Appelsiinituorepuuro & muita arjen lemppareita

Appelsiinituorepuuro & muita arjen lemppareita

Kaupallinen yhteistyö: Food Market Herkku & Asennemedia

Olen varmasti kertonut jo tuhat kertaa, että rakastan shoppailla ruokaa. Etenkin ulkomailla tulee aina koluttua kaikki mielenkiintoiset ruokakaupat ja markkinat (arvatkaa vain, oliko Los Angeles paratiisini…), mutta olen melkoisen omistautunut asialle ihan näin kotioloissakin. Nyt kun arki on taas pyörähtänyt käyntiin, olemme kuitenkin palanneet tuttuihin rutiineihin. Tilaamme yleensä pari kertaa kuukaudessa ruokaostokset kotiin ja muutoin teemme täsmäiskuja ruokakauppaan unohtuneiden ostosten ja muiden tarpeiden (eli mielitekojen) perässä. Ruokaostoksista onkin siis tullut aiempaa suunnitelmallisempaa ja pyrin aina huomioimaan pari asiaa: ostamaan raaka-aineita tarpeeksi ison määrän kerralla, valitsemaan sesongin mukaisia tuotteita ja pitämään arjen välttämättömyydet aina kaapissa, jotta arkikokkailu olisi mahdollisimman sujuvaa. Olenkin siis todella innoissani, kun pääsen tekemään yhteistyötä uudistuneen Food Market Herkun kanssa ja vihdoinkin vinkkaamaan kaikista niistä tuotteista, joita kuskaan aina ratikalla kotiin! Herkku on ehdottomasti ollut aina lempikauppani ja vaikkei se olekaan lähikauppamme, tulee siellä silti poikettua melko useasti hyvien raaka-aineiden perässä.

Parasta juuri nyt: klementiinit, appelsiinit ja uusi tuttavuus sweetie, joka on pomelon ja greipin risteytys.

Winter Overnight Oats with Orange, Date & Coconut | tuulia blog

Arkiaamujen pelastus: tuorepuurot tuoreilla hedelmillä ja rapealla granolalla.

My Must Have Pantry Itmes

Vaikka toivoisinkin olevani minimalisti, sisäinen kokkini haluaa, että keittiön kaapeissa on tarpeeksi laaja valikoima aineksia leivontaa ja ruuanlaittoa varten. Kokeilen mieluusti uusia tuotteita, mutta pidän siitä, että kotona on aina tietyt raaka-aineet, joista voi helposti valmistaa aamupalat, välipalat ja nopeat lounaat ja illalliset. Tässäpä siis lista aineksista, joita pyrin pitämään aina kotosalla sekä muutama vinkki lempparituotteisiini Herkussa!

Hedelmät: Suurena hedelmäfanina pidän huolen siitä, että meillä on kotona aina tuoreita hedelmiä. Hedelmät on helppo välipala ja käytän niitä puuroissa, smoothieissa, leivonnassa ja salaateissa. Ostan banaaneja ja omenia ympäri vuoden (mieluusti luomuna), muutoin yritän kiinnittää huomiota hedelmien satokausiin. Esimerkiksi nyt sesongissa ovat sitrukset! Satokausikalenterin ja Food Market Herkun yhteistyön myötä satokauden hedelmät ja kasvikset ovat muuten aina näkyvästi esillä Herkussa, mikä helpottaa sesongissa olevien raaka-aineiden bongaamista. Hajamielinen shoppailija kiittää!

Pakastemarjat: Marjat ovat itselleni ihan must, eli niitä on pakko olla aina pakkasessa. Ostan marjoja usein paljon kerralla ja mieluusti isoissa kilon pusseissa, jolloin niitä ei tarvitse hankkia niin usein. Myöskin isompi pussi = halvempi kilohinta ja vähemmän muovia! Herkusta suosittelenkin siis hamstraamaan Marjexin isoja marjapusseja, jotka ovat kotimaisia tyrniä ja karpaloa lukuun ottamatta (ne tyrnit ovat yhtiä lemppareitani!).

Pähkinät ja siemenet: Pähkinöitä on kiva olla kaapissa aina muutamaa eri sorttia, sillä niitä on kätevä napostella sellaisenaan, lisätä salaatin tai puuron päälle tai käyttää leivonnassa. Paahdan usein pähkinöitä kuumalla pannulla pari minuuttia, sillä se tuo pähkinän maut paremmin esiin. Säilytän pähkinät jääkaapissa, jottei niissä olevat rasvat pääsee härskiintymään, siemenet pidän puolestaan useimmiten kuivakaapissa.

Hiutaleet ja jauhot: Leivon yleensä pari kertaa viikossa, joten kaapeissa on hyvä olla valikoima erilaisia aineksia. Teen puuroja ja pannareita kaura-, hirssi- ja tattarihiutaleista, leivontaan puolestaan käytän useimmiten riisi-, tattari- ja mantelijauhoa. Hiutaleista saa myös helposti jauhoa, kun hiutaleet pyöräyttää tehosekoittimessa! Herkussa on tosi hyvä valikoima gluteenittomia jauhoja ja hiutaleita, joten ostankin monesti ison satsin erilaisia aineksia kerralla kotiin ja käytän niitä pikku hiljaa erilaisiin leipomuksiin.

Suosikkiöljyni salaatteihin ovat ehdottomasti avokado-sitruunaöljy, kurpitsansiemenöljy sekä oliiiviöljy.

Rakastan karjalanpiirakoita, mutta niiden teko tuntuu monesti liian työläältä. Herkusta löytyvät Vuohelan Herkun gluteenittomat ja maidottomat karjalanpiirakat ovat omia suosikkejani.

Riisi ja pasta: Meillä syödään arkena paljon riisiä ja pastaa, joten niitä kannattaa aina olla kaapissa. Pidän erityisesti villiriisistä ja pastoista lempparini on täysjyväriisipasta. Viimeisin ihastukseni on kuitenkin linssipasta, josta saa tosi helposti vaikkapa pikalounaan ja pasta maistuu myös sormiruokana pojallemme.

Öljyt: Öljyjä tarvitsee kaikkeen: paistamiseen, leivontaan, uuniruokiin, salaatteihin ja esimerkiksi kaikenlaisiin tahnoihin. Oliivi- ja kookosöljyn lisäksi pidän kotona seesamöljyä sekä kurpitsansiemen- ja avokadoöljyä. Jos käyt Herkussa, osta ehdottomasti Olivadon avokado-sitruunaöljyä, sillä se on aivan taivaallista.

Linssit: Linssit ovat ehdottomasti suosikkini palkokasveista, sillä ne ovat todella monipuolisia ja sopivat hyvin omalle herkälle vatsalleni. Kuivatuista linsseistä valmistuu padat ja muhennokset, valmiiksi keitetyt linssit taas sopivat puolestaan esimerkiksi bologneseen, salaatteihin tai vaikka keiton päälle.

Kasvimaidot: Kasvimaitoja on helppo valmistaa itsekin, mutta en siltikään ole saanut hommaan (vielä) rutiinia. Niinpä ostan kasvimaidot monesti valmiina kaupasta ja käytän niitä tuorepuuroissa, smoothieissa, matchassa ja kaikenlaisessa leivonnassa. Omia suosikkejani on Juustoportin gluteeniton kauramaito, Santa Marian pahvitetrassa myytävä kookosmaito sekä Herkusta bongaamani Almond Dreamin makeuttamaton luomumantelimaito.

+ Bonusvinkki! Vaikka pyrinkin olemaan suunnitelmallinen ja rakastan ruuanlaittoa, on välillä ihan parasta tilata kotiin ruokaa tai ostaa jotakin valmista. Omia suosikkejani onkin esimerkiksi Herkun palvelutiskin salaatit. Kannattaa myös kurkata Herkun uudet Prepsit ja Meals & Bites -valmisruuat, joissa on monia kasvisvaihtoehtoja.

