Gluteenittomat omena-taatelimuffinsit

Gluteenittomat omena-taatelimuffinsit

This post is also available in: English (englanti)

Aina silloin tällöin mietin, miksi kirjoitan blogia ja valokuvaan niin paljon ruokaa. Tietokoneellani on nykyisin enemmän kuvia ruuasta kuin ihmisistä ja talteen keräämieni respetien määrä alkaa olla pikku hiljaa hallitsematon. Olen aina laittanut paljon ruokaa ja välillä nauttinut kokkailusta täysin siemauksin, ja välillä taas tuntenut sen pakolliseksi pahaksi. Ruokalehtien ja -kirjojen selailu on yksi lempipuuhistani ja ostaisin varmasti kaikki lehdet ja uusimmat kirjat kotiini, jos takaraivossani asusteleva järjen ääni ei olisi niin tiukka.

Blogin kirjoittamisen myötä olen kuitenkin löytänyt myös uuden mielenkiinnon kohteen, valokuvauksen. Monen vuoden haaveilun päätteeksi hankin viime jouluna ensimmäisen järjestelmäkamerani ja ryhdyin tarkkailemaan maailmaa kameran linssin läpi. Samalla tavalla kuin valokuvat ovat mielestäni kauneinta taidetta, on ruuan kuvaaminen minusta kaikista mukavinta. Niinpä kuvaillessani muffinsseja suuren taiteilijan elkein iltapäivän pehmeässä auringonvalossa, totesin kirjoittavani blogiani suurilta osin valokuvauksen vuoksi. Aina, kun saan mielestäni onnistuneen otoksen, hihkun ilosta ja tyytyväisyydestä. En tiedä hyödyttääkö blogin pito minua mitenkään, mutta kuten ihana ystäväni viisaasti totesi: ”Kaiken ei tarvitse olla hyödyllistä. Joskus voi olla vaan kivaa.” Ja sitä tämä on. Ruuanlaitto, syöminen ja valokuvaus nimittäin. Joten toivottavasti teilläkin on mukavaa, kun vierailette täällä ja luette juttujani, sillä se olisi tämän homman tarkoitus.

Gluteenittomat omenamuffinssit Gluteenittomat omenamuffinssit

Puhutaanpas nyt sitten sananen tämän kerran reseptistä. Mielessäni oli muhinut jo tovin idea leipoa muffinsseja ja sunnuntain kunniaksi päätin leipoa jotakin lämmintä ja suloista. Niinpä yhdistelin omenaa, kanelia ja taatelia, ja sain lopputulokseksi varsin herkullisia muffinseja. En ole koskaan ollut mikään muffinsien suuri ystävä, sillä usein niiden muhkeiden ulkoasujen sisällä piilee kuiva sisus. Mutta mielikuva muffinssien napostelusta teekupin ääressä oli vahvasti mielessäni, joten päätin ryhtyä haastamaan aikaisempia luulojani. Ja sanotaankos suoraan: mielestäni onnistuin tehtävässäni kiitettävin arvosanoin.

Voin ja sokerin sijaan nämä kaverit saivat mehevyytensä banaanista, kauramaidosta, oliiviöljystä ja hunajasta. Yksinkertaisia raaka-aineita, jotka sopivat moneenlaisiin leivonnaisiin. Uunituoreina nämä herkkupalat olivat ihanan pehmeitä ja maukkaita, mutta niille sopisi myös hyvin jokin kiva kuorrutus. Muutaman näitä mutusteltuani suunnittelin jo kookoskermakuorrutetta tai tätä kermaa, mutta myös vaniljajäätelö olisi varsin oivallinen kumppani. Ensi kerralla taidankin siis kokeilla kuorruteen tekemistä ja pursottamista vielä klassisemman ulkoasun saamiseksi. Teen lisäksi valmistin muffinssien seuralaiseksi omena-inkiväärimehua, jotta omenaöverit olivat taatut. Näistä leivonnaisista muuten leviää varsin taivaallinen tuoksu, joten herkuttelun lisäksi voit varmistaa itsellesi rentouttavan aromaterapian.

Gluteenittomat omenamuffinssit

Halusin tehdä kookkaita muffinseja, joten omasta taikinastani riitti kahdeksaan isoon leivonnaiseen. Jos teet pienempiä muffinseja, kannattaa lyhentää paistoaikaa, jotta muffinsit eivät kuivu. Jauhoina käytin suluissa mainittuja jauhoja, mutta niiden määriä en ottanut valitettavasti ylös. Jauhoina voi käyttää mitä tahansa haluamiaan jauhoja, mutta kaura- ja kookosjauhot sopivat leivonnaisiin hyvin makeutensa puolesta. Nesteenä voisi hyvin käyttää myös omenamehua tai -hilloa, joka toisi varmasti kivasti lisää makua. Tätä reseptiä voikin muunnella hyvin oman maun mukaan ja vaihtaa omenat vaikkapa marjoihin ja taatelit raakasuklaaseen.

Gluteenittomat omenamuffinssit


Gluteenittomat omenamuffinsit

4,5 dl gluteenittomia jauhoja (esim. kookos-, riisi-, kaura- ja/tai tattarijauhoja)
2 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
1 banaani
1 dl oliiviöljyä (tai esim. kookosöljyä)
2 dl kauramaitoa
2 kananmunaa
3 rkl hunajaa
2 tl vaniljauutetta
1 dl kuivattuja taateleita
2 (kotimaista) omenaa
1 tl kanelia

OHJEET:

1. Sekoita kuivat aineet keskenään suuressa kulhossa.

2. Pilko banaani toiseen kulhoon ja muussa haarukalla soseeksi. Lisää banaanin joukkoon öljy, maito, munat, hunaja sekä vaniljauute ja sekoita tasaiseksi. Yhdistä seokset.

3. Pilko omenat pieniksi paloiksi ja pyörittele omenapalat kanelissa. Pilko myös taatelit pieniksi paloiksi. Lisää omenapalat sekä taatelit muffinsitaikinaan ja sekoita tasaiseksi.

4. Annostele taikina kahden lusikan avulla muffinsivuokiin. Halutessasi voit koristella muffinsit vielä omena- ja taatelipaloilla. Paista 200 asteessa noin 25-30 minuuttia.

2 kommenttia

Tyhjennä

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  1. Kiitos ohjeesta! Päätin kokeilla näitä herkullisen näköisiä muffinseja. Näitä oli tosi helppoa ja nopeaa tehdä. Valmiissa muffinseissa oli kuitenkin outo kitkerä sivumaku. Mietin, että voisiko se tulla ruokasoodasta. Tarvitseekohan taikinassa olla molempia sekä leivinjauhetta että ruokasoodaa kohotusaineena?

    • Voihan hitsi, jos maistui hieman kitkerältä! Pelkkä leivinjauhe riittää ehdottomasti, nykyään käytänkin vain sitä mutta tuossa olin näköjään jostain syystä laittanut kumpaakin. Eli sooda teki varmasti tuon kitkeryyden. Mutta kiva kuitenkin kun testasit ja toivottavasti muut ohjeet onnistuvat! :)