Creamy lingonberry smoothie

Syksyinen & simppeli puolukkaherkku

This post is also available in: English (englanti)

Creamy lingonberry smoothie

Olen jo pidempään pohtinut blogini kirjoittamista myös englanniksi ja tänään päätinkin viimein ryhtyä tuumasta toimeen. Olen aina pitänyt englannin kielellä kirjoittamisesta, joten ajattelin, että voisin pikku hiljaa kirjoitella reseptejänikin englanniksi. Tedän myös, että muutama ulkomaalainen ystäväni on tästä riemuissaan. Asiassa on kuitenkin yksi mutta, johon en vielä ole keksinyt ratkaisua. Nimittäin blogini nimen kääntäminen toiselle kielelle.

Pidän blogini nimestä ja ajattelinkin kertoa teille pienen tarinan siitä, miten tämä kaikki alkoi. Päätin aloittaa blogin kirjoittamisen noin puolitoista vuotta sitten, juuri kun olin palaamassa Suomeen asuttuani puoli vuotta Sveitsissä. Tuon ulkomailla vietetyn puolen vuoden aikana huomasin (ja ennen kaikkea uskalsin myöntää itselleni), etteivät kaikki käymäni kurssit strategiasta tai markkinoinnista oikeasti innostaneet minua. Sen sijaan nautin suuresti matkustelusta, joogatunneista, kirjakaupasta löytämästäni ayuverdasta kertovasta kirjasta sekä monien ruokablogien selaamisesta. Asuin tuolloin neljän kämppäkaverin kanssa ja keittiömme oli todella pieni ja varsin nuhjuinen. Keittiössä olleet astiat olivat lukuisten asukkien hommaamia, kokoelma vuosien varrella kertyneistä hätäostoksista. Omat ruokani minun piti säilyttää yhdellä pienellä jääkaapin hyllyllä sekä kapeassa kuivakaapissa. Ostin keittiöön ainoastaan yhden asian, tehosekoittimen. Olin nimittäin jo jäänyt aika koukkuun kaikenlaisiin smoohtieisiin ja raakapuuroihin aiemmin Suomessa. Niinpä valmistin pikku keittiössämme smoothieita ja lisäsin niihin Suomesta mukana tuomiani marjajauheita ja nokkosta, sulassa sovussa ranskalaisen kämppikseni valmistaessa omaa illallistaan (lähes aina pastaa) ja meksikolaisen kämppikseni liottaessa papujaan (tätä tapahtui jatkuvasti).

Creamy lingonberry smoothie

Muutama kuukausi ulkomailla ja luopuminen omasta tutusta keittiöstä teki hyvää, sillä se sai minut huomaamaan kuinka kiinnostunut ja innostunut olin ruuasta, ravinnosta ja kaikenlaisesta luonnollisesta hyvinvoinnista. Kun palasin takaisin Suomeen, mielessäni oli lukuisia ideoita ja vahva into kokeilla jotakin uutta. Niinpä perustin blogin ja annoin sille nimeksi Uusia tuulia. Sen lisäksi, että nimi rimmasi tietysti oman nimeni kanssa, kuvasti se hyvin omaa olotilaani, eräänlaista uudenlaisen aikakauden aloittamista. Ajan kuluessa tästä blogista on myös jotenkin hassusti tullut oman elämäni symboli kaikenlaiselle uudelle. Blogi on ollut tavallaan oma leikkikenttäni, jossa olen voinut kokeilla valokuvaamista, kirjoittamista ja reseptien kehittelyä. Sen jälkeen, kun uskalsin alkaa kirjoittaa juttujani muiden luettavaksi, olen myös huomaamattani tullut muutenkin rohkeammaksi. Elämääni on tullut kirjaimellisesti lisää uusia tuulia. Päätin perustaa oman toiminimen, muuttaa uudelleen ulkomaille sekä kouluttautua joogaopettajaksi. Jos joku olisi sanonut minulle viisi vuotta sitten, että syksyllä 2014 asun Amsterdamissa ja olen juuri valmistunut joogaopettajaksi, olisin varmasti nauranut makeasti ja palannut sitten matematiikan tehtävieni pariin.

On tilanteita, jolloin elämä yllättää ja omat suunnitelmat voivat muuttua totaalisesti. Sitten on myös tilanteita, jolloin voi itse yllättää itsensä, tehdä jotakin rohkeaa ja huomata miten rohkeus ruokkii rohkeutta. Pienestä askeleesta voi ajan kuluessa tulla yhtäkkiä jotakin suurta. Ja sitten lopulta huomaakin ajattelevansa, että juuri näinhän asioiden kuuluikin mennä.

Creamy lingonberry smoothie

Mutta palataanpa vielä takaisin siihen nimeen. En ole keksinyt mitään järkevää käännöstä, joten ehkä nimi saa nyt ainakin tovin pysytellä tuollaisenaan. Blogi ei toimi vielä englanniksi, mutta lisäilen materiaalia tänne sitä mukaan, kun saan sen käännettyä. Ja äläpä huoli, kirjoittelen jatkossa myös suomeksi. Helpottuvat kokkauspuuhat sitten Suomen päässä, kun kaikkia raaka-aineita ei tarvitse arvuutella ja kääntää.

Näiden kansainvälistymispuheiden vastapainoksi sopii herkutella ihanilla suomalaisilla marjoilla, tällä kertaa vielä toriltakin löytyvillä puolukoilla. Puolukka on ehkä hitusen haastava marja happamuutensa vuoksi, eikä sitä sen vuoksi tule herkuteltua samalla tavalla kuin mustikoita tai mansikoita. Puolukoita ei kuitenkaan kannata jättää syömättä, sillä ne ovat ihan parasta superruokaa. Erilaisten jauheiden sijaan suosittelenkin aina nauttimaan mieluummin kotimaisia marjoja mahan täydeltä.

Puolukoista voi toki valmistaa hilloa tai survosta, mutta puolukasta saa myös ihania herkkuja, kun sen yhdistää johonkin makeaan ja kermaiseen. Puolukan kaveriksi sopii hyvin banaani, mutta kannattaa ehdottomasti kokeilla sen yhdistämistä myös avokadoon ja kookoskermaan. Tämä resepti toimii tosi hyvin iltapäivän ravitsevana välipalana, mutta myös ihanan raikkaana jälkiruokana. Makeutta voi aina lisätä annostelemalla enemmän hunajaa, ja annoksen voisi koristella vaikkapa paahdetuilla mantelilastuilla tai jopa jollakin rouhitulla ihanalla suklaalla.

Creamy lingonberry smoothie

Ihana puolukkasmoothie

kahdelle

1 pieni kypsä avokado
5 dl tuoreita puolukoita
3 pehmeää tuoretta taatelia
1 rkl hunajaa
1/2 tl bourbon vaniljajauhetta
2 dl kookoskermaa

OHJEET:

Poista taateleista kivet ja pilko ne pieniksi paloiksi. Ota noin puoli desiä kookoskermaa talteen tarjoilua varten. Laita kaikki ainekset tehosekoittimeen ja sekoita sileäksi. Maista, ja lisää makeutusta tarvittaessa. Tarjoile tuoreiden puolukoiden ja kookoskerman kanssa.

2 kommenttia

Tyhjennä

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  1. Moips! Olen selaillut hiukan bloglovinia ja etsinyt uusia blogeja luettavaksi :) Tie johti tänne, ja seuraamaan jään. Tosi kivoja ohjeita!