Sisäisen hehkun raakapuuro & kirja-arvonta!

Sisäisen hehkun raakapuuro & kirja-arvonta!

This post is also available in: English (englanti)

Ruoka- ja ravitsemusinnostukseni alkutaipaleella reilu viisi vuotta sitten hurahdin hetkeksi raakaruokaan. Homma lähti liikkeelle smoothieista ja jatkui raakaherkkuihin, -puuroihin ja -pastoihin. Kiitos Outin, etenkin raakapuuroista tuli omia suosikkejani ja vakkariaamupalaa. Olikin siis ihan tavallista, että keittiössä oli aina likoamassa tattaria, hirssiä tai erilaisia pähkinöitä ja söin töissä eväspurnukoista raakapuuroja. Internetin syövereihin uppouduttuani luulin myös hetken, että raakaravinto on se ainut oikea tapa syödä, mutta onnekseni tajusin, ettei se ehkä mene ihan niin näillä leveysasteilla (ja tällä herkällä vatsalla). Mutta aina välillä sitä tulee ikävä niitä alkuaikojen innostusta, paneutumista uusiin asioihin ja täysin ennakkoluulotonta kokkailua. Ja toki myös niitä raakapuuroja, joita ei ole vähään aikaan täällä näkynyt. Kunnes nyt, kun postilaatikosta tipahti Anni Kravin uusi puurokirja ja sain liotustraditioni taas käyntiin.

Suklainen tattari-raakapuuroThe Glow Bowl: Raw Buckwheat Porridge w/ Nectarines & Raw Cacao | tuulia blogSuklainen tattari-raakapuuro

Annin Hyvää kaunista -kirja on suloinen ja kaunis, aivan tekijänsä näköinen. Kirjassa on puuroja joka lähtöön: lämpimiä puuroja, tuore- ja raakapuuroja, suolaisia puuroja ja joukko lisukkeita. Vaikka talvi päättikin yllättäen tulla takaisin, oli pakko valita kirjasta jotakin keväistä ja freesiä. Ja niinhän sieltä osui silmiin heti tattari-raakapuuro, joka saa kaverikseen nektariinia ja raakakaakaota. Nektariinihan ei toki vielä ole sesongissa, mutta keväthurmiossani metsästin sitä lähikaupasta ja yritin valita mahdollisimman mehukkaat yksilöt. Olenkin siis juuri se ärsyttävä hedelmien puristelija siellä, sorry! Olkoonkin, että vähän etuilen hedelmäsesongissa, mutta teki niin hyvää kuvitella itsensä jo noiden mehukkaampien hedelmien ja lämpimien päivien äärelle. Ja niistä tuntemuksista ja puuron hyväätekevistä aineksista juontaa juurensa puurolle antamani nimi, sillä jotakin sisäistä hehkua synnyttävää näissä kulhoissa takuulla oli.

Mutta niitä kevätpäiviä odotellessa voi vaikka pyöräyttää raakapuurot ja osallistua kirja-arvontaan! Sain nimittäin yhden ekstrakappaleen teille jaettavaksi, joten jos puurotouhusi kaipaavat vähän lisäinspiraatiota, naputtele tuonne alemmas vapaavalintaiset terveiset ja olet mukana arvonnassa. Arvonta päättyy ensi keskiviikkona 1. maaliskuuta klo 21, ja toivottavasti onnetar suosii juuri sinua puuroystäväiseni! EDIT: Arvonta on päättynyt, kiitos teille kaikille osallistujille ja lämpöiset onnet nimimerkille mimanu!

Keveyttä, iloa ja herkullisia hetkiä viikonloppuusi! ♡


Seuraa blogia myös Instagramissa ja merkkaa omat kokkailusi #tuuliablog, niin näen jakamasi herkut!


The Glow Bowl: Raw Buckwheat Porridge w/ Nectarines & Raw Cacao | tuulia blog


Sisäisen hehkun tattari-raakapuuro

resepti Anni Kravin Hyvää kaunista -kirjasta

huomiot: alkuperäisessä ohjeessa oli kokonaisia pellavansiemeniä mutta käytin niiden tilalla pellavarouhetta. lisäsin joukkoon myös yhden tuoreen taatelin tuomaan hieman makeutta, kannattaakin siis maistaa puuroa tekovaiheessa ja katsoa kaipaako se mielestäsi lisämakeutta!

yksi iso tai kaksi pientä annosta

1 dl kokonaisia tattarisuurimoita
1 dl kaneli-cashewmaitoa (ohje alla)
(1 rkl pähkinämaidon valmistuksesta ylijäänyttä massaa)
3 pientä mehukasta nektariinia
1 rkl pellavarouhetta
1 tl raakakaakaojauhetta
(1-2 tuoretta kivetöntä taatelia)

+ tarjoiluun nektariinia, vadelmia, banaania ja mulperimarjoja

OHJEET:

1. Huuhtele tattarinsiemenet huolellisesti kylmällä ja kuumalla vedellä edeltävänä iltana. Liota siemeniä runsaassa vedessä vähintään 8 tuntia.

