Vinkkejä vauva-arkeen

Vinkkejä vauva-arkeen

This post is also available in: English (englanti)

Ja niin siinä lopulta kävi, että vauvavuosi sai täällä päätöksensä, kun vietimme pari viikkoa sitten poikamme 1-vuotissynttäreitä. Ahh ihanaa. Ja melkoisen huojentavaa. Kulunut vuosi on ollut vähäuninen ja rankka (niin kuin varmasti monilla muillakin vauvavuotta elävillä), ja vaikkei tämä arki nyt maagisesti yhdessä yössä muutukaan vauvan kasvaessa taaperoksi, on oma oloni paljon kevyempi kuin niinä ensimmäisinä kuukausina, jolloin kaikki oli uutta ja monesti aika pelottavaakin.

Äitiydestä ja niistä omista rehellisistä tuntemuksista puhuminen tuntuu monesti haastavalta, sillä on niin helppo hävetä omia negatiivisia ajatuksiaan, ja sitä monesti ajattelee olevansa yksin tuntemustensa kanssa. Jotenkin aina tuntuu siltä, että muilla sujuu tosi hyvin ja muut äidit nauttivat vauva-ajasta täysillä kun itse räpiköi pää sumussa, vaikka eihän se kuitenkaan niin ole. Niin moni meistä lopulta kamppailee samanlaisten ajatusten kanssa, mutta niitä ei vaan välttämättä tule sanottua ääneen. Jos jotakin olen tältä kuluneelta vuodelta oppinut, on se, että avoimuus todellakin kannattaa, sillä siitä on niin paljon apua kun uskaltaa sanoa omia tuntemuksiaan ääneen muille. Vauvavuosi on ollut ainakin itselleni melkoista vuoristorataa: välillä sitä tuntee olevansa superihminen ja kaikki sujuu ongelmitta, ja sitten on taas niitä päiviä, kun tekee mieli ottaa äkkilähtö ja karata viikoksi nukkumaan ja olemaan ihan itsekseen.

the day you were born

Sen lisäksi, että vauvavuosi on ollut iso henkinen muutos, on se tuonut mukanaan luonnollisesti kaikenlaista muutakin uutta. Esimerkiksi jättimäärän tavaraa, uskomattoman googletuskyvyn, erilaisen kropan, melkoisesti sitkeyttä, kodin ikuisen kaaoksen, omien vaatimustasojen laskemista (tässä kohtaa sitä onneksi saa jatkuvia muistutuksia siitä, että täydellisyyden tavoittelu on täysin turhaa) ja tietynlaista itsevarmuutta. Huojentavasti sitä jotenkin huomaa, ettei nykyään muiden ajatuksilla ole niin kovin väliä, kun tärkeintä on löytää ne itselle sopivat ja toimivat tavat ja tyylit niin äitiydessä kuin kaikessa muussakin.

Vauvavuoden aikana on tullut selvitettyä melkoinen määrä kaikenlaista infoa ja luettua loputtomasti vinkkejä ja muiden kokemuksia siitä miten ihmeessä sen vauvan saa syömään, nukkumaan, röyhtäisemään, olemaan tyytyväisempi ja miten itse säilyttää järkensä ja kuntonsa. Ja kaikenlaista sitä on tullut testattua! Sen vuoksi ajattelinkin jakaa nyt vielä täällä blogissa kaikki ne tuotteet, palvelut ja muut jutut, jotka ovat jollakin tapaa helpottaneet tätä vuotta. Toivottavasti niistä on apua myös jollekin ruudun toisella puolen olevalle (tulevalle) mamalle! ♡

Tarvikkeita vauvalle

Baby Björn -sitteri: Jos vain saat vauvan viihtymään sitterissä, on se kultaakin arvokkaampi kapistus. Vauva voi hengailla sitterissä samalla kun käyt itse suihkussa, pukeudut, laitat ruokaa, siivoat, syöt tai vaikka jumppaat kotona. Kun maisemat lattiatasossa alkaa kyllästyttää, nosta sitteri pöydälle ja vauva pääsee näkemään paremmin mitä puuhastelet!