My Must Have Pantry Items | tuulia blog

Pähkinät ja siemenet on kiva säilyttää lasipurkeissa, josta niitä on helppo lisätä erilaisiin ruokiin.

winter smoothie with blood orange and cashews

Sesongin smoothie: banaania, pakastemangoa, puolukkaa, cashew-pähkinöitä sekä tuorepuristettua veriappelsiinimehua Herkusta.

Ja hei lopuksi vielä resepti arkiaamujeni pelastukseen, eli appelsiinituorepuuroon! Rahdattuani kassillisen sitruksia kotiin päätin kokeilla niitä myös tuorepuurossa. Ayuverdinen minäni tietää, että talvipakkasilla olisi hyvä syödä lämpimiä ruokia aamuisin, mutta unenpöpperöinen kotiäiti-minäni on todennut tuorepuurot oivallisiksi aamupaloiksi myös kylmillä keleillä (sentään aamuteeni on lämmintä!). Olenkin siis viime aikoina lisännyt puuroihini joko appelsiinia tai klementiiniä ja tykästynyt niihin kovasti. Appelsiinin kaveriksi sopii ihanasti kookos ja taatelit, joten lisäsin puurooni lorauksen kookosmaitoa ja pilkoin joukkoon ison taatelin. Lopputulos on vähän niinkuin jälkkäriä, mutta juuri sellaista talviseen aamuun sopivaa.

Valoa päiviisi! ♡


Appelsiinituorepuuro

gluteeniton & vegaaninen

huomiot: jos haluat puuroon vielä hitusen lisää appelsiinin makua, kokeile raastaa joukkoon hieman appelsiininkuorta!

kahdelle

3 dl gluteenittomia kaurahiutaleita
2 rkl chia-siemeniä
1 appelsiini
1-2 taatelia
1 dl täysrasvaista kookosmaitoa
4 dl mantelimaitoa (tai muuta kasvimaitoa)
tarjoiluun esimerkiksi appelsiinia ja granolaa

OHJEET:

1. Mittaa isoon kulhoon kaurahiutaleet ja chia-siemenet. Kuori appelsiini ja pilko se pieniksi paloiksi. Pilko myös taateli pienemmiksi paloiksi. Lisää kaurahiutaleiden joukkoon appelsiini, taatelit sekä kookos- ja mantelimaito. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja peitä kulho esimerkiksi lautasella. Anna tekeytyä jääkaapissa vähintään neljä tuntia, tai yön ylitse.

2. Annostele puuro kulhoihin ja tarjoile esimerkiksi appelsiinin ja granolan kera. Nauti heti!

Koko perheen kasvisletut

Koko perheen kasvisletut

Ja niin siinä kävi, että ruokapöytäämme on ilmestynyt pienikokoinen mutta melkoisen suurieleinen Herra Sormiruokailija. Mikä alkoi siististä maissinaksujen maistelusta, on nyt kehittynyt puoli keittiötä sotkevaan taidonnäytteeseen. Jopa kaltaiseni rennosti siivoukseen suhtautuva tyyppi onkin siis löytänyt itsensä jynssäämästä lattiaa mielettömällä tarkkuudella. Positiivista sormiruokailussa on se, että ehdin monesti itsekin syömään samalla kun poitsumme hieroo osan ruuastaan syöttotuolin pehmusteisiin ja omiin hiuksiinsa.

Luulin aiemmin, että vauvat söisivät mielellään vauvanruokaa, mutta pieni kulinaristimme on osoittautunut melkoisen tarkaksi omasta ruuastaan. Arkea helpottaakseni ostin kaupasta kaikenlaisia valmiita ruokasoseita, mutta ne eivät sitten Herra Sormiruokailijalle kelvanneetkaan. Sen sijaan parasta ovat puuro, avokado, bataattilohkot, erilaiset letut ja muffinssit. Hetken jo turhauduin, mutta what can I say, kuulostaa pitkälti samoilta ruuilta kuin omat lempparini. Tässä onkin siis viime aikoina tullut kokkailtua erilaisia vauvaystävällisiä naposteltavia ja tietty myös itse naposteltua niitä nälissäni kaikesta siitä syömisrumbasta. Yksi omista suosikeistani ovat nämä helposti valmistuvat porkkanaletut, joiden avulla olen saanut ujutettua pikkukaveriin vähän kasviksia ja kananmunaa, ja niitä on ollut kiva itsekin syödä ruokaisana välipalana. Porkkanan lisäksi letuissa on hitusen kesäkurpitsaa, mikä tekee niistä ihanan meheviä ja sopivan pehmeitä pienemmällekin herkkusuulle.

Avokadot suupielissä ja letut poskissa on hyvä suunnata kohti uutta vuotta ja uusia ruokaseikkailuita :) Herkullisia lettuhetkiä sinne!

Baby food ideas: Carrot and Zucchini Pancakes! (gluten and dairy free)


Gluteenittomat porkkanaletut

huomiot: jos teet lettuja vain itsellesi, kannattaa taikinaan lisätä myös ripaus suolaa. paistamiseen kannattaa valita mieluusti jokin öljy, joka kestää korkeita lämpötiloja. itse suosin paistamiseen yleensä kookosöljyä, avokadoöljyä tai gheetä. 

12-14 pientä lettua

2 keskikokoista porkkanaa
noin 10 cm pala kesäkurpitsaa
2 kananmunaa
1,5 dl gluteenittomia kaurahiutaleita
1/2 dl gluteenitonta kauramaitoa
haluamaasi öljyä paistamiseen

OHJEET:

1. Kuori porkkanat ja kesäkurpitsa ja leikkaa ne pieniksi paloiksi. Lisää kasvikset tehosekoittimeen ja sekoita karkeaksi raasteeksi (jos tehosekoittimessasi on Pulse-toiminto, se sopii tähän hyvin).

2. Lisää tehosekoittimeen kananmunat, kaurahiutaleet ja kauramaito ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.

3. Kuumenna paistinpannu ja lisää pannulle nokare öljyä / rasvaa. Paista taikinasta pieniä lättyjä keskilämmöllä. Letuista kannattaa tehdä vaikkapa lusikan avulla melko ohuita, jotta ne kypsyvät varmasti myös keskeltä. Anna jäähtyä hetken ennen tarjoilua. Tarjoile letut esimerkiksi avokadon ja puolukoiden kera ja nauti!

Gluteeniton puolukka-kookoskakku kinuskikuorrutteella

Gluteeniton puolukka-kookoskakku kinuskikuorrutteella

Jotenkin kummasti se joulu aina yllättää, ja jopa jetlagin sumentamat aivoni ovat viime päivinä havahtuneet siihen, että tässähän vedellään jo vuoden viimeisiä viikkoja (jihuu kevät!). Uskaltaakohan tätä edes sanoa ääneen, mutta huomaan olevani vuosi vuodelta yhä vähemmän innoissani joulusta. Voisin jopa sanoa olevani antijouluihminen. Kääks. Joulukoristeiden määrä kotona: zero. Hankittuja lahjoja: zero. Joululahjatoiveita tasan yksi: hyvin nukkuva vauva (uskomme vakaasti joulun ihmeeseen). Onneksi lapset muistavat asioita vasta parivuotiaasta eteenpäin, niin tässä on vielä tovi aikaa ottaa uusintastartti koko jouluhommaan. Phuuh.

Yksi asia, josta kuitenkin pidän päivästä ja vuodenajasta riippumatta: ruoka! Ja leipominen. Se rentouttaa, rauhoittaa ja on kivaa yhdessä puuhastelua. Blogiin on kertynyt vuosien varrella erilaisia joululeipomuksia (mm. gluteeniton taatelikakku, piparinen raakakakku ja luumukääretorttu) ja ajattelin lisätä näiden kaveriksi tänne vielä yhden talvisen tapauksen, nimittäin tämän melko ihastuttavan puolukka-kookoskakun kinuskikuorrutteella.