2. Huuhtele ja valuta tattarinsiemenet aamulla ja siirrä ne tehosekoittimeen. Lisää kaikki loput puuron ainekset ja sekoita, kunnes saat tasaisen sileää puuroa. Maista, ja lisää makeutusta tai kaakaota halutessasi. Nauti heti tai laita jääkaappiin jäähtymään hetkeksi. Tarjoile puuro hedelmien, marjojen ja mulperimarjojen kera ja nautiskele!

Kaneli-cashewmaito

huomiot: käytin makeutukseen kookossiirapin sijaan tuoretta taatelia, mutta kumpi vain sopii hyvin. cashewmaitoa ei ole pakko siivilöidä, mutta sen voi halutessaan valuttaa harson tai pähkinäpussin läpi, jolloin ylijäävän pähkinämassan voi ottaa talteen. 

2 dl cashew-pähkinöitä
7 1/2 dl vettä
1 tl ceylon-kanelia
ripaus suolaa
1-2 tl kookossiirappia tai 1 tuore kivetön taateli

OHJEET:

1. Liota cashew-pähkinöitä runsaassa vedessä vähintään neljä tuntia, tai yön yli. Huuhtele ja valuta ne sitten huolellisesti ja lisää tehosekoittimeen.

2. Lisää tehosekoittimeen vesi, kaneli, suola ja kookossiirappi / taateli ja sekoita sileäksi maidoksi. Tehosekoittimesi tehosta riippuen tämä vie noin 1-2 minuuttia. Valuta pähkinämaito siivilän, pähkinäpussin tai ohuen harsokankaan läpi. Purista pussia niin, että kaikki maito puristuu ulos ja massa jää pussiin. Säästä ylijäänyt massa puuron valmistukseen.

3. Säilytä maito jääkaapissa lasipullossa tai -purkissa. Maito säilyy 2-3 päivää.

64 kommenttia

Tyhjennä

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  1. Tämä olisi tosi mielenkiintoinen kirja luettavaksi ja testattavaksi! Rakastan puuroja, sekä tuore-, että liesiversioita :) Vapaapäivinä liedellä valmistuu banaanilla, kanelilla ja piparkakkumausteella tuunattu kaurapuuro, joka nautitaan inkiväärihillon, banaanisiivujen ja tumman-/raakasuklaapalan kera :) Arkiaamuiksi teen yleensä mustikka-, tai puolukkatuorepuuron valmiiksi edellisenä iltana <3

  2. Heippa! Puurokirja tulisi tosiaan tarpeeseen, kun olen joutunut nuo perinteiset puuroviljat jättämään pois vatsan takia. Ja ideoita niiden korvaamiseen tarvisi saada. Tattarista olen kerran kokeillut tehdä ja sellasennan ei ollut mieleinen, mutta tätä ohjetta voisikin kokeilla :)

  3. Voi että, onpa harvinaisen kaunis kirja! Ja varmasti täynnä kaikkea ihanaa. ihanaa keväänodotusta

  4. Puuro on aamupala numero yksi! Välillä perinteiset kaipaavat rinnalleen uusia tulokkaita tai muuten variaatioita makumaailmoihin. Tämä oli siis kiva kirja ja varmasti myös silmä lepää jo pelkästä kuvien katselusta.

  5. Puurokirja olisi loistava inspiraation lähde ja mieleen myös miehelleni, joka syö puuroa vielä enemmän kuin minä.

  6. Joka-aamuiseen ruispuuroon jumiutuneena olisi ihanaa päästä testaamaan uusia makuja ja tapoja valmistaa puuroa. Olen melko mielikuvituksellinen ruuanlaittaja kaikkien muiden ruokien paitsi puuron suhteen, joten kirjan vinkit ja herkulliset reseptit tulisivat siis tarpeeseen! :-)

  7. Kuulostipa hyvältä ohjeelta, pitää kokeilla! :)

  8. Puurot ovat kyllä parasta lohturuokaa! Ihanaa, että puurohypen myötä on saatavilla monia innovatiivisia puuroreseptejä, joilla saa vaihtelua omaan puuroiluun.