Kantoreput ja -liinat: Vauvan kantaminen on kätevää ja kantorepun tai -liinan avulla pääsee itse helpommin puuhastelemaan kaikenlaista vauvan nukkuessa tai ollessa hereillä. Meillä kantoreppua ja -liinaa käytettiin paljon juurikin nukkumiseen, sillä vauvan sai ensimmäiset 2,5 kuukautta päivisin nukkumaan ainoastaan kantorepussa. Emme mieheni kanssa päässeet koskaan jyvälle perinteisistä solmittavista kantoliinoista, joten meillä oli aktiivisesti käytössä Tula Baby– ja Ergo Baby 360 -kantoreput. Käytin itse myös Baby K’Tan Active -kantoliinaa (sitä ei tarvitse sitoa!), ja se olikin tosi kätevä esimerkiksi tanssitunnilla ja kuumina päivinä, kun liinan materiaali oli tosi kevyttä.

Pomelo Best hoitoreppu: Superkätevä hoitoreppu, jossa on fiksusti taskuja eri tarvikkeille sekä erillinen alusta vaipanvaihtoon. Reppu on myös kivan näköinen!

Hempean hamppulakanoissa viihtyvät unilelutkin.

Vauva nukkuu

Bebiboo unipesä: Meillä vauva nukkui unipesässä (joko omassa sängyssään tai meidän sängyssämme) monta ensimmäistä kuukautta, sillä unipesää oli niin kätevä siirtää ja se toimi mukavana pehmoisena pesänä. Aluksi käytimme unipesää myös vaunuissa. Bebiboon unipesä on ollut todella hyvälaatuinen ja kivana bonuksena se on myös 100% kotimainen.

Love To Swaddle Up kapalopussi: Kun kärsivällisyys ja taito eivät riitä lakanan tai peiton kanssa oikeaoppiseen kapalointiin, ovat kapalopussit todellinen pelastus! Meillä vauva nukkui yöunensa kapalopussissa noin puolen vuoden ikään saakka.

Vauvan sängyt: Hankimme ensimmäisiksi kuukausiksi vuokrattavan Vaavisängyn, mikä osoittautui tosi käteväksi. Sängyn voi helposti rullailla vaikka keittiöön tai olohuoneeseen ja se oli helppo pitää myös oman sängyn vieressä. Vauvan kasvaessa tilasimme moKee Mini Cot -pinnasängyn, josta saa myöhemmin muutettua taaperosängyn. Sänkyyn saa tilattua erilaisia lisäosia (mm. vaipanvaihtotason, mobilen tai vaikka säilytyslaatikon) ja se on maalattu ympäristöystävällisellä vesipohjaisella maalilla.

Hempean hamppulakanat: Hempean lakanat ovat 100% hamppua, joka tekee niistä pehmoisia ja kestäviä. Materiaalina hamppu on myrkytön ja ekologinen, eli ne sopivat siis täydellisesti vauvan iholle. Nämä lakanat ovat olleet meillä suursuosikki ja ne ovat myös ihanan kevyet, eli ne on helppo pakata mukaan vaikkapa mökille!

my favorite breastfeeding smoothies breastfeeding snacks

Imetys

Doomoo-imetystyyny: Kun vietät suurimman osan päivästä sohvalla hengaten ja imettäen, on kaikki apuvälineet ja mukavuudet tarpeen. Doomoon pötkylän muotoinen imetystyyny on helppo asetella omaan asentoon sopivaksi ja se antaa edes hitusen lepoa hartioille, kun vauvaa ei tarvitse koko ajan kannatella.

Weledan imetystee: Imetysteen sanotaan edistävän maidontuotantoa, mutta join Weledan teetä etenkin siksi, että se oli niin hyvänmakuista. Siitä tuleekin ihan superhyvää jääteetä, ja jäätee oli hyvä keino huolehtia nestetankkauksesta etenkin imetyksen alkupuoliskolla.

