Ihanat manteli-kookospallot

Ihanat manteli-kookospallot

Terveiset vappukeittiöstä! Olen viettänyt tänään kivaa puuhapäivää, eli siivonnut ja käynyt ostoksilla, kokannut, leiponut ja juoruillut. Kaupasta tarttui mukaan simaa, serpentiiniä ja pahvimukeja, ja olen intsinä kuin pieni lapsi. Leivoin huomista varten tämän raakakakun sekä kuvissa esiintyviä palleroita, jotka kätkevät sisäänsä huokauksen aikaansaavia aineksia. Tein näitä eräs ilta ystävättärelleni, joka herkuttelumme jälkeen vannotti minua lisäämään nämä huomisen vappubrunssimme menuun. Niistä tuli herkullisia tälläkin kertaa, ja sen lisäksi ne ovat aika suloisen näköisiä. Nyt yritän unohtaa niiden olemassaolon ja malttaa mieleni huomiseen, jotta minulle on jotain tarjottaavaa vierailleni…

Pallerot ovat nopeita ja helppoja valmistaa ja niitä voi muunnella loputtomiin. Jos et voi syödä pähkinöitä, voit käyttää niiden tilalla esimerkiksi pelkkiä manteleita tai lisätä kuivattujen hedelmien määrää. Taikinaseokseen sopii hyvin muun muassa viikunat ja rusinat. Mantelivoin tilalla voi käyttää myös jotakin toista pähkinävoita. Kehotankin siis käyttämään tätä reseptiä ohjenuorana oman mielesi mukaiseen kokkailuun.


Herkkupallerot

16 palleroa

1 dl manteleita
0,5 dl saksanpähkinöitä
0,5 dl pekaanipähkinöitä
0,5 dl mulperimarjoja
0,5 dl kookoshiutaleita
1 dl taateleita
3 rkl mantelivoita
1 rkl kookosöljyä
1-2 rkl hunajaa
2 rkl raakakaakaojauhetta
1/2 tl aitoa vaniljaa
ripaus suolaa

Jauha mantelit, pähkinät, taatelit ja mulperimarjat monitoimikoneessa tai blenderissä karkeaksi muruksi. Taikinaan saa jäädä suuntuntumaa eli älä sekoita jauhoksi saakka. Sulata kookosöljy esimerkiksi vesihauteessa juoksevaksi tai jos se on varsin sulanutta valmiiksi, niin voit käyttää sen sellaisenaan. Sekoita muruseoksen joukkoon kookoshiutaleet, mantelivoi, sulanut kookosöljy, hunaja sekä loput kuivat aineet. Sekoita taikina tasaiseksi massaksi. Muotoile pieniä palleroita ja pyörittele kookoshiutaleissa. Laita pakastimeen vähintään 15 minuutiksi ja tarjoile. Valmiit herkut säilyvät jääkaapissa muutaman päivän.

Ei kommentteja

Tyhjennä

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.