Gluteeniton puolukka-kookoskakku kinuskikuorrutteella

Halusin kerrankin leipoa jotakin hieman perinteisempää makeaa, joten päädyin tällaiseen kuivakakkumaiseen tuotokseen. Kuivakakku kuulostaa sanana aina jotenkin niin…kuivalta, vaikka tämäkin kakkunen on kuitenkin ihanan mehevä, etenkin uunista tullessaan. Kakussa on kookosta muutamassa eri muodossa – sokerina, hiutaleina ja maitona – mutta sen maku ei kuitenkaan ole liian yliampuva. Kookosta kaihtavat toverini, älkääpä siis lannistuko. Puolukka on tähän vuodenaikaan suosikkimarjojani ja se tuo kakkuun kivaa kirpsakkuutta, mutta sen tilalla voisi hyvin käyttää myös karpaloa, jos olet vaikka sattunut poimimaan niitä talteen pakkaseen kesän jäljiltä. Erityisen ihanan kakusta tekee mielestäni tuo kinuskikuorrute, jota tekee mieli lusikoida suuhunsa ihan vaan sellaisenaan. Mmm, hello lover.

Kinuskit suupielissä ja vauva kainalossa toivotan teille mitä suloisinta ja lämpöisintä joulua. Nauttikaa ja levätkää!  

Gluteeniton puolukka-kookoskakku kinuskikuorrutteella


Gluteeniton puolukka-kookoskakku kinuskikuorrutteella

huomiot: tällaisissa kakuissa suosin yleensä manteli- ja riisijauhon yhdistelmää, mutta jos haluat testata muitakin jauhoja, voisi gluteeniton kaurajauho tai tattarijauho toimia. 

ohje julkaistu myös Risentan sivuilla

rengasvuoan halkaisija 22 cm

3 luomukananmunaa
1 ¾ dl kookossokeria
3 dl mantelijauhoa
2 dl vaaleaa riisijauhoa
¾ dl kookoshiutaleita
2 tl leivinjauhetta
1/2 tl vaniljajauhetta
ripaus suolaa
1 dl juoksevaa kookosöljyä
2 dl täysrasvaista kookosmaitoa
1 dl puolukoita

Kinuskikuorrute:
8 tuoretta taatelia
2 rkl kookosöljyä
1 dl täysrasvaista kookosmaitoa
ripaus vaniljajauhetta
pieni ripaus suolaa

OHJEET:

1. Lämmitä uuni 180 asteeseen. Riko kananmunat isoon kulhoon ja lisää kookossokeri. Vatkaa munia ja sokeria sähkövatkaimella muutaman minuutin ajan, kunnes saat kuohkeaa vaahtoa (kookossokeri ei vaahdotu yhtä hyvin kuin valkoinen sokeri, mutta vaahdosta pitäisi kuitenkin tulla hieman kuohkeaa).

2. Mittaa mantelijauhot, riisijauho, kookoshiutaleet, leivinjauhe, vanilja ja suola toiseen kulhoon ja sekoita hyvin. Lisää kookosöljy ja kookosmaito. Lisää sitten muna-sokerivaahto ja sekoita. Kääntele lopuksi joukkoon puolukat.

3. Voitele rengasvuoka kookosöljyllä ja ripottele vuoan pohjalle ja reunoille hieman mantelijauhoa. Lusikoi taikina vuokaan ja paista uunin keskitasolla noin 50 minuuttia, kunnes kakku on saanut kauniin kullanruskean sävyn. Voit myös tarkistaa kakun kypsyyden cocktailtikulla: kakku on valmis, kun tikkuun ei kokeiltaessa jää taikinaa. Anna jäähtyä kymmenisen minuuttia ja kumoa kakku lautaselle. Anna kakun jäähtyä täysin ennen kuorruttamista.

4. Valmista sillä välin kuorrute. Poista taateleista kivet. Lisää kaikki kuorrutteen ainekset tehosekoittimeen ja sekoita sileäksi. Lusikoi kuorrute jäähtyneen kakun päälle. Tarjoa ja nauti! Valmis kakku kannattaa säilyttää tarjoilun jälkeen jääkaapissa.

Kermainen tomaattipasta ilman kermaa

Kermainen tomaattipasta ilman kermaa

Kaupallinen yhteistyö: Urtekram & Asennemedia

Terkut Los Angelesista! Kaksi viikkoa sitten pakkasimme laukkumme ja lensimme aurinkoisempiin maisemiin nauttimaan valosta, moikkaamaan kavereita ja ihan vain hengailemaan yhdessä pienenä perheenä. Mieheni jäi hetkeksi isyyslomalle, joten olen päässyt nautiskelemaan omasta ajasta, käynyt välillä itsekseni treenaamassa ja saanut tehdä vähän töitä. Olen kaivannut kirjoittamista ja muutoinkin töiden tekoa vauva-arjen, arkiaskareiden ja perhehengailunkin lomassa, joten tämä järjestely tuntuu nyt ihan mahtavalta luksukselta. Uskaltauduin juuri ikuisuuksien jälkeen takaisin spinningiin (vahva suositus SoulCyclen tunneille!) ja aamuhikoilun jälkeen nappasin läppärini kainaloon ja tulin kahvilaan kirjoittamaan. Pölistäänpä siis hetki pastasta!

Creamy Vegan Tomato Pasta | tuulia blog Creamy Vegan Tomato Pasta | tuulia blog

Meillä syödään pastaa usein. Se on mieheni lempiruokaa ja pasta on mielestäni helppo ja nopea valmistaa, joten niitä tulee tehtyä etenkin silloin, kun ruuan pitää valmistua pikaisesti. Pastaa ei monesti nähdä terveysruokana, ja vaikka kesäkurpitsanuudelit ja papupastat ovat mielestäni herkkua, on kulhollinen pastaa vaan niin hyvää. Ja pasta-ateria voi silti olla tosi ravitseva! Gluteenittomista pastoista oma lempparini on täysjyväriisipasta, sillä siinä on kivasti tekstuuria, makua ja vähän enemmän ravintoarvoa kuin pelkässä maissipastassa. Pidän pastoista, joissa on paljon kastiketta, koska silloin tunnen syöväni jotain muutakin kuin pelkkää pastaa. Olen myöskin aina rakastanut kermaisia pastoja ja etenkin kermainen tomaattikastike on vakkarini. Maitotuotteiden sijaan teen nykyään kermaiset kastikkeet parilla eri tapaa: saatan lisätä kastikkeeseen kookosmaitoa (tsekkaa vaikkapa tämä linssibolognese), käytän lorauksen kaurakermaa tai teen pastakastikkeen blenderissä ja lisään joukkoon liotettuja cashew-pähkinöitä. Saattaa kuulostaa jännältä, mutta cashew-pähkinät tekevät kastikkeesta ihan mielettömän kermaisen ja älyttömän koukuttavan!

Jotta pääsisitte mukaan tähän cashewkermaisuuden maailmaan, halusin kokkailla tänne todella simppelin reseptin. Marraskuun pimeydessä napatut kuvat eivät välttämättä välitä koko totuutta, sillä tämä oli oikeasti yksi parhaista ruoista, joita olen vähän aikaan kokannut! Päästiin jopa sille tasolle, että nautiskelin oman ateriani haarukoimalla pastaa suoraan kattilasta, koska en malttanut kaivaa esiin lautasta. Very glamorous, mutta niin hyvää.