Imetyseväät: Söin ensimmäiset kuukaudet lähes kaikki ateriani yhdellä kädellä, sillä mielestäni joko aina imetin tai pitelin sylissä nukkuvaa vauvaa (jota ei todellakaan uskaltanut siirtää heräämisen pelossa). Niinpä kaikki helposti syötävät ateriat ja välipalat olivat tarpeen! Omia pelastuksiani olivat erilaiset esimerkiksi smoothiet, nämä välipalakeksit, tuorepuurot, muffinssit ja täyttävät salaatit (joita pystyi syömään lusikalla).

Viihdykettä: Imetyssessiot olivat meillä alkukuukausina niin pitkiä, että kaipasin niihin jotakin muutakin ajanvietettä kuin ikkunasta ulos tuijottelua. Netflix ja muut sarjapalvelut tulivatkin siis enemmän kuin tarpeeseen! Ajattelin raskaana ollessa, että voisin sitten imetyksen lomassa sivistää itseäni katsomalla kaikenlaisia mielenkiintoisia dokumentteja ja lukea vaikkapa kirjoja, mutta todellisuushan oli toisenlainen. Aivokapasiteettini oli ensimmäisinä kuukausina niin alhainen, etten jaksanut edes ajatella mitään järkevää. Hömppäsarjat ja -elokuvat olivatkin siis pelastukseni, ja niiden katsomisesta ei kannata potea lainkaan huonoa omatuntoa. Jälkikäteen niitä leppoisia sohvahetkiä tulee yllättäen kaivattua! :D

SÖPÖ-imetyssuoja: Ostin imetyssuojan, kun lähdimme matkoille ja vauva oli jo sen verran vanha, etteivät pelkät harsot pysyneet paikallaan. Imetyssuoja olikin näppärä etenkin kahviloissa ja ravintoloissa, kun kaipasin hieman rauhaa ja vauvalta piti sulkea ärsykkeet ympäriltä, jotta syöminen onnistui.

Boob-imetystoppi: Jos jälkikäteen satsaisin johonkin enemmän, olisi se imetysvaatteet. Boobin imetystoppi on siitä tosi hyvä, että se antaa peittävyyttä myös rintojen ”yläpuolelle”, eikä olo ole ihan niin alaston kuin klipsimallisissa imetystopeissa. Kannattaakin siis satsata muutamiin hyviin imetysrintsikoihin ja paitoihin, jotta oma olo on mahdollisimman mukava!

Apua vauvan vaivoihin

Osteopatia: Kävimme muutaman kerran osteopatiassa Osteopatiakeskus Valossa ja Osteopatia Turussa, ja kumpikin osoittautui todella hyväksi paikaksi. Moni ystäväni on myös suositellut Lapsen Tähden Lasse Maijalaa lämpimästi.

Vyöhyketerapia / Emotius: Ihana pieni hoitola Helsingin keskustassa. Piritan luona hoitoa saivat sekä äiti että vauva, ja voin lämpimästi suositella tätä hoitolaa, jos haluat kokeilla vyöhyketerapiaa vauvasi vaivoihin.

Imetysohjaaja Meri Haahtela: Jos imetys on haastavaa tai vaikeaa, kannattaa pyytää siihen apua. Muutaman kuukauden taisteltuani päädyin Meri Haahtelan vastaanotolle ja sain sieltä hyviä vinkkejä ja apua juuri niinä hetkinä, kun olin täysin uupunut koko hommaan.

Vauvan iho

Vauvan iho on luonnollisesti todella herkkä, joten kannattaa valita vauvalle suunniteltuja tuotteita. Luonnonkosmetiikan fanina olen käyttänyt myös vauvan iholle luonnonkosmetiikan sarjoja ja ne ovat toimineet todella hyvin!

