carrot curry soup with lentils & herbs | tuulia talvio

Mausteinen porkkanakeitto & linssi-yrttilisuke

carrot curry soup with lentils & herbs | tuulia talvio carrot curry soup with lentils & herbs | tuulia talvio

Palasimme eilen illalla kotiin pitkältä viikonloppureissulta. Vaikka kotona odotti pieni (tai vähän suurempi) sekasotku, pesemistä odottavat ikkunat ja matkalaukussa vaeltamisesta likaantuneet vaatteet ja lenkkarit, oli tosi kivaa tulla kotiin. Yksi matkustamisen kivoista puolista onkin mielestäni se, että omaa kotia, omaa aamupalaa ja omia rutiineja alkaa kaivata vaikka just ennen lähtöä on ollut ihan totaalisen kyllästynyt niihin. Ehkä sitä on nyt myös alkanut tehdä oikeita asioita omassa elämässään, kun arkeenpaluu tuntuu mukavalta eikä ahdistavalta, niin kuin joskus ennen.

Osa meistä kammoaa arkea ja kaikkea kaavamaista, osa taas rakastaa sitä. Kun itselleni tulee vastaan kyllästymisvaihe, keksin jotain piristävää puuhaa. Omaa arkea kun parantaa monesti ihan pienetkin niksit. Esimerkiksi illalla valmiiksi tehdyt tuorepuurot, lenkkitreffit ja päiväunet piristävät ja tuovat taatusti mielihyvää. Kuten myös helpot ja vaivattomat ruuat, joista riittää useammalle illalle. Vaikka rakastankin kokkailua, en todellakaan jaksa kokata joka päivä erilaista ruokaa. Kuinka kiitollinen väsynyt ihminen voikaan olla, kun jääkaapissa on valmiina hyvää ruokaa eikä itseään tarvitse vaivata kasvisten pilkkomisella ja erilaisten kulhojen tiskaamisella.

carrot curry soup with lentils & herbs | tuulia talvio

Tykkään kaikenlaisista keitoista ja ne ovatkin tosi näppäriä arki-iltojen pelastajia. Parissakymmenessä minuutissa kun saa loihdittua isommankin satsin, josta sitten riittää niille seuraavillekin nälkäisille illoille. Niissä voi myös kätevästi hyödyntää jääkaappiin unohtuneet sekalaiset kasvikset. Tämä keitto syntyikin siis jääkaappissa lojuneista porkkanoista sekä curry-tahnasta, joka tuo keittoon juuri sopivasti potkua. Keiton tulisuutta voikin siis helposti säädellä currytahnan määrällä ja tehdä siitä joko tosi lempeää tai tosi tulista.

Vaikka sosekeitot ovat ihan sellaisenaankin usein tosi hyviä, eivät ne monesti ole yksinään tarpeeksi täyttäviä. Niinpä teen niiden seuraksi joko jonkinlaisen ruokaisan leivän tai sitten lisään keiton päälle erilaisia lisukkeita. Pähkinät ja siemenet, parsakaali, feta, kananmuna, linssit ja yrtit ovat helppoja lisukkeita, jotka tuovat kivasti purutuntumaa ja tekevät keitosta täyttävämmän. Tällä kertaa kokeilin linssi-yrttilisuketta, jonka bongasin yhdestä lempparisivustostani, Green Kitchen Stories -blogista.

Keiton lisukkeet, aamuteet, kivat lakanat ja iltapalat tuntuvat monesti pikkujutuilta, mutta sitten lopulta ne kuitenkin ovat just niitä juttuja, jotka tekevät elämästä joko puuduttavaa tai tosi mukavaa. Eli kannattaakin siis luoda sellaisia tapoja ja kokata niitä ruokia, joista itselle tulee hyvä fiilis, niin arjesta voi huomaamatta tulla varsin mukavaa. Mutta toki kannattaa myös aina silloin tällöin lähteä lomalle huomaamaan se ja ottamaan relaa :)

carrot curry soup with lentils & herbs | tuulia talvio

Mausteinen porkkanakeitto

4-6 annosta

1 kg porkkanoita
2 sipulia
2 valkosipulin kynttä
1/2 -1 rkl punaista currytahnaa
400 ml kookosmaitoa

OHJEET:

1. Kuori ja pilko porkkanat, sipulit ja valkosipuli. Laita isoon kattilaan ja lisää vettä sen verran, että kasvikset peittyvät. Anna kiehua keskilämmöllä noin 15-20 minuuttia, kunnes porkkanat ovat täysin pehmenneet.

2. Ota muutama desi keitinvedestä talteen ja kaada loput pois. Soseuta kasvikset sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa. Lisää kookosmaito, hieman keitinvettä sekä currytahnaa maun mukaan ja sekoita sileäksi keitoksi. Jos keitto on liian paksua, lisää vielä hieman keitinvettä. Maista ja lisää mausteita tarvittaessa. Tarjoile keitto linssi-yrttilisukkeen ja tuoreiden yrttien kanssa.

Linssi-yrttilisuke

muokattu Green Kitchen Stories -blogista

1 tlk ruskeita linssejä
1 dl kurpitsansiemeniä
1 rkl oliiviöljyä
kourallinen persiljaa tai muita yrttejä
suolaa & mustapippuria

OHJEET:

1. Paahda kurpitsansiemeniä pannulla sen aikaa, että ne alkavat poksahdella. Anna jäähtyä hetki. Huuhdoja valuta linssit huolellisesti. Pilko yrtit ja sekoita kaikki ainekset keskenään kulhossa. Mausta suolalla ja mustapippurilla maun mukaan. Nauti heti tai säilytä jääkaapissa ilmatiiviissä rasiassa tai lasipurkissa.

 

Ei kommentteja

Tyhjennä