Käytin pastana Urtekramin luomuspagettia, mutta tähän sopisi loistavasti myös vaikka fusilli tai penne. Pastojen lisäksi esimerkiksi Urtekramin mausteet, pestot ja monet kastikkeet on meillä vakkareita ja hyvien raaka-aineiden lisäksi on huippua, että kaikki tuotteet ovat 100% luomua (+ 80% tuotteista on vegaanisia!). Onkin siis aina innostavaa kehitellä reseptejä tuotteista, joita tulee muutenkin käytettyä usein. Kermainen tomaattikastike on supersimppeli: se valmistuu vain cashew-pähkinöistä, Urtekramin basilikalla maustetusta pastakastikkeesta,  tuoreesta basilikasta ja suolasta ja mustapippurista. Pastan voisi nauttia simppelisti vain kastikkeen kanssa, mutta lisäsin joukkoon vielä pannulla paahdettuja kirsikkatomaatteja ja pinaattia, jotta ruuasta tuli vähän nätimpi :)

Maukkaita arki-iltoja ja hyvyyksiä viikkoonne! ♡

Kermainen tomaattipasta ilman kermaa| tuulia blog


Kermainen tomaattipasta ilman kermaa (vegaaninen)

huomiot: voit lisätä pastaan halutessasi myös muitakin kasviksia, kuten vaikka kesäkurpitsaa tai munakoisoa. pasta maistuu hyvin sellaisenaan, mutta tykkään monesti tehdä lisukkeeksi vielä jonkinlaisen raikkaan salaatin. 

2-3 annosta

Tomaattikastike:
1,5 dl cashew-pähkinöitä (mieluusti liotettuja)
1 prk (350 g) Urtekram pastakastiketta
muutama basilikan lehti
suolaa ja mustapippuria

1 pkt (250 g)  Urtekram gluteenitonta spagettia
250 g kirsikkatomaatteja
pari kourallista baby-pinaattia
oliiviöljyä

OHJEET:

1. Jos mahdollista, liota cashew-pähkinöitä runsaassa vedessä vähintään neljä tuntia. Huuhtele ja valuta pähkinät.

2. Valmista ensin tomaattikastike. Lisää pähkinät, pastakastike, tuore basilika sekä ripaus suolaa ja mustapippuria tehosekoittimeen ja sekoita sileäksi. Lisää tarvittaessa hieman vettä, jotta saat kastikkeesta sileää. Maista, ja lisää tarvittaessa mausteita.

3. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan ja valmistele sillä aikaa muut ainekset. Puolita kirsikkatomaatit ja huuhtele pinaatti. Kuumenna iso paistinpannu ja lisää pannulle tilkka öljyä. Kuullota kirsikkatomaatteja keskilämmöllä muutaman minuutin ajan kunnes ne ovat selvästi pehmentyneet. Lisää pinaatti ja jatka kuullottamista vielä hetki.

4. Käännä lämpö pois ja lisää pannulle pasta sekä tomaattikastike. Sekoita kaikki ainekset keskenään. Tarjoa heti ja nauti!

Syksyn makuja: Vegaaninen kurpitsarisotto

Syksyn makuja: Vegaaninen kurpitsarisotto

En tiedä onko nyt liikkeellä jotakin yleistä tahmeutta, mutta tuntuu että samalla kun päivät muuttuivat kauttaaltaan harmaiksi, alkoivat muutkin asiat takkuilla. Tuli jakso huonoja öitä liian monilla herätyksillä, pienimuotoisia hermoromahduksia, pitkään palvellut blenderi hajosi, ruuat lentelivät pitkin keittiötä, ja yleisesti ottaen mikään ei ottanut sujuakseen. Teki mieli käpertyä peiton alle piiloon ja vaipua talviunille. Sii juu later, sanoi tämä mama bear.

Jos talviunille katoaminen ei ole vaihtoehto, tuntuu näihin kaaoshetkiin monesti auttavan se, että tajuaa palata perusasioiden äärelle. Sen sijaan, että tekee sataa asiaa, tekeekin yhden asian kerrallaan (kuulostaa niin ilmiselvältä, mutta on yllättävän haastavaa!). Tekee vähemmän (eli ei siis aloittaa vaatekaapin siivousta vältelläkseen to-do-listaansa, kuten eilen tein). Suihku, hiustenpesu, pari kunnollista hengitystä ja jokin täysin hyödytön aktiviteetti (hömppäsarjat best!) auttaa monesti jo vähän tasaamaan tilannetta. Ja kun saa taas yhdet hitusenkin paremmat yöunet, on mieliala jo aivan eri planeetalta. 

Vegan Pumpkin Risotto

Näillä pohdinnoilla ei ole mitään tekemistä tämän kurpitsarisoton kanssa, mutta joskus on kiva höpötellä tänne omia ajatuksiaan. Tulee niihinkin samalla hitusen selkeyttä :) Mutta siirrytäänpä risottoon! Tein muutama viikko sitten tätä kurpitsarisottoa ja teki mieli laittaa se jakoon täälläkin. Risottoja tulee syötyä melko usein etenkin ravintoloissa, sillä rakastan italialaista ruokaa ja risotto on monesti keliaakikon luottoruoka italialaistyyppisissä ravintoloissa. Kurpitsarisotto saattaa olla monille tuttu juttu, mutta halusin tehdä tällä kertaa risotosta vielä täysin vegaanisen, ja parmesaanin sijaan tämä risotto saakin täyteläisyytensä pähkinäparmesaanista. Olin kesällä ja alkusyksystä muutaman kuukauden melko tiukalla imetysdieetillä poitsumme vatsavaivojen vuoksi, enkä silloin käyttänyt lainkaan maitotuotteita, ja sen myötä meillä syödään melko vähän juustoa nykyäänkin. Aiemmin jääkaapissamme oli lähes aina fetaa tai vuohenjuustoa, mutta nyt niitä tulee käytettyä melko harvakseltaan, mikä yllätti sekä minut että mieheni (olimme aiemmin todellasia fetafanaatikkoja). Onkin siis ollut kiva innostua keksimään kaikenlaisia muita vaihtoehtoja juustojen tilalle! 

Risotot ovat paitsi ihanaa lohturuokaa syysiltojen pimeydessä, myös todella helppoja valmistaa. Tämän risoton ainut työläs vaihe on kurpitsan pilkkominen, muutoin resepti on hyvin simppeli. Mielestäni tämä sopii hyvin sellaisenaan pääruuaksi, ja toki myös lisukkeeksi isommalle aterialle muiden ruokien kaverina. Ja kun olet anyways avannut pullon viiniä risottoa varten, suosittelen kattamaan itsellesi kauniin annoksen, kaatamaan lasiin hieman viiniä, ottamaan pari syvempää hengitystä ja nautiskelemaan rauhassa. Lähtevät ne tahmeudetkin tiehensä, kun malttaa olla hetken höntyilemättä.

Lempeitä marraskuun päiviä ruudun sille puolen! ♡

Vegan Pumpkin Risotto

Vegaaninen kurpitsarisotto

huomiot: risoton koostumus on mielestäni pitkälti makuasia. itse pidän melko paksusta, jopa puuromaisesta risotosta, kun taas toisille ainut oikea risotto on melko ’juoksevaa’. voitkin siis vaikuttaa risoton koostumukseen kasvisliemen määrällä loppuvaiheessa, kun riisi alkaa olla sopivan kypsää. 

4 hengelle

noin 800 g myskikurpitsaa
1 keltainen sipuli
4 dl risottoriisiä
1 dl valkoviiniä
8-9 dl kuumaa kasvislientä
oliiviöljyä
suolaa & mustapippuria
1 dl pähkinäparmesaania
3 rkl tuoretta timjamia

Pähkinäparmesaani:
1 dl cashew-pähkinöitä
¼ tl valkosipulijauhetta
1-2 rkl ravintohiivahiutaleita
ripaus suolaa

OHJEET:

1. Kuumenna uuni 175 asteeseen. Kuori ja paloittele kurpitsa pieniksi kuutioiksi. Sekoita kurpitsapalojen joukkoon loraus oliiviöljyä ja mausta suolalla ja mustapippurilla. Paahda kurpitsaa uunissa 25-30 minuuttia kunnes palat ovat pehmenneet. 