Kylpyyn: Olemme hoitaneet vauvan kuivaa ihoa ensisijaisesti lisäämällä pienen lorauksen Sophie La Girafen  Baby Oilia vauvan iltakylpyyn, ja öljykylpy tekeekin vauvan ihon aina tosi pehmeäksi.

Iholle: Sophie La Girafen Baby SOS Cream ja Weledan Calendula Body Cream ovat hellävaraisia ja kuitenkin tehokkaita kosteusvoiteita (joita äitikin voi hyvin käyttää).

Vaippavoiteet: Weledan Calendula Nappy Change Cream -SinkkivoideWeledan Baby Derma Sinkkivoide ja Little Butterflyn Suojaava Tehovoide ovat olleet meillä vuorotellen käytössä ja toimineet hyvin!

Koko perheen kasvisletut ovat meillä vakkareita, sillä niitä voivat syödä kaikki! Resepti lettuihin löytyy blogin arkistoista.

Vauva syö

Uudelleenkäytettävät välipalapussit: Nämä pussit ovat olleet pelastus monta kertaa, kun vauva on päättänyt syövänsä lusikan sijaan ainoastaan imupusseista. Näihin voi myös laittaa vaikkapa smoothieta tai jugurttia! Meillä on ollut käytössä ystäviltä perityt pussit, mutta esimerkiksi ChooMeen pusseja löytyy monista lastentarvikeliikkeistä.

Nurture Naturals -vauvanruokamuotit: Kätevänkokoiset silikonimuotit on kätevä pestä koneessa ja jäätyneet ruokapalat on helppo saada pois. Jos muotti jää vähälle käytölle vauvanruuissa, saa näistä myös kivasti isoja jääpaloja omiin juomiin!

Stokke Munch -ruokalappu: Vauvojen syöminen (ja syöttäminen) on sotkuista puuhaa, mutta tämä ruokalappu on osoittautunut superkäteväksi! Silikoninen ruokalappu on helppo pestä käsin tai astianpesukoneessa eikä vauva saa revittyä sitä irti ainakaan kovin helposti.

D-vitamiinisuihke / DLux Vauva: Suihkepullossa oleva d-vitamiini on maailman kätevin tapa saada ujutettua päivittäinen vitamiiniannos vauvalle!

Liiku vauvan kanssa

Erilaista vauvatoimintaa on nykyään tarjolla tosi kivasti, ja meidänkin tuli testattua muutamia eri paikkoja. Ensimmäisiin kuukausiin en kaivannut mitään ihmeempää ohjelmaa ja aikataulutetut menot saivat enemmänkin aikaan stressiä kuin iloa, joten aluksi olikin ihan kiva vain ottaa päivä kerrallaan ja käydä vaunukävelyillä tai satunnaisilla lounastreffeillä. Neljän-viiden kuukauden iässä alkoi muukin puuha kiinnostaa ja sitten tulikin käytyä jumppatunneilla ja leikkipuistojen vauvakerhoissa. Alla siis omat suosikkini!

Aikuinen-vauva tanssi / Helsingin aikuisopisto: Nämä tanssitunnit olivat mielestäni ihan huippuja, kun itse sai pitkästä aikaa liikuntaa ja vauvaa sai pitää sylissä, lattialla ja kantorepussa. Tunneilla tuli myös hiki, mikä oli ihan parasta!

Mama Bear Bootcamp / Helsinki Core Trainers: Kanervan pienryhmätunnit ovat aina ihan superhyviä ja niiden jälkeen tuntee oikeasti treenanneensa. Vauvakin viihtyy koko tunnin aina hyvin, kun treenisalissa on kaikkea kiinnostavaa tutkittavaa.

Strong Mama / Elixia: Jos olet Elixian jäsen, kannattaa testata Strong Mama -tunnit! Meno saattaa olla välillä aika hektistä parinkymmenen vauvan kanssa, mutta meillä treenailut on sujunut pääasiassa hyvin ja tunnit ovat toimineet hyvänä päiväohjelmana!

