Gluteeniton & Hiivaton Pitsapohja + Nokkospitsa!

Gluteeniton & Hiivaton Pitsapohja + Nokkospitsa!

Vietin juhannuksen ja koko viime viikonlopun mökillämme puuhastellen kaikkea sitä, mitä olen viime aikoina kaivannut. Saunoin ja uin, kävelin metsässä, kokkailin ja keksin reseptejä päästäni, näin ystäviä ja sukulaisia, luin, nukuin päiväunia ja olin vain. Löysin nokkosia ja orvokkeja, keräsin ne talteen ja jätin ne keittiön pöydälle odottamaan hyvien ideoiden syntymistä.

Kerään nokkosia yleensä joka kesä ja useimmiten kuivatan tai pakastan suurimman osan heti keräämisen jälkeen. Nyt en kuitenkaan jaksanut tehdä mitään sen kummempia säilytystemppuja, vaan päätin kokeilla käyttää niitä ihan sellaisenaan tuoreena. Eräs ilta saunan lämmetessä päätimme tehdä iltapalaksi jotain helppoa, ja jutustelun lomassa keksinkin valmistaa nokkospizzaa, jottei keräämäni lehdet jäisi vaille käyttöä.

Pidän kovasti nokkosista, mutta sitäkin enemmän pidän pizzasta, joten näiden kahden yhdistelmä on selvästi vain odottanut toteuttamistaan. Vaikka nokkonen onkin ihan supertyyppi, en tänään ajatellut puhua sen vitamiineista tai hyvisaineista, sillä niillä ei aina ole mielestäni niin kovin väliä. Sen sijaan ajattelinkin sanoa, että ottakaa rennosti, leipokaa pizzaa, vitsailkaa, naurakaa ja olkaa vain. Sillä nuo asiat ovat lopulta paljon tärkeämpiä, ja monesti myös paljon hauskempia, kuin erilaiset vitamiinit tai hivenaineet.

Vinkkaanpa teille kuitenkin vielä sen, että nyt on hyvä aika käydä vielä keräilemässä nokkosta, jos et ole vielä niin tehnyt. Kannattaakin siis tehdä retki takapihalle tai lähimetsään ja käydä keräämässä muutama kimppu nokkosen lehtiä, kokkailla niistä jotakin kivaa ja säilöä loput talteen syksyn varalle. Lisätietoa nokkosesta löytyy aiemmasta kirjoituksestani täältä.

Lisäsin nokkosta pohjataikinaan sekä pizzan päälle täytteeksi, mikä toi kivasti pientä lisämakua muuten yksinkertaiseen pizzaan. Tämä pizzapohja toimii kuitenkin hyvin myös sellaisenaan ilman nokkosta.

Pohja on hiivaton, joten se valmistuu kätevästi ja nopeasti ilman erillisiä kohotteluja. Pizzaan tulevia täytteitä voi muunnella omien makumieltymysten mukaan, omat lempparini ovat lähes aina ohueksi siivutettu kesäkurpitsa, vuohenjuusto sekä tuore rucola.

Gluteeniton nokkospizza

2 pyöreää pizza

Pohja:

4 dl tattarijauhoa
3 rkl pellavarouhetta
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
2 dl tuoreita nokkosen lehtiä
n. 3/4 dl oliiviöljyä
2 dl vettä

Tomaattikastike

3 dl tomaattimurskaa
2 rkl tomaattipyrettä
kuivattua basilikaa & oreganoa
suolaa & mustapippuria
kourallinen tuoretta basilikaa

Täytteet:

1 kesäkurpitsa
1 kesäsipuli
200 g kirsikkatomaatteja
muutama kourallinen tuoretta nokkosta, rucolaa ja/tai pinaattia
200 g vuohenjuustoa

OHJEET:

1. Valmista ensin tomaattikastike, sillä kastikkeesta tulee sitä parempi, mitä pidempään se saa hautua. Sekoita tomaattimurska ja tomaattipyre kattilassa, kiehauta, lisää kuivatut yrtit sekä suola ja mustapippuri, ja anna hautua matalalla lämmöllä. Lisää tuore basilika viimeisenä, tarkista maku ja lisää mausteita tarvittaessa.

2. Kastikkeen hautuessa kannattaa valmistaa pizzapohja. Lämmitä uuni 215 asteeseen. Sekoita isossa kulhossa tattarijauhot, pellavarouhe, leivinjauhe sekä suola. Huuhdo tuoreet nokkoset hyvin ja pilko lehdet pieneksi hakkeeksi terävän veitsen tai saksien avulla. Lisää pilkottu nokkonen kuivien aineiden joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Lisää sitten oliiviöljy ja vesi, ja vaivaa taikina käsin tasaiseksi. Jaa taikina kahteen osaan ja muotoile taikinasta leivinpaperilla vuoratun pellin päällä kaksi pyöreää pizzaa.

3. Pilko kesäkurpitsa, sipuli ja kirsikkatomaatit ohuiksi viipaleiksi. Leikkaa myös vuohenjuusto ohuiksi siivuiksi.

4. Lisää pizzapohjien päälle ensin tomaattikastiketta ja jaa sitten täytteet tasaisesti pohjien päälle. Säästä osa lehtivihanneksista pizzojen koristeluun.

5. Paista 215 asteessa noin 8-10 minuuttia, tai kunnes pizzojen reunat ovat alkaneet ruskistua ja vuohenjuusto on sulanut sopivasti. Koristele lehtivihanneksilla ja nautiskele heti.

2 kommenttia

Tyhjennä

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  1. Heippa, etsin netistä gluteenitonta ja hiivatonta pizzapohjan ohjetta ja löysin tämän reseptin. Ihan mahtavuutta, ohje kuulostaa tosi hyvältä. Ja sopivaan aikaan satuin tämän löytämään, kun on kerran taas nokkosten aika. Kiitos siis ohjeesta ja ihanaa viikon jatkoa! :)

    • Hei ihanaa että innostuit kokeilemaan ja vielä nokkosten kera! Nokkoset on ihan mun lemppareita. Toivottavasti pizza maistuu ja iloista viikkoa sinne myös!