Seated Morning Yoga Sequence

Hyvän Olon Aamu

alku2

Yhteistyössä Familon

Pari viikkoa sitten jaoin vinkkejä rentoutumiseen ja rauhoittumiseen, ja toivottavasti olette viime aikoina nukkuneet paljon makoisia yöunia, rentoutuneet ja tehneet herkullisia iltapaloja. Tämä on Familonin kanssa tekemäni hyvän olon postaussarjan toinen osa, ja tällä kertaa siirrymme iltapuuhista aamupuuhiin. Jaankin siis teille nyt oman aamurutiinini sekä tapani hyvän olon hakemiseen heti aamusta alkaen.

Hyvä olo ja hyvä päivä koostuvat monesta asiasta, mutta ainakin itselleni aamut ovat monesti ratkaisevia oman fiilikseni ja päivän onnistumisen kannalta. Olen aina nauttinut aamuista, osittain varmasti sen vuoksi, että silloin saa syödä aamiaista, lempiateriaani, mutta myös niiden mukana tuoman uuden alun vuoksi. Hyvän aamupalan lisäksi rutiineihini kuuluu myös pari muuta tapaa, joilla valmistaudun uuteen päivään. Nykyisin osa aamutoimiani on lyhyt rauhoittumis- ja venyttelyhetki, joiden ohjeet löydätkin alempaa. Mutta ennen kuin paneudumme niihin tarkemmin, palataanpa hetkeksi takaisin vielä sänkyyn.

_DSC3944

Omaa aamuaan ja mieltään voi parantaa jo heti heräämisen jälkeen pienellä kikalla, jota olen alkanut käyttää päivittäin. Herätyskellon soimisen jälkeen en enää nouse vauhdilla ylös, vaan makoilen muutaman minuutin (okei, joskus aika paljonkin pidempään) sängyssä ja annan itselleni hetken aikaa herätä. Yritän olla tarttumatta puhelimeeni ja sen sijaan makoilla hetken sängyssä. Ennen kuin nousen, mietin jonkin kivan asian tulevassa päivässä. Asia voi olla tosi pieni tai tosi suuri. Mietin lounastreffejä kaverin kanssa, ehkä uutta aamupalareseptiä, jota kokeilen hetken päästä tai sitä, että hemmottelen itseäni töiden päätteeksi jaksolla jotain kivaa sarjaa. Mikä tahansa asia toimii, kunhan se on itsellesi kiva. Näin ollen vaikka päivästä olisi tulossa kiireinen ja haastava, on kiva tietää heti aamusta, että mukaan mahtuu myös jotain mukavaa ja odotettavaa.

Kun olen noussut ylös, pessyt hampaat ja kasvot, istun hetkeksi lattialle. Välillä istun olohuoneen lattialla, joskus makuuhuoneen sängyllä ja joskus missä vaan, mistä löydän hetken rauhan. Voisin kutsua tätä tapaani meditaatioksi tai aamujoogaksi, mutta jotenkin miellän sen eniten vain omaksi aamuhetkekseni. Tavan opettelu on ollut haastavaa ja välillä se on unohtunut kokonaan. Mutta tauoista huolimatta palaan tähän tapaan kuitenkin kerta toisensa jälkeen.

Nämä pienet muutaman minuutin hetket tuovat jotenkin niin paljon hyvää oloa itselleni, että ajattelin niiden ehkä innostavan myös joitakin teitä siellä ruudun toisella puolella. Löydätkin siis alta laatimani ohjeet lyhyeen aamumeditaatioon sekä sen jälkeen tehtävään lempeään venyttelyhetkeen, jotka teen lähes päivittäin. Joinakin aamuina venyttelyt jäävät välistä, ja toisinaan taas venyttelen tai joogailen pidempään. Harjoituksesta voikin (ja kannattaa!) tehdä juuri omannäköisensä.

istuminen

Lyhyt aamumeditaatio

Valitse itsellesi mukava istuma-asento. Voit istua jalkojesi päällä tai laittaa ne ristiin. Jos selkää on vaikea saada suoraksi, istu pienen tyynyn tai taitellun viltin päälle, jolloin saat kohotettua lantiotasi hieman.

Hengitä muutaman kerran syvään nenän kautta. Kuulostele sitten miltä kehossasi tuntuu, tunnetko esimerkiksi jossain kohtaa kireyttä tai kipuja? Jos tunnet jossain kireyttä, ajattele vieväsi hengitystä tuohon kohtaan parin hengityksen ajaksi. Kuulostele sitten, mitä kehosi kaipaa: onko kroppasi liikunnan vai levon tarpeessa? Mieti mikä ravitsisi kehoasi parhaiten tänään. Siirry sitten mieleesi ja kuulostele, millainen olo sinulla on. Oletko iloinen? Onko olo ahdistunut tai kiireinen? Älä takerru tunteeseen sen enempää, vaan vain pelkästään huomioi se.

Siirrä sitten huomiosi hengitykseen. Hengitä esimerkiksi viisi, kymmenen tai viisitoista kertaa syvään sisään ja ulos nenän kautta samalla laskien hengitykset. Itselläni hengityksen laskeminen rauhoittaa ja rentouttaa. Kun olet valmis, istu hetki paikallasi ja anna mielesi liikkua vapaasti kuitenkaan takertumatta sen enempää mihinkään ajatukseen. Kun huomaat mielen alkavan vaellella, kiinnitä huomio takaisin hengitykseen. Kun olosi on rauhallinen ja rento, voit halutessasi jatkaa alla oleviin lempeisiin aamuvenytyksiin.

niskavenytys

Lempeä aamuvenyttely

Venytä niskaa

Kallista niskaa oikealle, niin että tunnet venytyksen niskan vasemmalla puolella. Voit kävellä vasemman käden sormilla sivulle, jolloin venytys voimistuu. Etsi itsellesi sopiva venytyskohta ja pysy siinä parin hengityksen ajan. Toista myös toiselle puolelle.

kylkitaivutus2sivutaivutus

Venytä kylkiä

Aseta oikea kämmen lattialle pienen matkan päähän, taivuta ylävartaloa kevyesti oikealle ja nosta vasen käsi kohti taivasta. Voit katsoa ylös taivaaseen tai alas lattiaan, jos tunnet niskassasi jännitystä. Pysy muutaman hengityksen ajan ja tee sitten toinen puoli.

kierto3kierto

Kierrä rankaa lempeästi

Aseta oikea käsi selän taaks ja vasen kämmen oikealle polvelle. Hengitä sisään, suorista selkää, ja kierrä sitten varovasti oikealle. Ajattele, että kierto lähtee navan takaa, eli kierrä itseäsi navasta ylöspäiin sivulle. Voit kääntää katseen kohti takimmaista hartiaasi, jos se tuntuu hyvältä. Pysy muutaman hengityksen ajan ja tee sitten toinen puoli.

eteentaivutus

Herätä takareidet ja selkä

Tämä venytys voi tuntua aika rajulta heti aamutuimaan, mutta minusta se herättelee kivasti takareidet ja selän, kunhan ei pakota itseään liian pitkälle.

Ojenna ensin jalat suoraksi eteesi, tuo kämmenet lantion viereen maahan ja suorista selkää. Pidä jalat aktiivisena ja nilkat fleksattuina. Hengitä sisään ja uloshengityksellä kävele käsillä rauhallisesti eteenpäin, kunnes saavutat itsellesi sopivan kohdan. Muista, että olemme aamuisin paljon kankeampi kuin illalla, joten ole lempeä itsellesi. Pysy muutaman hengityksen ajan ja rullaa sitten nikama nikamalta hitaasti takaisin istuma-asentoon.

alku

Päätä harjoitus

Palaa lopuksi taas mukavaan istuma-asentoon ja päätä harjoitus. Itselleni on tullut tavaksi toistaa muutama sama lause aamusta toiseen. Sanon mielessäni, että tästä tulee hyvä päivä ja asiat menevät niin, kuin niiden on tarkoituskin mennä. Muistutan myös itseäni siitä, että rakastan omaa kehoani juuri sellaisena kuin se on. Välillä se muuttuu, joskus olen isompi ja joskus pienempi, mutta muistutan itseäni arvostamaan sitä, että kehoni mahdollistaa minulle niin paljon erilaisia asioita.

Valitse muutama asia, joita haluat muistuttaa itsellesi päivittäin ja sitten tee se – kerro tuo sama asia kehostasi, itsestäsi tai jostakin muusta itsellesi joka aamu.

_DSC3932

Kun olet valmis, laita radio päälle, pue vaatteet, joissa tunnet olosi ihanaksi, syö ravitseva ja herkullinen aamiainen, ja vietä ihan mahtava päivä!