Kannattaa tsekata myös esimerkiksi Kirppanoiden tarjonta (siellä on mm. babyjoogaa, pilatesta ja barrea) sekä Pihasalin ja Bay Helsingin vauvakurssit!

Äidille

Helposti sitä keskittyy hommaamaan vauvalle hirmuisen määrän tarvikkeita ja härpäkkeitä, mutta kannattaa ehdottomasti myös satsata omaan itseensä! Rikkonaiset yöt, imetys ja vauva-arki ovat melkoisen kuluttavaa (ja uuvuttavaa!), joten kaikenlaiset lisäpiristykset ja helpot hemmottelukeinot oman olon parantamiseksi kannattaa ottaa käyttöön. Alla onkin siis hieman sekalainen lista niistä omista suosikkituotteistani ja -jutuistani, jotka ovat pitäneet oloni edes jotenkin selväjärkisenä ja hyvinvoivana.

Lisäravinteet: Imetyksen myötä tuli tankattua sekä lisäenergiaa (eli välillä jättikokoisia ruoka-annoksia) että muutamia lisäravinteita. Tästä raskauspostauksesta löytyy monia omia suosikkejani, mutta imetysaikana tulin ottaneeksi etenkin d-vitamiinia (Wild Nutritionin D-vitamiini on yksi suosikeistani päivittäiseen käyttöön), Terranovan magnesium-kalsium-lisää, Wild Nutrition rautalisää, ja flunssakauden jyllätessä Puhdistamon Tripla Sinkkiä sekä Wild Nutrition C-vitamiinia.

Iholle: Monivaiheisia kauneusrutiineja ei ole nähty täällä hetkeen, joten olenkin mieluummin satsanut hyviin yksittäisiin tuotteisiin. Olen totaalisen hurahtanut Whamisa Toner Deep Rich -kasvoveteen (sen vaikutukset näkee oikeasti!) sekä Whamisan puhdistusöljyyn. Myös Kora Organicsin kirkastava kuorinta on aivan super ja menee pikaisesta kasvohoidosta (etenkin jos sen vaikutusajaksi lukitsee itsensä johonkin omaan rauhaan).

Vesijuoksu ja uinti: Pidin synnytyksen jälkeen melko pitkän tauon kaikenlaisesta urheilusta (kävely oli ihan tarpeeksi), ja aloitinkin liikkumisen lempeästi vesijuoksemalla ja uimalla. Ne ovatkin ihan huippuja tapoja päästä treenamaan kevyesti!

Treenaa kotona: Sweat App on tosi kätevä kotona treenailuun, etenkin jos omistat käsipainot. Ilmaisia kotitreenejä teen monesti Youtubesta ja oma suosikkikanavani on ehdottomasti Popsugar Fitness. Kotona treenaaminen on näppärä tapa saada edes hitusen liikuntaa vauvan nukkuessa tai ollessa hereillä, äidin jumppailu kun toimii monesti aika hyvänä viihdykkeenä (ja vauvan voi myös ottaa mukaan treeniin vaikka painoksi!) :)

St. George Day Spa: Kun kaipaat hitusen luksusta, muutama tunti St. Georgen kylpyläosastolla tekee ihmeitä. Todellisen hemmottelupäivän saa, kun ottaa itselleen jonkin hoidon saunomisen ja loikoilun välissä. Tänne olisi ihana mennä uudestaan!

Kuuntele: Jos vauvasi on vaunuissa / rattaissa nukkuvaa sorttia, kävelykilometrejä saattaa helposti kertyä. Omien kävelylenkkieni pelastus on ollut erilaiset podcastit! Vauva-arkeen sopivia jaksoja löytyy esimerkiksi DocEmilia– ja Metti ja Hanna -podcasteista, muista aiheista oma suosikkini on Goopin podcast.

Valoa, jaksamista, lempeyttä ja armollisuutta kaikille pienokaisten vanhemmille! ♡

No Comments

Cancel

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.