  9. jee :) laitoinki jo adlibrikseen toivelistalle k.o. kirjan ! puurot on ihania. tänään meni aamulla jogurtti/mantelimaito-kauratuorepuuro. sekaan inkiväärii, kardemummaa,appelsiini paloina ja appelsiininkuorta, ripotteiksi pikakahvia, kookossokeria, saksanpähkinöitä ja kookoslastuja. nam! näitä lisää! :) helppo ottaa mukaan töihin kun sinne joutuu välil heräilemään 2.30-05 välilläkin, jolloin ei viitsi istuu keittiössä aamupalahommissa. toivotan itselleni onnea arvontaan ja ihanaa keväänodotusta sulle ❤

  10. Oi miten kaunis kirja! Olisi onni saada se itselleni :) Kiitos ihanasta blogistasi, on aina ilo vierailla täällä. :)

  11. Oi onpas herkullisen näköistä..! Nimimerkillä Itse hiljattain hurahtanut tuorepuuroihin ja niiden raikkauteen ❤ Että Nams! Makoisaa kevättä!

  12. Puurokirja inspiroisi varmasti tekemään näitä terveellisiä aamu- ja välipalaherkkuja useammin! Ihanan näköisiä noi sun puurot!

  13. Ihan mieletöntä olisi löytää uusi alue smoothieiden seuraksi ja vaihteluksi <3 , seuraan blogiasi, ihania ja hyviä ohjeita ja monet ovat päässeet kokeiluun, kiitos <3
    Hiljakkoin löytyi syy moneen… allergia kotimaisille viljoille ja osa gluteenittomistakin… silläkin aivan mahtava kirja <3

    • Kiva jos olet löytänyt täältä sopivia ohjeita! Tsemppiä uuteen ruokavalioon ja iloa kevääseen! :)

  14. Kirja vaikuttaa ihanalta ja osallistun mielelläni arvontaan.

  15. Voi että mikä unelmakirja ja-puuro, nam nam <3 Arpaonnea odotellessa ;)

  16. Kiitos inspiroivasta blogista ja herkullisesta resepteistä! Sinun kurkuma-granola ja banana bread ovat vakiokäytössä
    Myös erilaisia puuroja olisi kiva päästä kokeilemaan.

  17. Mukana kivassa arvonnassa. Vaikuttaa kiinnostavalta kirjalta.

  18. Mielettömän houkuttelevan näköinen kirja, puuroinspiraatio olis kyllä enemmän kuin tervetullutta :) Blogiasi on kiva lukea ja kuvat on taas niiiin kauniita!

  19. Kiinnostaisi

  20. Olen ollut huono syämään aamupalaa varsinkin työaamuina. Kirjan avulla saisin vinkkejä aamupaloihin mitä voisi valmistaa jo edellisenä iltana

  21. Olisi ihanaa saada uutta kipinää puuroihin kirjasta! :)

  22. Oi, kuulostaapa ihanalta kirjalta. Varmasti herkullisia ohjeita, joita haluaisin kokeilla.

  23. Nyt on kyllä sellainen puurolautanen että! Orastava kevät nostaa ruoanlaittoinspiraation aina ihan uudelle tasolle, ja energiaa ruoanlaittoon löytyy ihan eri tavalla kuin talven pimeydessä kun enrgiatasot on muutenkin melko matalalla. Sinun blogisi (ja kyseinen kirja) sisältää mitä ihanampia reseptejä, joita ilolla aina testailen. Kiitos ihanasta blogista!

  24. Pitää ehdottomasti kokeilla puuroa :). Ja kirja olisi enemmän kuin tervetullut sillä yleensä tulee tehtyä samoja juttuja aina uudestaan ja uudestaan. Kiitos sinulle blogista täältä löytyy aina hyviä reseptejä.

  25. Syön puuroa joka päivä, usein jopa kahteen kertaan. Mutta olen jo VUOSIA syönyt puuroni presis samanlaisena. Pieniä eri ajanjakson tuomia vivahteluja lukuunottamatta. Puuroreseptejä on kyllä pilvin pimein, mutta jotenkin en vain saa muutettua kaavaani. Ehkä tällainen konkreettinen kirja, ja sen hypisteleminen, saisi minut kokeilemaan uusia juttuja :) Ihanan oloinen teos.

  26. Kaunis kirja!Tulisi todella tarpeeseen

  27. Olisipas ihana testata :)

  28. Nam, näytti kyllä todella herkulliselta :)

  29. Hei! Ihanan näköinen kirja! Mukana arvonnassa.

  30. Hei! Ihanan näköinen kirja! Puurot on pop! Mukana arvonnassa.

  31. Ihania inspiroivia puuro reseptejä .
    Mukana arvonnassa ja hyvää päivää kaikille!

  32. Raakapuurot on silloin tällöin ihania aamiaista. Ja joskus on kiva kokeilla uusia reseptejä. :)

  33. Mukana arvonnassa. ;) Pitääpä kokeilla tuota puuroa, näyttää herkulliselta. :)

  34. Sen jälkeen, kun puurot löysivät tiensä aamiaispöytääni, on elämänlaatu parantunut huikeasti! Olisi ihana saada tämä kirja tuomaan lisäinspiraatiota kokkailuun :)

