä kokkaaminen inspiroi. Kaataessani epäonnistunutta leipomusta biojätteeseen totesin, että nyt on varmaan parempi ottaa vähän taukoa. Jättää hommat sikseen ja palata asiaan myöhemmin, kun fiilikset on kohdillaan. Sama logiikka toimii nimittäin usein monessa muussakin osa-alueessa, mutta harmikseni esimerkiksi kodin siivoamisessa se ei ole osoittanut tehokkuuttaan. No mutta! Palataan leipomusten ja muiden vähänkin keskittymistä vaativien ruokalajien pariin sitten kun luovuuteni palaa oma-aloitteiselta lomareissultaan.

Mango, Banana & Cashew Smoothie for Inner Sunshine | tuulia blog

On tässä viime aikoina ollut kuitenkin yksi mieliteko: keltainen! Siis keltainen väri, jep. Ja itse asiassa oranssi myös. Joskus minulla on selviä mielitekoja, jopa himoja, jotakin tiettyä väriä kohtaan. Useimmiten tekee mieli kaikkea vihreää tai pinkkiä, mutta nyt syksyllä on mielessä kaikki keltaiset ja oranssit ruuat. Tähän aikaan vuodesta myös kuiva ja atooppinen ihoni tykkää ilmoittaa olemassaolostaan ja nyt keho tuntuukin kaipaavan kaikkea, jossa on runsaasti beetakaroteenia (hei vaan mango, porkkana ja bataatti!) sekä hyviä rasvoja. Täällä onkin siis vedelty antaumuksella avokadoja, oliivi- ja hamppuöljyä sekä erilaisia pähkinöitä, ja tehokuuri näyttää tepsivän!

Tämänpäiväinen smoothie onkin siis kombo aineksia, joita nyt himoitsen: mangoa, banaania, cashew-pähkinöitä sekä omaa lemppariani – tyrnimehua. Olen todellinen tyrnifanaatikko ja rakastan sen kirpeää ja hapanta makua. Kun tarvitsen piristystä, ostan ison pullon tyrnimehua (sitä täyttää kamaa) ja nautiskelen sitä shotteina ja smoothieissa. Pidän tyrnimarjoja myös pakkasessa ja kuivattuna jauheena kuivakaapissa, jotta vitamiinitujaukset saa aina tarvittaessa. Tyrni onkin todellinen vitamiinipommi ja kermaisten cashew-pähkinöiden ja makeiden hedelmien kanssa siitä tulee ihana smoothie, joka tuo mieleen auringonpaisteen ja kuumat kesäpäivät. Tämä smoothie toimikoon siis sisäisenä auringonpaisteena ja tsempatkoon meidät läpi syksyn ja talven!

Ja hei olisi hauska kuulla mitä arjen piristeitä siellä puolen suositaan ja millä te kuivaihoiset kanssatoverini ravitsette ihoanne näin syksyllä? Kaikki vinkit jakoon vaan! :) Kaunista viikkoa ystävät!

Mango, Banana & Cashew Smoothie for Inner Sunshine | tuulia blogMango, Banana & Cashew Smoothie for Inner Sunshine | tuulia blog


Sisäisen auringonpaisteen smoothie

huomiot: minulla on tapana liottaa cashew-pähkinät, sillä liotus tekee smoothiesta kermaisemman ja vatsaystävällisemmän. liotus on superhelppoa, kun pähkinät vain laittaa kulhoon, kaataa reilusti vettä päälle ja antaa liota vähintään 4 tuntia tai yön yli. ja sitten ei muuta kuin huuhtelu, pähkinät blenderiin ja smoothieksi! :)

kahdelle

1 iso banaani
2,5 dl pakastemangoa
1 dl cashew-pähkinöitä, yön yli liotettuna
3/4 dl tyrnimehua (tai 1 dl tyrnimarjoja tai 1 rkl tyrnijauhetta)
2,5 dl riisimaitoa (tai muuta kasvimaitoa)
pieni ripaus vaniljajauhetta

OHJEET:

Lisää kaikki ainekset tehosekoittimeen ja sekoita sileäksi smoothieksi. Lisää hieman maitoa, jos haluat smoothiesta juoksevampaa. Jaa smoothie kahteen lasiin, koristele esimerkiski marjoilla ja nautiskele!


Seuraa blogia myös Instagramissa ja merkkaa omat kokkailusi #tuuliablog, niin näen jakamasi herkut! 


2 kommenttia

Tyhjennä

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  1. Näyttää ja kuulostaa hyvältä! Pakko testata