2. Valmista sillä välin pähkinäparmesaani. Mittaa kaikki ainekset tehosekoittimeen ja jauha muruksi. Kaada parmesaani kulhoon ja aseta sivuun.

3. Kuori ja pilko sipuli hienoksi. Valmista kasvisliemi. Kun kurpitsat ovat kypsyneet, ota ⅓ paloista sivuun. Soseuta loput kurpitsat sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa sileäksi soseeksi. Lisää hieman kasvislientä tarvittaessa. 

4. Kuumenna paistinpannu, lisää loraus oliiviöljyä pannulle ja kuullota sipulia muutaman minuutin ajan. Mittaa pannulle riisit ja kuullota kevyesti. Lisää valkoviini. Kun viini on imeytynyt, lisää kasvislientä aina muutama desi kerrallaan. Keitä hiljalleen noin 15 minuuttia ja lisää sitten kurpitsasose ja kurpitsapalat. Sekoita hyvin ja keitä vielä pari minuuttia, kunnes riisi tuntuu sopivan pehmeältä. 

5. Lisää vielä lopuksi pähkinäparmesaani, tuore timjami ja mausta suolalla ja mustapippurilla maun mukaan. Tarjoile lämpimänä ja nauti!

Flunssa veks -soppa eli lämmittävä tofu-nuudelikeitto

Flunssa veks -soppa eli lämmittävä tofu-nuudelikeitto

Kaupallinen yhteistyö: Risenta & Asennemedia

Terkkuja sairastuvalta! Pikkukarhumme on saanut flunssan. (Fun fact: mieheni kutsuu itseään isokarhuksi, poikaamme pikkukarhuksi ja minua mama beariksi. Pojallamme on myös lempinimet kakkamonsteri, riiviö ja yöterroristi.) Ennen pienokaisen sairastumista olin itse pari päivää köhäisenä yöpuku päällä aamusta iltaan ja ajattelin vauvan jo välttyvän siltä, mutta toisin kävi sitten lopulta. Olin koko edellisen viikon koputellut kaikkia kotimme puupintoja ja toistellut sitä miten ihanaa on, ettei meistä kukaan ole saanut flunssaa, vaan tässä sitä vedellään terveenä. (Tämä on mielestäni todellinen ihme, koska näillä valvomisilla olisin odottanut saavani jonkun kuolemantaudin jo aikaa sitten.)

Positiivista on se, ettei flunssa ole vakavaa, vaikka niiden ensimmäisten kurkkukipujen ilmestyessä tuntuukin aina ihan maailmanlopulta. Tässä vuosien varrella keittiön kaappeihin on onneksi kertynyt melkoinen arsenaali flunssalääkkeitä, ja tälläkin kertaa tankkasin muun muassa sinkkiä, carmolis-tippoja, greipinsiemenöljyä, salvia-kurkkusuihketta, pakuriteetä, raakasuklaata, tyrnimehua ja kurkumaa. Näiden lisäksi alkaa aina tehdä mieli jotain tosi lämmittävää ja mausteista ruokaa, joten kehittelin tällaisen köhää parantelevan flunssa veks -sopan!

Vegaaninen nuudelikeittoVegan Noodle Soup with Tofu & Broccoli | tuulia blog

Olen päässyt tekemään Risentan kanssa vuosien varrella melko paljon yhteistyötä ja nyt sain toiveen kokata jotakin papupastasta sekä mustista seesaminsiemenistä. Mustat seesaminsiemenet on meillä monesti käytössä ruokien koristeena ja niitä onkin kiva ripotella avokadoleivän tai vaikka smoothien päälle tuomaan pientä makua (plus annoksista tulee aina heti vähän nätimpiä!). Erilaisista papupastoista saa puolestaan helposti ravitsevaa arkiruokaa ja soijapavuista valmistettu fettucine muistuttaa mielestäni tosi paljon nuudeleita, joten niitä voikin käyttää hyvin kaikenlaisiin nuudeliruokiin. Näissä flunssanhäätöpuuhissa kannattaa mielestäni luottaa yksinkertaisuuteen, joten tein nuudelisopan simppelisti papupastasta, kevyesti paistetusta tofusta, parsakaalista ja nopeasti syntyvästä, inkiväärillä ja valkosipulilla maustetusta liemestä. Keiton mausteisuutta voi aina säätää oman maun mukaan (esim. omassa kulhossani chilit ovat aina vain koristeena) ja kulhoihin voi lisätä kaikkia muitakin kasviksia! Vaikkapa maissi, idut, paksoi tai paistettu munakoiso olisi varmasti ihanaa. Ja lisäsinpä liemeen muuten toisella lämmityskerralla hieman kookosmaitoa ja kurkumaa, ja siitä tuli myöskin mahtavan makuista. Oikeastaan niin hyvää, että sitä voisi vedellä ihan sellaisenaan flunssalattena (laitetaan idis talteen seuraavaa köhää varten).

Nytpä siis keittoa nassuun ja lepäämään! Hyviä vointeja sinne, pysykäähän terveenä ystävät!

Lämmittävä tofu-nuudelikeitto | tuulia blog


Flunssa veks -soppa eli lämmittävä tofu-nuudelikeitto

huomiot: jos haluat liemestä ”kermaisempaa”, voit lisätä siihen hyvin lorauksen kookosmaitoa! myös teelusikallinen kurkumaa sopii liemeen hyvin, jos kaipaat lisätehoa flunssanhäätöön. 

3-4 annosta

1 pkt (n. 270 g) maustamatonta tofua
1-2 rkl seesamiöljyä
1-2 rkl tamaria (tai soijakastiketta)
1 parsakaali
1 pkt Risenta papupasta Fettucinea
1 lime
chiliä
kevätsipulia
Risenta mustia seesaminsiemeniä

Liemi:
peukalon kokoinen pala inkivääriä
2 valkosipulin kynttä
1 rkl seesamiöljyä
n. 7,5 dl kasvislientä (esim. 1 kasvisliemikuutio + kuumaa vettä)
2 rkl tamaria (tai soijakastiketta)
1/4 tl chilihiutaleita

OHJEET:

1. Valmistele ensin tofu. Avaa tofupaketti ja valuta nesteet pois. Kääräise tofu sitten talouspaperiin ja aseta se laakealle lautaselle. Laita tofupalan päälle toinen lautanen ja lautasen päälle jotakin painavaa, jotta tofusta valuu ylimääräinen neste pois.

2. Valmistele sillä aikaa liemi. Pilko tai raasta inkivääri hienoksi. Hienonna myös valkosipuli. Kuumenna kattila, lisää pohjalle seesamiöljy ja kuullota inkivääriä ja valkosipulia keskilämmöllä pari minuuttia. Lisää sitten kasvisliemi, tamari ja chilihiutaleet ja sekoita hyvin. Anna liemen hautua alhaisella lämmöllä sen aikaa, kun valmistat muut ainekset.

3. Ota tofu talouspaperista ja leikkaa se reilun kokoisiksi neliöksi. Kuumenna paistinpannu ja paista tofupaloja kuumalla ja kuivalla pannulla muutaman minuutin ajan, kunnes ne ovat ruskistuneet. Käännä lämpö pois ja sekoita tofun joukkoon seesamiöljy ja tamari. Aseta tofupalat hetkeksi sivuun.

4. Pilko parsakaali kukinnoiksi. Kuumenna toisessa kattilassa reilusti vettä ja keitä papupastaa 3-4 minuuttia ja valuta sitten pasta hyvin. Voit kypsentää parsakaalit samassa kattilassa papupastan kanssa tai vaihtoehtoisesti höyryttää tai keittää ne omassa kattilassaan.

5. Aloita annosten kokoaminen lisäämällä kulhojen pohjalle papupastaa, parsakaalia ja tofupaloja. Kaada kulhoihin sen verran lientä, että pastat peittyvät. Viimeistele annokset chilillä, limellä, kevätsipulilla ja mustilla seesaminsiemenillä. Tarjoa heti ja nauti!