  35. Anni Kravin kirja on tutustumislistallani. Kauniit puurokulhot sinulla on ja puuro näyttää herkulliselta.

  36. Olisi ihanaa voittaa tuo kyseinen kirja. Olen huomannut laiskistuneeni (raaka)puuro rintamalla ja silloin, kun niitä väsäilen niin ne toistaa samaa peruskaavaa. Olen kaiketi laiska etsimään netistä ohjeita ja muutenkin on ihana inspiroitua oikean kirjan selailusta ja ohjeiden lukemisesta. Monella näyttää olevan tämä kyseinen kirja käytössä ja sormia syyhyttää saada opus käsiini (en ole vielä edes ehtinyt kirjakauppaan selailemaan kirjaa). Raakapuurot toimii hyvin töissä eväänä ja ne on helppoja kuljetettaa mukana. Niihin voi upottaa marjoja ja/tai hedelmiä, proteiinia, gluteenittomia hiutaleita ja superfoodeja mielensä mukaan – ideoita vaan tarvitsisi lisää juuri nyt. :)

  37. Kuulostaapa hyvältä, täytyypä testata mutta muulla kuin cashewmaidolla, joka ei sovi herkälle vatsalleni. Ihana kirja!

  38. Puurojen makuun en ole vielä päässyt oikein, kovasti olen yrittänyt mutta ei vaan istu omalle kielelle maut. Vaikka kovasti haluaisin oppia syömään kaikenlaisia ihania puuroja

  39. Puuroja olisi kiva syödä enemmänkin aamupalaksi, mutta perinteinen kaurapuuro kyllästyttää jo, eikä oikein sovi mahallekaan, joten olisi ihana päästä kokeilemaan uusia reseptejä.

  40. Tulisi niin tarpeeseen uudet inspiraatiot!

  41. Siis raakapuurot <3 <3 <3 , tuorepuurot <3 <3 ja puurot yleensä <3 . :D

  42. Näin talvella onkin tullut aivan unohdettua smoothiekulhot ja raakapuurot, mutta kohta alkavat taas lämpöisemmät ajat ja pärjää kylmälläkin aamupuurolla! Ehdottomasti olen puuroihminen, ilman jonkinsorttista sellaista ei päivä ala ihan oikein. Puurokirja kiinnostaa kovasti, jostain pitää se saada käsiini.

  43. Puurot on. Ihana ohje, lukisin niitä mielelläni lisää, jos arpaonni suo.

  44. Olisipa ihana saada tää kirja! :)

  45. Puurojen superystavalle mainio kirja!

  46. Tämä kirja olisi ihana saada omaa hyllyä koristamaan!! ♡

  47. Ihanan raikkaan näköinen kirja!!! Kiinnostaisi kovasti….Milloin Tuulialta ilmestyy kirja?!? ❤

  48. Rakastan puuroja, kypsiä ja raakoja! Niiden koristelu kauniisti kruunaa puurohetken. <3 Kirja olisi ihanaa kevätlukemista!

  49. Olisi kiva saada uutta inspistä tavanomaisen kaurapuuron keittelyn sijaan! :)

  50. Ihanaa, puurot on loisto aamupala kun vatsa vasta heräilee!

  51. Löysin vasta äsken blogisi, mutta en ihmettele, jos löydän itteni täältä vielä parin tunnin päästä! Niin yksinkertaisen kaunis blogi! Puurot on itsellenikin ehdottomia suosikkeja; oonkin koittanut bongailla jotain puurokirjaa, jotta saisin vähän vaihtelua mikropuuroille.. Sukellan nyt takaisin ihanilta vaikuttavien reseptiesi pariin!

  52. Upean näköinen kirja! Puurot ovat uskomattoman monipuolisia ja maukkaita aterioita, ja kaikki uudet ideat sen tuunaamiseen ovat tervetulleita.

  53. Puurot <3

  54. Moi! Olen aloittanut päiväni jo pidemmän aikaa erilaisilla smoothievariaatioilla, mutta tuntuu, että olisi ehkä aika kokeilla aivan uusia reseptejä. Ehkä aloitankin tästä jakamastasi herkusta jo heti tänä aamuna ;)

    Ihastelen kyllä tätä kirjaa joka kerta, kun sen missä vain näen -mielettömän kaunis teos!

  55. IHANA kirja <3 selasin sitä viime Helsingin matkallani, kun kävin Kale+Date paikassa. Raakapauuroja menee joka päivä nyt voisi alkaa kokeilemaan erilasia versioita :)