Lempeä aamunaloitus: Vaniljapuuroa ja kanelipäärynöitä

Lempeä aamunaloitus: Vaniljapuuroa ja kanelipäärynöitä

Pidän itseäni siinä mielessä onnekkaana, että pidän puuroista. Niin kuin todella pidän puuroista. Ne ovat yksinkertaisia, mutta silti todella herkullisia. Niitä voi syödä lämpimänä ja kylmänä ja ne sopivat hyvin evääksi. Niistä saa sekä kevyitä että ruokaisia, ja ne tekevät hyvää lompakolleni. Olin koulussa aina niitä oppilaita, joiden mielestä puuro kelpaa lounaaksi, ja syönkin puuroja edelleen aina silloin tällöin ruuaksi, kun mieleni tekee jotakin todella yksinkertaista.

Puurot maistuvat yleensä parhaalta aamuisin. Ne herättävät hellästi ja täyttävät vatsan juuri sopivasti. Mutta jotta ette nyt saa päähänne vain mielikuvia tylsästä kaurapuurovellistä, kerron teille hieman puurojen makumaailmasta. Sillä usko minua, puurojen maailma on todella runsas ja maukas.

Puuroja voi valmistaa monista eri viljoista ja siemenistä. Omassa keittiössäni puurot valmistuvat vaihtelevasti kaurasta, tattaristakvinoastariisistä ja hirssistä. Keittelen puuroni osittain veteen ja osittain erilaisiin maitoihin, kuten mantelimaitoon, kauramaitoon ja riisimaitoon. Näitä erilaisia puuroja valmistaessani olen huomannut omissa aamuissani selkeitä toistuvia piirteitä. On niitä aamuja, jolloin kaipaan jotakin todella raikasta ja virkistävää. Tuolloin kulhossani on useimmiten raakapuuroa tai smoothieita. Välillä on taas aamuja, kun kaipaan jotakin pureskeltavaa. Silloin puuroni piiloutuu jonnekin manteleiden, siementen, marjojen ja hedelmien alle. Ja sitten on sellaisia aamuja, jolloin kaipaan lempeyttä ja pehmeyttä. Sellaista sunnuntaiaamun tunnelmaa keskelle arjen hulinaa. Tällaisiin aamuihin olen löytänyt täydelliseksi kumppaniksi simppelin reseptin: vaniljakaurapuuron ja uunissa paahdetut kanelipäärynät.

Vanilja tuo raikkaan tuulahduksen tuttuun puurosuosikkiin, kun taas kaneli ja kookossokeri tekevät päärynöistä ihanan karamellimaisia. Tämä puurolautanen antaa lempeän laskun alkavaan päivään ja jättää mielen ja mahan hyrräämään iloisena. Eikä siitäkään ole haittaa, että nuo uunissa kypsytetyt päärynät ovat jo itsessään sen verran herkullisia, että niitä voisi hyvin napostella jälkiruokana vaikkapa jugurtin tai jäätelön kera.

Päärynöitä kannattaa kypsentää kerralla hieman suurempi määrä, sillä ne ovat herkullisia myös kylmänä. Niitä voikin lisätä hyvin erilaisiin puuroihin tai nauttia esimerkiksi pannukakkujen kera.

Kanelipäärynät

2 (luomu)päärynää
2 tl kanelia
2 rkl kookossokeria

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Kuori tai pese päärynät huolellisesti. Lohko päärynät pituussuunnassa noin kahden sentin paksuisiksi viipaleiksi. Levitä päärynäviipaleet uunipellille ja sirottele päälle kanelia ja kookossokeria. Kypsennä uunissa 10-12 minuuttia, tai niin kauan, että päärynät ovat pehmenneet sopivasti. Voit valmistaa puuron sillä aikaa, kun päärynät ovat uunissa.

Vaniljainen kaurapuuro

yhdelle

1 dl gluteenittomia kaurahiutaleita
1 dl mantelimaitoa (tai jotakin muuta maitoa) + 1, 5dl vettä
ripaus suolaa
1/2 tl vaniljauutetta

Mittaa kattilaan kaurahiutaleet, maito ja vesi sekä vaniljauute. Kiehauta sekoittaen ja anna kypsyä miedolla lämmöllä noin 7 minuuttia. Lisää suola ja sekoita. Tarjoile heti kanelipäärynöiden ja mantelimaidon kera.

Ei kommentteja

Tyhjennä

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.