Helposti hyvää: Ihana suklaa-banaanileipä (GF + V)

Helposti hyvää: Ihana suklaa-banaanileipä (GF + V)

Heiii ystävät.

Tässä on ehtinyt kulua jo tovi viime kerrasta. Nyt kun tsekkasin, niin olen viimeksi kirjoitellut tänne melkein puoli vuotta sitten. Kääksis, kun aika rientää. No mutta, tässä on sillä välin tullut tapahtuneeksi kaikenlaista. Äitiys ja vanhemmuus on yllättänyt monta kertaa intesiivisyydellään (en vieläkään ymmärrä miten usean lapsen äidit selviävät kaikesta), ja tuntuu että olisi niin paljon asiaa mitä tekisi mieli jakaa tai vain kirjoitella omaksi huvikseen. Mutta toisaalta aivokapasiteettini laskee huomattavasti saman tien, kun pieni riiviömme nukahtaa, joten on parempi pysytellä asiassa ja jakaa teille tämä resepti ennen kuin nukahdan näppäimistöni ääreen.

Sain himon suklaa-banaanileipään sen jälkeen, kun olin lounaalla El Fantissa ystäväni ja vauvojemme kanssa ja lattialla lentävien lelujen, selkää pitkin valuvan hien ja yleisen vauvahärdellin (huomasin jossain kohtaa poitsuni muun muassa syövän seinällä roikkuvaa viherkasvia) päätteeksi otimme puoliksi suklaisen banaanileivän. Se oli niin hyvää, että halusin testata idistä myös kotona.

Blogin arkistoista löytyvä banaanileipä on ollut jo vuosia todella suosittu, mutta tein tällä kertaa leivästä vegaanisen ja lisäsin joukkoon suklaarouhetta. Ja herkkuahan siitä tuli! Itse tykkään leivästä eniten oikeastaan vasta leipomista seuraavana päivänä, kun se on saanut hieman vetäytyä. Sillon on parasta nautiskella oikein ihanan iso siivu kasvimaidon kera. Ja sitten pakastaa pari palaa niitä päiviä varten, kun kaipaa pientä hemmottelua ihan vaan itselleen.

Lämpöisiä syyspäiviä ja lempeitä herkkuhetkiä sinne! ♡


Ihana suklaa-banaanileipä (gluteeniton + vegaaninen)

huomiot: jos leivän ei tarvitse olla vegaaninen, voit halutessasi korvata pellavarouheen kahdella luomukananmunalla. mantelijauhon tilalla voi käyttää hyvin myös gluteenitonta kaura- tai tattarijauhoa!

24 x 10 cm vuokaan

2 rkl pellavarouhetta + 6 rkl vettä
3 isoa kypsää banaania
1/2 dl neitsytkookosöljyä
3/4 dl kookossokeria
1 dl mantelimaitoa
2,5 dl mantelijauhoa
2,5 dl täysjyväriisijauhoa
1 1/2 tl leivinjauhetta
ripaus merisuolaa
1 1/2 tl ceylon-kanelia
ripaus vaniljajauhetta
1 1/4 dl suklaarouhetta (käytin Foodinin raakasuklaarouhetta)
kourallinen mantelilastuja

OHJEET:

1. Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen. Sekoita pellavarouhe ja vesi keskenään ja anna turvota hetken aikaa.

2. Pilko banaanit tehosekoittimeen. Lisää kookosöljy, kookossokeri ja mantelimaito ja sekoita tasaiseksi.

2. Mittaa isoon kulhoon jauhot, leivinjauhe, suola, kaneli ja vanilja ja sekoita tasaiseksi. Lisää lopuksi suklaarouhe (säästä hieman koristeluun) ja kääntele rouhe taikinan joukkoon kevyesti.

3. Suojaa leipävuoka leivinpaperilla ja voitele tarvittaessa kevyesti kookosöljyllä. Kaada taikina vuokaan ja koristele pienellä määrällä suklaarouhetta sekä mantelilastuilla.

3. Paista 45-50 minuuttia, kunnes leipä on saanut kullanruskean värin. Voit kokeilla leivän kypsyyttä esimerkiksi cocktail-tikun avulla. Leipä on kypsä, kun tikkuun ei tartu enää taikinaa. Valmis leipä kannattaa säilyttää jääkaapissa. Voit myös pakastaa osan leivästä valmiina siivuina, jolloin leipäpalaset voi vain näppärästi paahtaa suoraan pakastimesta.

Astetta paremmat donitsit

Astetta paremmat donitsit

Hellurei! Täällä sitä vielä ollaan yhtenä kappaleena ja odotellaan uutta perheenjäsentä saapuvaksi. Nämä raskauden viimeiset viikot ovat kyllä olleet melkoista jännitysnäytelmää, ja äärimmäisen tehokas kärsivällisyysharjoitus kaltaiselleni melkoisen kärsimättömälle kontrollointiin taipuvaiselle ihmistyypille. Siellä ne synnytysjumalat varmaan jossakin naureskelevat, kun tämä ensikertalainen alkaa aina iltaisin jännittää että josko se nyt tänä yönä alkaa ja käy läpi mielessään toimintasuunnitelmaa, että mitä sitten kun homma alkaa. Suurin huolenaihe tuntuu olevan se, että jos synnytys käynnistyy yöllä, ei mies pääsee kauppaan hamstraamaan kaikkia listaamiani eväitä (okei, ehkä osasta voin luopua, mutta parempi enempi kuin vähempi!). Eli eiköhän täällä aleta olla pikku hiljaa valmiita tapaamaan mahassa hyörivä tyyppi :)

Gluteenittomat donitsit uunissa | tuulia blog Oven Baked Donuts (gluten-free + naturally sweetened) | tuulia blog

Nyt kun olen järjestänyt lähes kaikki asuntomme kaapit, pessyt jääkaapin ja pakastimen ja viikannut vaipat valmiiksi, ajattelin että ehkä sitä voisi harhauttaa itsensä vauvapuuhista ja vaikka kehitellä jonkinlaisia vappuherkkuja. Havaitsin nimittäin tässä yksi päivä haaveilevani antaumuksella perinteisistä munkkirinkilöistä kunnon sokerikuorrutuksella. Harmikseni en keksinyt nopeaa ratkaisua löytää niitä gluteenittomina (kertokaapa jos tiedätte mistä saa tuoreita gluteenittomia munkkeja!), joten päätin kehitellä jotakin kotoa löytyvistä aineksista. Niinpä tein parhaani mitä munkkihimoni tyydytykseen keksin, ja lopputuloksena syntyivät tällaiset kookossokerilla kuorrutetut gluteenittomat donitsit uunissa. Ei nyt ehkä ihan munkkirinkilään verrattavia sokeripommeja, mutta omassa kategoriassaan varsin herkullisia tapauksia!

Munkkien herkullisuus perustuu osittain rasvassa keittämiseen, mutta ajatuskin porisevasta rasvakattilasta toi mieleen alkuraskauden kuvotukset, joten totesin uunin olevan paljon turvallisempi kypsennystapa omille herkuilleni. Omaan makuuni tällaiset uunidonitsit ovat muutenkin näppäriä, kun taikina vain sekoitetaan ja lusikoidaan donitsivuokaan, laitetaan uuniin hetkeksi ja lopuksi ehkä vielä kuorrutetaan tai koristellaan. Kuorrutin omat donitsini tällä kertaa reilusti kookossokerilla (koska munkit!), mutta jos olet enemmän sellaisten perinteisten donitsikuorrutusten ystävä, syntyy pähkinävoista, hunajasta / vaahterasiirapista ja kasvimaidosta helppo karamellikuorrute, johon donitsit voi dippailla. Tai voisihan näitä dipata muuten vaikka sulatettuun suklaaseen…tai sitten vaan ronskisti tehdä kolmenlaisia erilaisia donitseja ja viettää kunnon donitsifiestat!

