Turmeric Granola (gluten-free + vegan) | tuulia blog

Kurkumagranola

Nyt kiinnostaa: lämmittävä, sopivasti mausteinen ja kroppaa hemmotteleva ruoka. Tekee selvästi mieli käyttää enemmän mausteita ja skipata kylmät smoothiet ja salaatit. Mausteista lemppari tuntuu olevan tällä hetkellä kurkuma ja lisään sitä kaikkialle, jopa aamupalapannareihin. Pannareiden lisäksi täällä on kokkailtu muun muassa myös kurkumariisiä, kurkumalattea ja monenlaisia kurkumaisia patoja. Ja nyt viimeisimpänä villityksenä kurkumagranolaa, josta taisi tulla samantien lempparigranolani ever.

KurkumagranolaTurmeric Granola (vegan + gluten-free) | tuulia blog

Granola sai alkunsa ainaisesta kuivakaappien tyhjennysprojektista, alkoi nimittäin taas ahdistaa kaapissa notkuilevat avonaiset hiutale- ja pähkinäpussit ja muut sekalaiset ainekset, joita säästän johonkin mielettömään ideaan. Monesti niille käy kuitenkin samoin kuin sille lahjaksi saadulle samppanjapullolle: siellä se nököttää kuukaudesta (tai vuodesta!) toiseen ylhäisessä yksinäisyydessään odotellessaan jotain maagista hetkeä. Siinä pinjansiemeniä tuijotellessani sitten päätin, että nyt saa tällainen odottelu riittää ja kaapeista löytyvät omat luksusjutut voi nauttia milloin vaan. Niinpä paahdoin pinjansiemenet lounaskeiton kaveriksi ja sen jälkeen kaivoin luomupähkinät kaapeista, sillä takaraivossa oli kutkutellut jo tovin himo granolaan.

Kurkumapäissäni päätin testata tuon keltaisen magian lisäämistä granolamassaan ja lopputulos oli ihana: uunista putkahti sellaisia hurmaavia rapean rouskuvia kultakimpaleita. Ja suurimmat kimpaleet oli tietysti pakko vedellä heti antaumuksella parempiin suihin, koska elämä on tässä ja nyt ja siitä kannattaa nautiskella täysillä :)

Halusin granolaan kunnolla rapeutta ja hieman karamellimaisuutta, joten tein sen kaurahiutaleista ja pähkinöistä ja lisäsin joukkoon vielä kuivattuja mulperimarjoja. Makeutta puolestaan tuo banaani ja vaahterasiirappi, jotka sopivat kurkuman kanssa kivasti yhteen ja tekevät granolasta mielestäni juuri sopivan makean olematta kuitenkaan liian överi jokapäiväseksi naposteltavaksi. Päivittäinen ripaus kultaa arjen keskelle kun ei ole lainkaan pahitteeksi, ainakaan jos täältä suunnilta kysytään.

Leppoisia päiviä ja makoisia granolahetkiä sinne ystävät! ♡


Seuraa blogia myös Instagramissa ja merkkaa omat kokkailusi #tuuliablog, niin näen jakamasi herkut!


KurkumagranolaTurmeric Granola (vegan + gluten-free) | tuulia blog


Kurkumagranola (gluteeniton & vegaaninen)

huomiot: pidän mulperimarjojen ihanasta karamellimaisuudesta granolassa, mutta ne voi hyvin korvata myös muilla kuivatuilla hedelmillä tai vaikka siemenilläkin. voit hyvin testata myös muita pähkinöitä parapähkinöiden ja manteleiden sijaan.

yksi pellillinen

1,5 dl parapähkinöitä
2,5 dl manteleita
4 dl gluteenittomia kaurahiutaleita
1,5 dl mulperimarjoja

5 rkl kookosöljyä
2 kypsää banaania
3/4 dl vaahterasiirappia (tai kotimaista hunajaa)
1-2 tl kurkumajauhetta (riippuen kuinka kurkumafani olet)
1/2 tl vaniljajauhetta
ripaus kardemummaa

OHJEET:

1. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Päällystä uunipelti leivinpaperilla ja aseta sivuun.

2. Pilko pähkinät pienemmiksi paloiksi joko veitsellä tai pyöräytä ne rouheeksi nopeasti tehosekoittimessa. Mittaa kaurahiutaleet, pähkinät ja mulperimarjat isoon kulhoon ja sekoita hyvin.

3. Sulata kookosöljy pienessä kattilassa matalalla lämmöllä. Kaada kookosöljy tehosekoittimeen ja lisää banaanit, vaahterasiirappi, kurkuma, vanilja ja kardemumma ja sekoita tasaiseksi.

4.  Kaada banaaniseos kuivien aineiden joukkoon ja sekoita lastan tai ison lusikan avulla, jotta seos levittyy tasaisesti. Granolamassa saa jäädä aika kosteaksi tässä vaiheessa.

5. Levitä granola tasaiseksi levyksi pellille. Paista 20-25 minuuttia, kunnes granola on saanut kauniin kullanruskean värin. Granolaa kannattaa kääntää pari kertaa paiston aikana, jotta se saa tasaisen värin. Anna granolan jäähtyä kunnolla ennen tarjoilua, siitä tulee nimittäin ihanan rapeaa jäähtyneenä.

6. Tarjoile granola esimerkiksi kasvipohjaisen jugurtin ja marjojen kera ja nautiskele! Granola säilyy tiiviissä lasipurkissa huoneenlämmössä kuukauden verran.

4 kommenttia

Tyhjennä

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  1. Voi että miten hyvään saumaan tämä tulikaan, kiitos Tuulia! Etsin juuri ihanan lämittävää herkkuaamiaisideaa ja tuskailin mitä tehdä tummuville banaaneille ja kaapissa vanheneville parapähkinöille, jotka eivät olleetkaan sellaisenaan kovin suuri hitti meillä- nyt tuli bingo ja lähti uuni lämpenemään! :)

  2. Tää on niin tuttua! Että en mä nyt näitä pinjansiemeniä tähän tiistairuokaan tunge, niille varmasti löytyy vielä joku ihan mahtitarkoitus, johon ne on sitten parempi säästää. Innoituksestasi lisäsin viimeisimpään granolapellilliseen kurkumaa, ja voi miten ihana väristä siitä syntyikään :)

    • Jeps, enää ei kannata säästellä niitä kaapin kätköjä vaan nautiskella ne heti antaumuksella! Kiva kun testasit granolaa! <3