Matcha-tuorepuuro

Matcha-tuorepuuro

En ole koskaan oppinut juomaan kahvia tai pitämään suuremmin sen mausta ja niinpä olen ajautunut fanittamaan erilaisia teelaatuja suhteellisen intohimoisesti. Olen tunnettu teehamstraaja, ja meillä on monesti kaapissa aika mittava määrä erilaisia teemakuja. Rakastan erityisesti vihreää teetä (maustamattomana ja maustettuna), mutta iltaisin juon useimmiten kamomillaa, pakuriteetä tai teen reishi-jauheesta jonkun herkkujuoman. Pari vuotta sitten löysin matcha-teen ja olin samantien myyty – ja pääsin samantien mukaan latte-huumaan! Teen oman latteni aina veteen ja pieneen määrään kasvimaitoa ja lisään aina ripauksen vaniljauutetta. Joskus pyöräytän juoman blenderissä ja lisään teelusikallisen kookosmannaa, jos haluan kunnon tehojuoman. Makeutuksena toimii tuore taateli (blenderiversiossa) tai pieni loraus hunajaa. Kesäisin rakastan jääkylmää matcha-lattea ja viimeisimpänä villityksenä olen lisäillyt jauhetta aamupalaani. Saanen siis esitellä energisoivan tehopakkauksen nimeltä matcha-tuorepuuro!

Matcha-tuorepuuro (GF + V) | tuulia blog

Tämä tuorepuuro on matchaa lukuun ottamatta aika tuiki tavallinen tapaus, mutta makeutuksensa puuro saa tällä kertaa soseutetusta banaanista. Lisään banaania melkein aina mihin tahansa puuroon ja se toimiikin loistavasti myös tuorepuuron joukkoon sekoitettuna. Ja eipähän ole lisämakeuttajille tarvetta, kun nappaa ruskeapilkkuisen ja makeahkon yksilön.

Puurojuttujen lisäksi ajattelin tällä kertaa laittaa jakoon joukon vinkkejä, jotka ovat viime aikoina ilostuttaneet ja inspiroineet itseäni. Pari vuotta sitten kirjoittelin tällaisia vinkkejä viikoittain ja ehkäpä tuon ne takaisin taas näin ajoittaiseksi iloksi. Eli tässäpä tämän hetken kivat jutut, enjoy!


Olen pyöritellyt tovin mielessäni vegaanisen ja gluteenittoman täytekakun reseptiä ja tämä kakku on niin kaunis, että on pakko pian kehitellä jotakin vastaavaa.

Viikon olennaisimmat muistisäännöt.

Teetkö töitä kotoa? Lue tämä ja saatat nauraa kyyneleet silmissä, niin kuin minä luettuani jutun. Ja sitten luin sen uudestaan. (Jutun myötä olen muuten innostunut lukemaan enemmänkin New Yorkeria!)

Kiinnostaa nyt: kikherne-suklaakeksit!

Oletko jo käynyt syömässä MATissa? Käyn siellä aivan liian usein ja lemppareitani ovat etenkin paikan vegaaniset kasvispihvit. Ja gluteeniton tattarileipä!

Rakastan aurinkoa (ja auringonottoa), mutta olen myös tarkka ihoni suojaamisesta. Viime kesän lempparini oli Puhdas+ aurinkosuoja ja tällä hetkellä testissä on Algamariksen aurinkorasva, joka tuoksuu ihanalta, levittyy superhyvin ja on hitusen suojaavampi. Näillä eväin olenkin siis jo ihan valmis totaalisen intiaanikesään!

Matcha Overnight Oats (GF + V) | tuulia blog Matcha Overnight Oats (GF + V) | tuulia blog


Matcha-tuorepuuro

huomiot: tuorepuurot kaipaavat mielestäni aina hieman makeutta ja tällä kertaa makeutin puuron soseutetulla banaanilla, joka tekee puurosta myös hieman täyteläisemmän. jos et pidä banaanista, voit lisätä hyvin 1-2 teelusikallista haluamaasi makeutusta. 

yhdelle

1 1/4 dl gluteenittomia kaurahiutaleita
1 rkl chia-siemeniä
2 dl mantelimaitoa (tai muuta kasvimaitoa)
1/2 kypsä banaani (mitä kypsempi, sitä makeampi)
1/2 – 1 tl matcha-jauhetta
ripaus vaniljauutetta
marjoja tarjoiluun

OHJEET:

1. Mittaa kaurahiutaleet, chia-siemenet ja mantelimaito kulhoon ja sekoita hyvin. Laita jääkaappiin tekeytymään muutamaksi tunniksi, tai yön yli.

2. Pilko banaani pieniksi paloiksi ja muussaa se esimerkiksi haarukan avulla. Lisää banaanisose, matcha-jauhe ja vanilja puuron joukkoon ja sekoita hyvin. Lisää hieman maitoa, jos puuro tuntuu liian paksulta. Koristele puuro marjoilla ja nauti heti!

Ei kommentteja

Tyhjennä