Mutta nyt toivotan teille makoisia donitsihetkiä, railakasta vappua, ja ihanaa kevättä ystävät! Saattaa olla, että blogi hiljenee nyt hetkeksi kun pikkutyyppi saapuu maailmaan, mutta enköhän jossakin kohtaa palaa langoille jakamaan taas ruokajuttuja :) Ja sillä välin kannattaa kurkkailla Instgramiin, sieltä saatat löytää minut useammin.

Kuulemisiin! ♡

Oven Baked Donuts (gluten-free + naturally sweetened) | tuulia blog Gluteenittomat donitsit uunissa | tuulia blog


Gluteenittomat donitsit uunissa

huomiot: halusin tehdä donitseista vaihteeksi pähkinättömät, joten käytin jauhoina gluteenitonta kaurajauhoa ja vaaleaa riisijauhoa. mutta jos kaura ei sovi sinulle, voit hyvin korvata sen esimerkiksi mantelijauholla! jos mielesi tekee lisätä taikinaan mausteita, sopisi esimerkiksi kaneli ja kardemumma hyvin joukkoon. tai jos haluat kokeilla suklaadonitseja, korvaa 2-3 rkl jauhoista kaakaojauheella :)

12 kpl

2 dl gluteenitonta kaurajauhoa
2 dl vaaleaa riisijauhoa
2 rkl tapiokatärkkelystä (tai perunajauhoa)
¾ dl kookossokeria
2 tl leivinjauhetta
1/4 tl vaniljajauhetta
ripaus suolaa

2 luomukananmunaa
1 ruskeapilkullinen banaani
4 rkl kookosöljyä
1 1/4 dl gluteenitonta kauramaitoa (tai muuta kasvimaitoa)

+ kauramaitoa ja kookossokeria kuorruttamiseen

OHJEET:

1. Lämmitä uuni 175 asteeseen. Mittaa kaikki kuivat aineet isoon kulhoon ja sekoita huolellisesti.

2. Riko kananmunat tehosekoittimeen ja lisää mukaan banaani, kookosöljy ja kauramaito. Sekoita tasaiseksi.

3. Kaada banaaniseos kuivien aineiden joukkoon ja sekoita hyvin. Voitele donitsivuoka kookosöljyllä. Annostele noin 2 rkl taikinaa donitsivuoan aukkoihin. Siloita donitsien pinta tasaiseksi lusikalla.

4. Paista donitseja noin 20-22 minuuttia, kunnes ne ovat saaneet kauniin kullanruskean värin. Voit kokeilla donitsien kypsyyttä puutikulla: jos taikina tarttuu puutikkuun, laita donitsit uuniin vielä muutamaksi minuutiksi. Kun donitsit ovat valmiit, ota ne uunista, anna jäähtyä hetki ja irrota ne sitten vuoasta kääntämällä vuoka varovasti ylösalaisin.

5. Kaada hieman kauramaitoa pieneen kulhoon ja mittaa noin 1 dl kookossokeria toiseen, mieluusti laakeaan kulhoon. Kasta donitsit ensin kevyesti kauramaitoon (tai kostuta ne pullasudin avulla) ja pyörittele sitten kookossokerissa. Kun donitsit ovat valmiit, tarjoa ja nautiskele!

6. Donitsit ovat parhaita leipomispäivänä, mutta voit säilyttää niitä ilmatiiviissä rasiassa jääkaapissa parin päivän ajan.

TallennaTallenna

TallennaTallenna

Bataatti-linssipihvit & Herkulliset vegeburgerit

Bataatti-linssipihvit & Herkulliset vegeburgerit

Kaupallinen yhteistyö: Asennemedia & Moilas Leipomo

Tuntuu jotenkin siltä, että olen viime aikoina puhunut melkoisen paljon leivästä. Eikä hommalle näy loppua vieläkään. Mutta minkäs sitä mahtaa, nimittäin nyt on tapahtunut leipärintamalla jotakin mullistavaa: olen vihdoinkin löytänyt täydellisen gluteenittoman hampurilaissämpylän.

Selvennettäköön hieman, että omat vaatimukseni hampurilaissämpylälle ovat melkoisen korkeat. En pidä todella vaaleista, pullamaisista leivistä lainkaan. Leivässä pitää mielestäni olla rakennetta ja rapeutta, muttei kuitenkaan liikaa, sillä fanitan runsaita täytteitä (kuten kuvista ehkäpä näettekin). Lisähaasteen kuvioon tuo gluteenittomuus, sillä gluteenittomien leipien maailma kun nyt on vähän rajallinen. Niinpä meikäläisen hampurilaisnautinnot jäävät monesti vähän vajavaiseksi sen leivän osalta. Kunnes pari viikkoa sitten tapasin The Sämpylän. On siis taas tullut vaihteeksi nautiskeltua leipää melkoisen antaumuksella.

Sweet Potato Lentil Burger w/ Halloumi | tuulia blog Moilas Kuitusämpylä Sweet Potato Lentil Burger w/ Halloumi | tuulia blog

Pääsin valitsemaan Moilas Leipomon uutustuotteista itseäni kiinnostavan tuotteen ja nähtyäni nämä Gluteenittomat Kuitusämpylät, oli homma sinetöity. Silmiini alkoi samantien piirtyä kuvia mehevistä hampurilaisista, ja päätin heti testata sämpylää hamppareihin. Tai siis itse asiassa vedin ensimmäisen pussin sämpylöitä aamupalaksi (toimii mainiosti niinkin!), mutta toisen pussin kohdalla pääsin vihdoinkin niihin hampurilaispuuhiin. Sämpylät ovat luontaisesti gluteenittomia, vegaanisia ja pähkinättömiä, ja niiden koostumus on hampparitarkoitukseen juurikin täydellinen: kun sämpylän paistaa uunissa, sen kuoresta tulee ihanan rapea, mutta sisus on edelleen pehmeä. Sämpylöissä on myös oikeasti kiva määrä kuitua, eli ne läpäisevät oman höttöseulani kirkkaasti olematta kuitenkaan täyttä siemenleipää. Ja vaikka pidänkin kotitekoisten sämpylöiden valmistamisesta, ei sitä aina jaksa valmistaa kaikkea itse. Etenkään hampparihimon iskiessä.

Hampurilaiset vaativat luonnollisesti jonkinlaisen pihvin, ja vaikka syönkin silloin tällöin lihaa, kallistun hampurilaisissa aina mieluummin sinne vegepuolelle. Niinpä kehittelin sämpylöiden kaveriksi helpot bataatti-linssipihvit, paistoin halloumia lisukkeeksi ja täytin hampurilaiset niiden lisäksi salaatilla, tomaatilla, avokadolla ja versoilla. Lopputulos oli freesi mutta lohturuokamainen, eli juurikin meikäläisen makuhermoja hivelevä kombo. Nyt suunnitelmissa onkin valmistaa uusi satsi pihvejä, heittää ne pakkaseen, ja näin ollen valmistautua tuleviin hampparihimoihin jo ajoissa. Tulevaisuuden minäni kiittää ja kumartaa.

Herkullisia hampurilaishetkiä sinne, nauttikaahan!

Sweet Potato Lentil Burger w/ Halloumi | tuulia blog


Herkulliset vegeburgerit

huomiot: näihin hampurilaisiin voi lisätä aina oman maun mukaan muitakin täytteitä, tahnoja tai kokeilla vaikkapa erilaisia juustoja. valitse siis vapaasti omat suosikkitäytteesi!

neljälle

4 Moilas Leipomon Gluteenitonta Kuitusämpylää
bataatti-linssipihvejä (ohje alla)
lehtisalaattia
1-2 avokadoa soseutettuna
2-3 tomaattia
1 pkt halloumijuustoa
tuoreita versoja
dijon-sinappia / (vegaanista) majoneesia / muuta levitettä

OHJEET:

1. Valmista ensin bataatti-linssipihvit. Valmistele kasvikset sillä aikaa kun pihvit kypsyvät uunissa.

2. Huuhtele salaatti tarvittaessa ja soseuta avokadot haarukalla pienessä kulhossa. Leikkaa tomaatit ja halloumi siivuiksi. Paista halloumi kullanruskeaksi kuumalla paistinpannulla.

