Raikas punajuuri-porkkanamehu

Raikas punajuuri-porkkanamehu

Viime talvena minulla oli älytön punajuurivillitys. Valehtelematta voin sanoa, että söin ainakin kymmenen kiloa punajuuria eri tavoilla valmistettuna. Vaikka punajuuri on edelleen mielestäni aivan erityisen herkullinen juures, en ole pystynyt aivan samanlaiseen suoritukseen tänä talvena. Saatoin ehkä saada pienen yliannostuksen tuosta palleroisesta juureksesta…

Keittämisen ja uunissa paahtamisen sijaan olen alkanut hyödyntää punajuuria uudella tavalla, mehuna. Sain inspiksen alkaa puristamaan itse omat mehuni myös viime talvena, kun olin Barcelonassa kyläilemässä poikaystäväni sukulaisten luona. Joka aamu puristimme mitä maukkaimpia mehuja omenasta, porkkanasta, appelsiinista ja isoista paloista inkivääriä. Ja se oli ihan uskomatonta herkkua. Kun palasin lomalta kotiin, marssin suoraa päätä kauppaan ja hommasin itselleni kunnollisen mehulingon. Ja se on osoittautunut todelliseksi pelastukseksi esimerkiksi flunssan iskiessä, jolloin minulle iskee aina ihan älytön tuoremehuhimo.

Itse puristetut tuoremehut ovat muutenkin hyvä vaihtoehto kaupan hyllystä löytyville mehuille eikä smoothieita tee mieli joka päivä ympäri vuoden. Itse puristetuista mehuista saa hyvin kaikki hedelmien ja kasvisten tärkeät vitamiinit, ja ne sulavat mahassa nopeasti ja helposti. Näin talvella oma kehoni ei ainakaan kaipaa erityisesti kylmiä smoothieita, sillä ne eivät tunnu sulavan elimistössäni kovin hyvin. Sen vuoksi inkivääri onkin raaka-aineena ihan huippu, sillä se tekee smoothieen ihanan lämmittävän vaikutelman.

Punajuurissa ja kaikissa hedelmissä, jotka käytetään kuorineen, kannattaa suosia luomua. Näin minimoit pahisaineiden saannin. Itse ostan luomua silloin kun voin, ja silloin kun luomuvalikoima näyttää huomattavasti tavallista tarjontaa paremmalta. Luomuun onkin helppo siirtyä pikku hiljaa, ja esimerkiksi alkaa ostaa muutamia tuotteita luomuna normaalien ostosten lomassa.

Olen viime viikkoina valmistanut tätä mehua muutamaan otteeseen, ja teen sitä yleensä kerralla hieman isomman satsin, jotta sitä riittää useammalle juomakerralle. Mehussa on itse asiassa enemmän kasviksia kuin hedelmiä, mutta maku on silti ihanan pirtsakka. Tämä on todellinen voimajuoma, ja sen avulla uusi viikko lähtee energisesti käyntiin.


Raikas punajuuri-porkkanamehu

2 punajuurta
3 porkkanaa
4 sellerinvartta
2 vihreää omenaa (kirpeä lajike)
iso pala inkivääriä

Kuori punajuuret, porkkanat ja inkivääri. Pilko kaikki ainekset ja laita mehulinkoon. Nauti heti tai säilytä jääkaapissa kannellisessa astiassa. Mehu säilyy hyvänä pari päivää.

Ei kommentteja

Tyhjennä

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.