 

16 kommenttia

Tyhjennä

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  1. Ihana Tuulia <3

  2. Moi Tuulia!
    Käyn täällä säännöllisin väliajoin kurkkimassa enkä ikinä kommentoi, joten nyt ois sen aika sitten :D Kirjoitat hyvinvoinnista ja elämänhallinnasta ihanasti ja siten, että näihin ideoihin ja resepteihin on helppo tarttua. Ehkä postauksissa on sitten sopivan ”pieni” kokonaisuus kerralla, mutta jutut painuvat mieleen ja vaikkei kaikkea heti kokeilisi niin niistä tulee tietoiseksi ja välillä jo sekin riittää tai sitten niitä tulee toteutettua myöhemmin. Myös postaukset elämän ”pikkujutuista” ovat piristäviä, ei aina tarvitse olla mitään sen suurempaa kerrottavaa! Lisäksi tekstisi on ajatuksella kirjoitettuja, hyvin jäsenneltyjä ja kuvat niin niin kauniita :)
    Terkut, voikaa hyvin!

    Tuuli ja Miikka

    • Moi Tuuli! (ja Miikka!) Ja kiitos aivan ihanasta kommentistasi, tämä sai mut niin hyvälle mielelle <3 Kiva tietää, että käyt täällä välillä kyläilemässä ja mun jutuista on ollut iloa! Mutta tietysti niin paljon kivempaa tästä puuhasta tulee, kun just kuulee ajatuksia teiltä muilta. Eli kiitos siitä! Ja hei huippua kevättä teille sinne, toivottavasti törmäillään ja ainakin viimeistään kesällä varmaan nähdään!:)

  3. Hei Tuulia! Sinun blogistasi kyllä huokuu niin ihana tunnelma! Tämmöiseen aamuun olisi ihana herätä. Pitäisiköhän tehdä pieni muutos ja herätä joka aamu vaikka puoli tuntia aiemmin ja ottaa vain aikaa itselle. Se ainainen kiire kun on niin epämukavaa :/ kiitos postauksistasi ja erityisesti myös kuvista, niin taiteellisia ja kauniita <3

    • Moikka Janna! Ja ihana jos pidit tästä kirjoituksesta. Suosittelen kyllä ehdottomasti ottamaan itselle joka päivä vähän omaa aikaa, sen vaikutuksen huomaa heti. Eikä aina tarvitse edes puolta tuntia, jo 5 tai 10 minuuttia voi riittää hyvin. Mutta se on vaan niiin tärkeää olla välillä ehtki ihan itsekseen ja kuunnella omaa kehoa ja mieltä. Kerro miltä tuntuu jos ryhdyt kokeilemaan tätä! Ja kiva kun kommentoit:)

  4. Heippa, ihanat vinkit aamun aloitukseen tulivat tälle puolelle ruutua tarpeeseen stressaavan uuden elämänvaiheen alussa :)

    • Kiva jos näistä on iloa! Ja omasta kokemuksesta voin sanoa, että tällaiset pienet jutut voivat auttaa tosi paljon stressaavan elämänvaiheen keskellä. Kun muistaa ottaa itselleen aikaa ja rauhaa, niin saa kivasti vähän etäisyyttä niihin mielen solmuihin. Tsemppiä sinne ja aurinkoista kevättä!:)

  5. Hei ja kiitos ihanasta blogistasi, jota seuraan ilolla! Nyt on pakko kysyä, että mistä tuo sun päällä oleva aivan mielettömän ihana haalari on peräisin?

    • Moikka! Ja kiitos kauniista sanoista, ihana jos viihdyt juttujeni parissa! Tämä haalari on kyllä ihan superihana, mutta harmikseni en kyllä tiedä sen alkuperää. Ostin sen nimittäin mun joogaopelta viime kesänä. Mutta monilta joogasivustoilta muuten löytyy tällasia erilaisia haalareita! Oon itsekin katsellut niitä viime aikoina, kun tää on niin mukava. Eli tsemppiä etsintään! Ja kiva kun kommentoit :)

  6. Moikka ja kiitos! Tosi kivat nämä aamujutut! Olen nyt jo useamman päivän startannut näin, huippua! Kiitos vinkeistä!

  7. Sä oot ihana <3 !

  8. Hei! Kiitos ihanasta ja inspiroivasta blogista!! Aamut on lähtenyt jo parin viikon ajan käyntiin näillä vinkeillä, ja eron huomaa aiempaan :) reseptit on myös mahtavia!

    • Hei vitsit onpa mahtavaa! Ihana kuulla, että oot huomannu tämän toimivan. Ja kiitos kovasti kun luet!!:)