3. Kun pihvit ovat valmiit, lämmitä sämpylät pakkauksen ohjeen mukaan (itse tykkään lämmittää ne uunissa, jolloin ne saavat kivan rapean pinnan).

4. Kokoa hampurilaiset asettamalla täytteet kerroksittain sämpylän väliin. Tarjoa ja nauti heti!

Bataatti-linssipihvit

huomiot: reseptistä tulee reilu määrä pihvejä, mutta loput voi hyvin pakastaa tai säilyttää jääkaapissa muutaman päivän. gluteenittoman kaurajauhon tilalla voi kokeilla myös muita jauhoja, kuten esimerkiksi kikhernejauhoa! 

noin 10 pihviä

1 pieni tai 1/2 iso bataatti
2 prk (á 285 g) keitettyjä punaisia linssejä
1 luomukananmuna
3 aurinkokuivattua tomaattia
2 rkl oluthiivahiutaleita (ei pakollinen)
5 rkl gluteenitonta kaurajauhoa (ks. huomiot)
1 tl juustokuminaa
1/2 tl valkosipulijauhetta
1/2 tl mustapippuria
1 tl yrttisuolaa

OHJEET:

1. Kuori bataatti ja keitä tai höyrytä se pehmeäksi.

2. Lämmitä uuni 200 asteeseen. Lisää kaikki pihvien aineksen monitoimikoneeseen ja soseuta tasaiseksi massaksi. Voit soseuttaa ainekset myös sauvasekoittimella isossa kulhossa.

3. Suojaa uunipelti leivinpaperilla ja nosta massasta ruokalusikalla 1-2 rkl kokoisia nokareita pellille. Paina lusikan avulla ohuemmaksi pihviksi.

4. Paista noin 25 minuuttia, kunnes pihvit ovat hieman ruskistuneet ja tuntuvat kypsiltä.

5. Tarjoa esimerkiksi hampurilaispihveinä ja nauti! Pihvit säilyvät jääkaapissa muutaman päivän, mutta ne voi myös hyvin pakastaa.

TallennaTallennaTallennaTallennaTallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallennaTallennaTallennaTallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallennaTallennaTallenna

Kevään makuja: Valloittava sitruunapiirakka

Kevään makuja: Valloittava sitruunapiirakka

Seuraavanlainen skenaario alkaa olla varsin tuttu täällä suunnilla: olemme kutsuneet kavereita tai sukulaisia syömään ja lupaan tehdä jälkkärin ja alkupalat, mies puolestaan pääruuan. Vieraat alkavat olla tuloillaan, olen luultavasti kattanut pöydän ja tehnyt jälkkärin, mies pääosin ne lupaamani alkupalat ja valmistelee pääruokaa, ja ovikellon soidessa tasapainoilen ikkunalaudalla kamera kädessä. Tai vaihtoehtoisesti olen edelleen suihkussa / pukemassa / kaupassa. Tällaisen ikuisen optimistin luonteessa kun on sellainen haittapuoli, että joskus monesti sitä luulee ehtivänsä tuhatkolkytneljä asiaa hyvinkin lyhyessä ajassa.

A Simply Divine Lemon Cake (GF + V) | tuulia blog

Tällä kertaa ikkunalaudalla tasapainoilulla (ei muuten ole ihan niin näppärää enää tämän pallomahan kanssa!) oli kuitenkin hyvä syy, eli tämä äärimmäisen hurmaava gluteeniton sitruunapiirakka. Sain viime viikonloppuna äkillisen himon johonkin todella sitruunaiseen ja raikkaaseen jälkiruokaan, joten tulin kehitelleeksi tällaisen jossakin piirakan ja kakun välimaastossa olevan keväisen herkun. Kakku on osittain raaka, sillä sen täyte valmistuu raakakakun tapaan cashew-pähkinöistä, kookosmaidosta ja reilusta määrästä sitruunaa, mutta sen kaveriksi tein uunissa paistettavan murupohjan, mikä sai päivällispöydässä arvosanan 11/10. Onneksi siis tuli kiivettyä sinne ikkunalaudalle ja napattua nämä kuvat.

Nopsasti pari sanaa vielä kakun täytteestä: ei tehnyt mieli sellaista perinteistä, melkoisen rasvapitoista raakakakkutäytettä, joten lisäsin täytteeseen vain yhden lusikallisen kookosöljyä ja jähmetin sen yön yli jääkaapissa. Lopputuloksena oli lähes rahkamainen, aavistuksen hapan ja ihanan freesi täyte, joka pysyi koossa loistavasti. Yhden naisen arvovaltainen raatini antaakin myös täytteelle arvosanan 11/10. Melkoinen ylisuorittaja siis tämä piirakka.

Sitruunaisen herkullisia hetkiä ruudun sille puolelle ja aurinkoista pääsiäistä!

A Simply Divine Lemon Cake (GF + V) | tuulia blog Gluteeniton sitruunapiirakka| tuulia blog


Valloittava gluteeniton sitruunapiirakka

huomiot: mielestäni täytteessä saa olla reilusti sitruunaa ja vain vähän makeutusta, jotta siitä tulee todella raikas. jos pidät makeammasta, voit hyvin lisätä täytteeseen enemmän hunajaa tai muuta makeuttajaa. 

20 cm:n irtopohjavuokaan / noin 8 hengelle

Pohja:
2 dl mantelijauhoa
1 1/4 dl riisijauhoa
2 rkl gluteenitonta kaurajauhoa
1/4 tl vaniljajauhetta
pieni ripaus suolaa
3/4 dl kookosöljyä
3 rkl hunajaa (tai vaahterasiirappia)

Täyte:
4 dl cashew-pähkinöitä
1 dl täysrasvaista kookosmaitoa
1,5 dl sitruunamehua (2-3 sitruunaa)
2 rkl raastettua (luomu)sitruunankuorta
2 rkl hunajaa (tai vaahterasiirappia)
1 rkl kookosöljyä
1/2 tl vaniljajauhetta

koristeeksi pensasmustikoita

OHJEET:

1. Laita cashew-pähkinät isoon kulhoon, lisää reilusti vettä ja liota vähintään 4 tuntia, tai yön yli.

2. Lämmitä uuni 180 asteeseen. Sekoita jauhot, vaniljajauhe ja suola isossa kulhossa. Sulata kookosöljy ja hunaja juoksevaksi pienessä kattilassa matalalla lämmöllä ja lisää ne kuivien aineiden joukkoon. Sekoita murumaiseksi taikinaksi. Taikina saa olla hieman kosteaa, mutta hieman irtonaista.

2. Suojaa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja levitä reunoihin hieman kookosöljyä. Painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille ja pistele pohja haarukalla. Paista noin 15-18 minuuttia, kunnes pohja on saanut kauniin kullanruskean värin ja tuntuu kypsyneeltä. Anna jäähtyä kunnolla. Valmista sillä aikaa täyte.

3. Valuta ja huuhtele cashew-pähkinät ja siirrä ne tehosekoittimeen. Lisää kookosmaito, sitruunamehu, sitruunankuori, hunaja, kookosöljy ja vaniljajauhe. Sekoita, kunnes massa on täysin sileää. Maista ja lisää makeutusta tai sitruunaa tarvittaessa.

4. Kun piirakan pohja on jäähtynyt, kaada täyte pohjan päälle ja levitä tasaiseksi. Siirrä jääkaappiin jähmettymään vähintään 4-6 tunniksi, tai yön yli. Koristele piirakka esimerkiksi tuoreilla mustikoilla, tarjoa ja nauti!

TallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna