Joulun helpoimmat konvehdit: Taatelitryffelit

Joulun helpoimmat konvehdit: Taatelitryffelit

Täytetyt taatelit

Olen aina pitänyt joulusta, mutta en kuitenkaan sanoisi olevani jouluihminen. Pidän kyllä monista jouluun liittyvistä asioista, kuten glögistä, kynttilöistä, koristeista, piparkakkujen leipomisesta ja jouluaaton illallisen suunnittelemisesta. Näitä kaikkia voi kuitenkin tehdä jo hyvissä ajoin ennen joulua, ja sen vuoksi ne taitavatkin olla lempiasioitani joulussa.Olen nimittäin pikku hiljaa huomannut, että pidän joulun odotuksesta, enkä niinkään itse joulupäiviin liittyvästä hässäkästä. Joulu on monesti täynnä pitäisi-listoja, pitäisi nähdä/valmistaa/kokata/ostaa/tehdä/kutsua sitä ja tätä, ja joulua edeltävinä päivinä rauhan sijaan ilmassa on stressiä ja kiirettä, viimehetken ostoksia ja hulinaa.

Yleensä näihin aikoihinyleensä joka vuosi alamme suunnitella joulua yhdessä äitini kanssa. Puhumme ruuasta, jota voisimme valmistaa, ja lahjoista, joita voisimme antaa. Joka vuosi päätämme uudelleen, että jouluateria voisi olla todella yksinkertainen ja ostamme jääkaappiin vain hyviä raaka-aineita, joista on sitten helppo kokata. Päätämme myös, että lahjat voivat olla pieniä, jotta ei tarvitse stressata tavarasta, koska kukaan meistä ei oikeasti tarvitse lisää tavaraa. Joka vuonna käymme siis läpi tämän saman kuvion, jossa toivomme asioiden olevan yksinkertaisia. Joskus onnistumme siinä hyvin, ja toisinaan emme taas niin hyvin. Yksinkertaisuus ja helppous onnistuu monesti silloin, kun emme välitä onko kaikki täydellistä, vaan keskitymme enemmän nautiskeluun sekä toisiin ihmisiin. Tänäkin vuonna olen polttanut paljon kynttilöitä ja alkanut pohtia lahjaideoita sekä reseptejä jouluaatoksi, vaikkaen vietäkään tätä joulua oman perheeni kanssa. Sen vuoksi nyt onkin mukava keskittyä joulun odottavaan tunnelmaan.

Kaikesta tästä helposta ja rennosta meiningistä inspiroituneena päätin valmistaa tällaisia pieniä herkkuja, jotka nimesin vaatimattomasti joulun helpoimmiksi konvehdeiksi. Suklaa, konvehdit ja kaikenlaiset pienet makeat kuuluvat olennaisesti jouluun ja niitä on kiva valmistaa välillä myös itse. Näitä taatelitryffeleitä voikin tarjota jo ennen joulua vaikkapa pikkujouluissa tai sitten niitä voi valmistaa isomman satsin joulupäivien varalle.

Täytetyt taatelit

Tuoreet taatelit (etenkin Medjool-taatelit) ovat mielestäni jo itsessään melkein kuin karkkeja, sillä ne ovat ihanan makeita ja pehmeitä. Mutta kun ne vielä täyttää mantelivoilla, mulperimarjoilla ja kookoshiutaleilla, voi niitä hyvillä mielin kutsua konvehdeiksi tai tryffeleiksi.

Mantelivoin tilalla voi käyttää hyvin vaikkapa maapähkinävoita ja mulperimarjojen lisäksi täytteeksi sopisivat hyvin esimerkiksi rusinat, murskatut pähkinät ja pienet suklaan palaset. Mantelivoita voi hyvin tehdä myös itse, ja laitoinkin alle myös ohjeet kotitekoisen mantelivoin valmistamiseen.

Lempeiden jouluodotuskehotusten lisäksi haluan rohkaista sinua luopumaan pitäisi-listastasi ja keskittymään enemmän asioihin ja tekoihin, joista nautit. Ja vielä helpottaakseni elämääsi, jaan tulevina viikkoina muutamia vaivattomia reseptejä, jotka sopivat niin joulupöytään kuin arjen iloksikin.

Rentoa joulunodotusta! ♡

Täytetyt taatelit

Täytetyt taatelit

10 konvehtia

10 tuoretta taatelia
2-3 rkl mantelivoita (tai muuta pähkinävoita)
kourallinen mulperimarjoja, rusinoita ja/tai pähkinöitä
kourallinen kookoshiutaleita

OHJEET:

Tee taateleihin viilto, niin että saat kiven pois. Täytä kolo mantelivoilla, lisää muutama mulperimarja, rusina tai murskattu pähkinänpala ja koristele kookoshiutaleilla. Laita pakastimeen noin 10-15 minuutiksi, jotta konvehdit hieman jähmettyvät. Ota konvehdit pakkasesta, lisää ripaus kanelia ja herkuttele.

Herkullinen mantelivoi

3 dl manteleita
ripaus merisuolaa

OHJEET:

1. Lämmitä uuni 180 asteeseen. Paahda manteleita noin 7 minuuttia, tai kunnes ne tuoksuvat selvästi paahtuneilta. Varo kuitenkaan polttamasta niitä.

2. Anna manteleiden jäähtyä hyvin ja lisää sitten jäähtyneet mantelit monitoimikoneeseen tai tehosekoittimeen. Jauha manteleita niin kauan, että mantelimurusta alkaa tulla voimaista. Joudut luultavasti kaapimaan manteleiden muruja laitteesi reunoista hyvin usein, mutta jaksa toistaa sitä kärsivällisesti. Tämä vaihe kestää noin 10-15 minuuttia. Jos kodinkoneesi kuumenee selvästi, pidä pieniä taukoja sen käytössä.

3. Kun massa on voimaista, anna monitoimikoneen tai tehosekoittimen pyöriä vielä hetken niin, että seoksesta tulee täysin sileää.

4. Kaavi valmis mantelivoi lasipurkkiin ja halutessasi voit maustaa sen valitsemillasi mausteilla. Säilytä valmista mantelivoita jääkaapissa tiivissä lasipurkissa. Mantelivoi säilyy hyvänä muutamasta viikosta pariin kuukauteen.

Ei kommentteja

Tyhjennä

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.