On taas se aika vuodesta. Omenasesonki. Osa omenista on jo kohdannut parhaimmat päivänsä ja ne alkavat muistuttaa pieniä ruskeita rusinoita. Toiset vielä pullistelevat puissa ja odottavat, että ne napsitaan sieltä parempiin suihin, hilloihin, mehuihin, piirakoihin ja kaikenlaisiin ihaniin omenapaistoksiin.
Vaikket omistaisi omenapuuta, kannattaa omenasesongista nauttia nyt täysin rinnoin. Jos pääset poimimaan itse omat omenasi, nauti siitä tunteesta, että saat syödä herkullista ravintoa suoraan puusta. Aika mahtavaa, eikö?
Ja kun omenat alkavat kyllästyttää sellaisenaan, kannattaa niitä hyödyntää leivonnassa ja ruuanlaitossa. Tein tämän omena-inkiväärisoseen, kun kaipasin aamupuuroni rinnalle jotakin hieman makeaa. Raastettu inkivääri tuo soseeseen kivasti raikkautta ja kirpeyttä, ja se myös karkoittaa mahdollisia syksyisin esiintyviä flunssapöpöjä. Puuron lisäksi sose sopisi hyvin esimerkiksi pannukakun tai paahtoleivän kaveriksi. Jos pihaltasi löytyy omenoita liiaksi saakka, voi sosetta valmistaa kerralla isommankin määrän ja pakastaa sitten osan talven varalle.
Kylmenevien aamujen myötä erilaiset kypsennetyt puurot alkavat taas tuntua sopivan lämmittäviltä ja kutsuvilta. Tällä kertaa valmistin aamupuuroni hirssistä, jota käytän monesti niin aamiaisen kuin suolaistenkin ruokien valmistuksessa.
Hirssi on luontaisesti gluteeniton vilja, joka muistuttaa ulkonäöltään ja käyttötarkoitukseltaan paljon kvinoaa. Hirssi onkin oiva valinta, kun kaipaat vaihtelua kvinoan, riisin tai vaikkapa kaurahiutaleiden tilalle. Hirssi sopii kvinoan tapaan hyvin erilaisiin salaatteihin sekä riisin korvikkeeksi, mutta sitä voi käyttää hyvin myös leivontaan ja erilaisiin puuroihin. Hirssiä saa sekä jyvinä että hiutaleina ja puuron voikin valmistaa kummasta vaan. Liotetuista hirssinhyvistä voi valmistaa hyvin myös erilaisia raakapuuroja.
Hirssipuuro kannattaa ehdottomasti keittää maitoon, sillä hiutaleet kaipaavat seurakseen jotakin täyteläistä. Hirssin kaveriksi sopiikin parhaiten jokin hieman rasvainen maito, kuten esimerkiksi erilaiset pähkinämaidot. Puurosta saa myös erityisen ihanan, kun sen keittää kokonaan tai osittain kookosmaitoon ja tarjoilee marjojen tai hedelmien kera.
Hirssipuuro ja omena-inkiväärisose
Hirssipuuro
1 dl hirssihiutaleita
3 dl haluamaasi maitoa (katso teksti ylempänä)
ripaus suolaa
OHJEET:
Laita hirssihiutaleet ja maito kattilaan, kiehauta, ja keitä sitten miedolla lämmöllä muutaman minuutin ajan, tai kunnes kaikki neste on imeytynyt hiutaleisiin. Lisää ripaus suolaa ja tarjoile omena-inkiväärisoseen, omenalohkojen sekä maidon kera.
Omena-inkiväärisose
8-10 kotimaista omenaa
2 tl (luomu)kanelia
peukalon kokoinen pala inkivääriä
2 rkl hunajaa
OHJEET:
1. Lämmitä uuni 175 asteeseen. Pilko omenat lohkoiksi ja poista siemenkota. Sekoita kaneli omenalohkoihin. Levitä omenalohkot tasaisesti leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja paista uunissa noin tunnin verran, kunnes omenat ovat täysin pehmeitä.
2. Kuori ja raasta inkivääri hienoksi. Yhdistä omenalohkot, inkivääriraaste ja hunaja suuressa kulhossa ja soseuta sauvasekoittimella sileäksi soseeksi. Valmis sose säilyy jääkaapissa tiivissä astiassa noin viikon.
Ei kommentteja