Uusia tuulia x Asennemedia

Uusia tuulia x Asennemedia

Hei ystäväiset, happy news!

Tänään starttasi uusi suomalainen itsenäisten bloggaajien verkosto, Asennemedia, jossa oma blogini on mukana. Asennemedia kerää yhteen blogeja, joissa jaetaan iloa, hyvää asennetta, energiaa sekä tietysti juttuja ruuasta, hyvinvoinnista, sisustuksesta ja tyylistä. Onkin siis huippua olla osa tällaista porukkaa.

Asennemedia tarjoaa tukiverkoston tällaisille itsekseen bloggaaville, sekä hoitaa blogin kaupallisia yhteistyökuvioita. Jatkan siis oman sivustoni pitämistä samalla tavalla kuin aiemminkin, eikä Asennemedia aseta minulle sääntöjä tai vaatimuksia, vaan pikemminkin kivoja uusia mahdollisuuksia. Olen tehnyt blogissani aiemmin muutamia yhteistöitä ja ne tuovat tähän puuhasteluun kivaa vaihtelua ja haastetta. Osa yhteistöistä tulee tulevaisuudessa varmasti Asennemedian kautta ja osasta taas sovin itse. Kuten tähänkin saakka, myös jatkossa teen vain juttuja ja kerron tuotteista, joista oikeasti itse pidän ja arvostan – sehän on tämän koko bloggaamiseni pointti.

Katsotaan mitä kaikkea tämän tiimoilta vielä keksin, mutta niitä päähänpistoja odotellessa kannattaa käydä kurkkaamassa myös loput Asennemedian mahtavat tyypit!

Ei kommentteja

Tyhjennä

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.